Ensikäsityksiä 18. kerran Jyväskylässä, ja taas oli upea!

518
lukukertaa
Solistina Antti Kettunen. Kuva Gradian tuottamalta Youtube-videolta.

Jyväskylä Big Band tarjoili upean poikkitaiteellisen elämyksen uudessa Siltasalissa. Ensikäsityksiä-sarjan osassa 18 luodattiin kuvataiteen ja musiikin yhteyksiä. Kutsutut säveltäjät olivat valinneet Jyväskylän Taiteilijaseuran ehdotuksista mieleisensä ja inspiroituneet maalausten tunnelmista omaan luomistyöhönsä.  

Konsertissa kapellimestari Ilkka Mäkitalo haastatteli säveltäjiä ja kukin pääsi pikaisesti valottamaan omaa prosessiaan tai ylipäätään työtään bigband-säveltäjänä. 

Monelle kokemus oli joko ihan uusi tai edelleen alkumetreillään. Poikkeuksia tästä olivat JBB.n kanssa oman sävellyskonserttinsakin pitänyt Henriika Steidel sekä vastikään JBB.n riveihin pasunistina liittynyt Janne Vihavainen, joka on valmistunut Metropoliasta vuonna 2013 pääaineena sävellys/sovitus ja ehtinyt tekemään big bandille ”noin neljätoista” kappaletta. Jyväskyläläisyleisön Vihavainen valloitti heti ensikuulemalla menevällä ja täyteläisellä bb-satsillaan.

Semmoinen erikoisuuskin konserttiin liittyi, että teoksista peräti neljä oli JBB:ssä eri aikoina soittaneiden pasunistien työtä kun Vihavaisen kahden teoksen lisäksi kuultiin ex-orkesterilaisten Steidelin ja Heikki Sillanpään ja sävellykset. 

Mitä valita kun isolle orkesterille lähes kaikki on mahdollista? Näin voisi tiivistää monenkin säveltäjän kokemuksia. Olihan mukana pikkuyhtyeille paljon musiikkia tehneitä, jotka nyt sävelsivät ensimmäistä kertaa bigbandille. 

Se että JBB uskaltaa luottaa ensikertalaisiin on upea asia. Näin taataan vähintäänkin, että kuullaan todella tuoreita ääniä. 

Mikä parasta, näille säveltäjille oli yhteistä kyky kertoa ja kuljettaa tarinaa kuulijoita koukuttavasti omin sanoin ja omalla äänellä.

Myös JBB oli valmistautunut tulkinrooliinsa huolellisesti. Livenä en ole uuden Siltasalin akustiikkaa päässyt testaamaan, mutta etänä kuunneltuna kaikki oli hienosti erottuvassa balanssissa, orkesterin värit olivat hyvin viimeistellysti kohdillaan. Korkeatasoisen kuvauksen ansiosta esitys oli nautittava myös näin etänä.

Toinen tiivistys, Antti Kleemolan sanoin: säveltäminen kävi helposti, mutta sitten kun piti alkaa sovittamaan, se varsinainen urakka vasta alkoi. Bigband-musiikin ydinasioihin kuuluukin säveltämisen ja sovittamisen erottamaton yhteys.  

Illan kantaesityksiä olivat säveltäneet Aaro Laitinen, Antti Kleemola, Kalle Keränen, Henriika Steidel, Heikki Sillanpää ja Laura Helander. Janne Vihavaisen tuotannosta poimitut kappaleet olivat vailla kuvataideyhteyttä, ja ne oli ikään kuin valittu täydentämään konsertin maisemia, tuomaan groovelähtöisyydessään lisää potkua ja energiaa kokonaisuuteen. 

Konsertin avannutta Laura Helanderin Jos puut puhuisivat -teosta Ilkka Mäkitalo kehaisi haastatteluosuudessa jotensakin näin: ”varsin kypsä ja hienosti kirjoitettu”. Helanderin teos todellakin kantoi pitkän mittansa, kruununaan Aki Vänskän improvisointi alttosaksofonilla. Kappaleen voimallisessa poljennossa saattoi aistia suomalaiskansallista klangia, ajoittain ripauksen tikanmäkeläistä henkeäkin bigband-jazziin siilautuneena. Pianojohtoinen kvartettivälike toi pianisti Aaro Laitisen komeasti valokeilaan, ja lopun orkesterikahinoissa Antti Kuuselan trumpetti nousi energisenä kaiken yläpuolelle.

