Ahava: Ahava

151
lukukertaa

2001 Fiasko Records FRCD-7

Photographs & cover design: Tanja Ahola

1.Suo = Swamp (Simanainen)
2.Emilia (Simanainen)
3.Lilya (Simanainen)
4.Agda Airi (Simanainen)
5.Jos oisit = If only (Ikonen)
6.Sato = Harvesting (Simanainen)
7.Käärmelaulu = A snake song (Ikonen, Simanainen)
8.Usvan neito = The maiden of mist (Simanainen)
9.Kristallen den fina (ruotsalainen kansanlaulu = Swedish folk song, arr. Ikonen)

Mia Simanainen (voc), Sonny Heinilä (ts, ss, kaval, nay), Kari Ikonen (p, Rhodes), Mika Kallio (dr).

Studio: Kallio-Kuninkala, Järvenpää
Tuottanut = Produced by: Ahava
Äänittäjä = Engineer: Miikka Huttunen
Miksaus = Mixed by: Miikka Huttunen, Sibelius-Akatemia, MuTe-studiot
Masterointi = Mastered by: Miikka Huttunen, Janne Viksten, Sibelius-Akatemia, MuTe-studiot

Arvio: 3 tähteä

Ahava on Mia Simanaisen yhtye. Toki yhtyeen kokonaisuus muodostuu neljän muusikon yhteisestä panoksesta, mutta tämän yhtyeen erityislaatu tulee Mia Simanaisen laulajan laadusta, ja hänen omista sävellyksistään. Helppoa olisi ajatella, että se miten Mia haluaa laulaa, vaikuttaa siihen miten hän tulee säveltäneeksi, että lauluilmaisu, luontainen laulamisen tapa olisi ennen näitä biisejä.

Muusikot ovat sopeuttaneet oman soittonsa Ahavan erityislaadun mukaiseksi. Tämä on ”taiteellista”, romanttishenkistä, lyyristä, hiljaista ja herkkää jazzlaulelmaa tai laulelmajazzia, runollis-kirjallista hieman 70-luvun Sarmanto-Hapuoja-tyyliin. Unohtaa ei sovi myöskään vahvoja kansanmusiikkivaikutteita.

Yhtyeen bassottomuus on osuva veto. Normisoittimen poissaolosta musiikkiin tulee tilaa, ilmavuutta ja kepeyttä. Näin vapaudutaan myös pulssin pakosta, basistin ja rumpalin komppihakuisuudesta. Mika Kallio on kotonaan tällaisessa vapaassa kellunnassa. Soittimellisesti vaihtelua tulee Ikosen tyylikkäästä liikunnasta pianon ja rhodes-sähköpianon välillä, sekä Heinilän kautta levyn oivallisesti ja oivaltavasti käyttämästä puhallinvalikoimasta, jossa ovat tasaisesti esillä tenori- ja sopraanosaksofonit sekä etniset kaval ja nay-huilut.

Levyn yhdeksästä kappaleesta kuusi on Simanaisen, kaksi Ikosen ja yksi on ruotsalainen kansansävelmä, jonka Ikonen on sovittanut.

Simanaisen kappaleista tarttuvien Emilian ja Lilyan koukut ovat ehkä liiankin ilmeisiä, sillä ne eivät kestä kiinnostavina useampaa kuuntelua. Agda Airi, Simanaisen pehmeästi ja matalalta tulkitseman, lähes joikaavan laulun ja Heinilän yhtä lämminäänisen tenorin vuoropuhelu, on Mian kappaleista tiheätunnelmaisin. Muuallakin huomaan pitäväni Simanaisen äänestä eniten juuri silloin kun hän on oman äänialueensa keskellä tai alalaidoilla. Korkealle mentäessä Mian soundi ei ole yhtä miellyttävä, esimerkiksi Käärmelaulussa, jossa Kari Ikosen pitkän, maalailevan pianosoolon tunnelma saa liian kovan kontrastin Simanaisen suorastaan riipivistä korkeista vedoista.

Levyn kuullaan kolmea eri kieltä: suomea, englantia ja ruotsia (Usvan neidossa kieli vaihtuu jopa kesken kappaleen). Ymmärrän tällaisen ratkaisun säveltäjän kannalta, kun eteen tulee teksti joka on ”pakko” säveltää (ja sen jälkeen hyvä biisi on tietysti saatava julki), mutta kuulijana olisin arvostanut enemmän yhtenäistä kokonaisuutta.

Levy ei ole täysosuma, mutta Mia Simanaisessa on hurjasti potentiaalia. Kunnianhimonsa hän on jo tällä levyllä osoittanut, joten helppoja ratkaisuja tuskin jatkossakaan häneltä kuullaan. Ja sehän lupaa vain hyvää.