Huippuvireinen Elifantree Jyväskylän Popparissa

1126
lukukertaa
Kaikki sivun kuvat: Kalevi Plattonen.

Loppuunmyydyn Porin keikan jälkeen Elifantree saapui levynjulkaisukiertueellaan Poppariin. Jälleen kerran, tekisi mieli sanoa, sillä yhtyeestä on samalta lavalta jo monia hyviä muistoja. Poppari ei tällä kertaa ollut aivan täynnä, mutta suksee oli sitäkin kovempi. Jyväskylän yleisö rakasti yhtyeen rehevää elektronista estottomuutta, ja toisen encoren Elifantree sai estettyä vain kääntämällä huomion levynmyyntikuvioihin.

Anemone vedenalaisine maailmoineen näet on tullut julkistettua ja ainakin näkemäni arviot ovat olleet järjestään ylisanaisia. CD:n lisäksi saatavilla on upeasti pakattu vinyyliversio Susanna Majurin kuvien voimaannuttamana.

Elifantree on taivaltanut jo reilun vuosikymmenen verran. Yhtye on toisaalta muuttunut hurjasti, toisaalta säilyttänyt oman punaisen lankansa. Edelleen sen tunnistaa samaksi taiteelliseksi entiteetiksi, vaikka alkuajoille oleellisen tärkeät instrumentit ovat jääneet pois, sello kokonaan ja kellopelit lähes kokonaan. Hurmaavien kellopelien sijaan sekä Pauli Lyytinen että Anni Elif Egecioglu rakentavat yhtyeen musiikkia sähköisten sormioiden, syntikoiden ja ties minkä samplereiden, rumpukoneiden ja efektilaitteiden kautta. Sieltä syntyi rumpali Olavi Louhivuoren piiskaamana yhtyeen elektroninen rytmimaailma, joka saattoi johtaa vaikka ”korallidiskoon” asti: tiukasti riffittelevää pulputusta ja erikoisia, osin kovinkin humoristisia soundeja, synteettistä ja vahvaa paahtoa.

Genrerajat eloisasti murskannut perusta oli siis kunnossa, ja Elifantreen persoonallisuuden varmentavat Egecioglun ja Lyytisen solistiset kyvyt. Paulin lämmintä saksofonia olisin kuullut mieluusti enemmänkin, mutta siitä saadaan onneksi nauttia lukuisissa muissa yhtyeissä. Luomufonia enemmän Lyytinen hyödynsi täysdigitaalista kosketuspintaa puhaltamiseen eli EWIä, joka siis on yhtä paljon ohjain kuin soitin, ja antaa siten rajattomat soundimahdollisuudet. Anni Elifin ainutlaatuinen laulutyyli ei päästä kuulijaa helpolla. Ehkä osittain melodiakuljetuksen koukeroisuuden takia sitä tulee useimmiten kuunneltua instrumenttina, jolloin sanallisen viestin välittyminen jää ainakin minulla keikkaoloissa toissijaiseksi. Ääni instrumenttina riittää hyvin, etenkin kun heittäytyminen musiikin äärilaidoilla on noin totaalista.

Elifantreen futuristisen ”popmusiikin” välittymisen täydellisenä myös Jyväskylän yleisölle takasi Anemone-levyä äänittäneen, miksanneen ja tuottaneen Joonas Saikkosen työ äänipöydän takana.

Elifantree Popparissa 5.4.2018. Jazz Jkl.