Henriika Steidelin elämään Hoffnung-niminen teos liittyy kahdella vahvalla tavalla. Ensinnäkin koronan runtelemalla alalla on tarvittu erityisen tietoista ja päättäväistä toivon ylläpitämistä. Toisekseen teos syntyi aikana, jolloin pieni Toivo-poika oli tuloillaan. Alun rubatomaalailu kuvasti näitä kulttuurialan alavireisiä syövereitä, mutta leppeän rauhallisen grooven kautta lähdettiin nousemaan kohti valoisampia aikoja ja samalla sen ikioman Toivon saapumista. Steidel lepuutti orkesteria ja sääteli samalla teoksen hengitystä sijoittamalla jälkipuoliskolle pasuunasoolon vain komppiryhmän säestyksellä sekä pianosoolon komppitrion säestyksellä, sitten saksofonien kommentit kävivät kehystämään Laitisen improvisointia ja vähitellen muutkin puhaltajat päästettiin mukaan, niin että loppuun saatiin vielä hetki täyden orkesterin värikkyyttä. Lempeä kappale, ja valontuoja, ehdottomasti.

Heikki Sillanpää oli etukäteen laskelmoinut oman soittajakokemuksensa pohjalta, että nopeat kappaleet tekevät isoimman vaikutuksen konsertissa. Kävi kuitenkin niin, että Marjo Hallilan teos Saostuminen tuulessa ja lumous teki vaikutuksen, eikä se sitten enää maistunutkaan uptempo-biisiltä. Pasuunat olivat melankoliaan taipuvaisessa soundissa isossa roolissa, ja ensimmäinen soolokin tietysti pasuunan, tällä kertaa Janne Vihavaisen. Sillanpää rakensi muhkeaa ja täyteläistä soundia, Petri Jaakonsaaren sähköinen basso toi oman potkunsa, ja ennen finaalia myös Aki Vänskä ehti tunnelmoimaan alttosaksofonilla.

Janne Vihavaisen kappaleista ensimmäinen, Why so stubborn, oli rento, loivasti funk-potkuinen svengibiisi, johon oli rakentunut tosi mukavasti koukutteleva teema. Tässäkin soi tietysti sähköbasso ja myös Laitinen vaihtoi pianon kiippareihin. Rumpali Markus Snellman oli biisin kingi, mutta sai myös hyvää tukea Vili Kallosen perkussoinnista. Solisteina kuultiin Ville Huovisen baritonisaksofonia ja Pilvi Kokkosen trumpettia. Orkesterilla oli kauttaaltaan päällänsä hyvä meininki, oikein hyvä.

Antti Kleemola on säveltänyt paljon, mutta tähän asti työt ovat olleet lauluja lähes kaikki. Nyt oli siis ekan bb-teoksen vuoro, Growin’ up nimeltään. Kleemola kertoi ihailleensa JBB:n kantaesitys- & tilaussävellyssysteemiä jo pitkään, ja kiitteli kovasti saamastaan haasteesta. Sovitustyön vaatimukset vetivät kuulemma nöyräksi. Hienosti Kleemola käytti tätä mahtavaksi instrumentiksi kuvailemaansa koneistoa, letkeässä jatkumossa oli laaksoa ja kukkulaa, suvantoa ja komeita kiihdytyksiä. Ja jos todetaan että kitaristi Matias Luodolla oli wahwah-pedaali ahkerassa käytössä, se riittääkin jo kertomaan, että flirttailtiin funkyn musan kanssa. Jaakonahokin sai siis vielä jatkaa sähköbasson kanssa. Antti Kettunen rakensi kappaleen välihuipennuksen tenorisoolollaan, siinä oli ihanasti tunnetta ja tulta.

Vihavaisen toista kappaletta Stone cold sympathy Mäkitalo mainosti ennakkoon illan nopeimmaksi. Illan ahkerimpiin solisteihin kuuluvat Antti Kuusela (flyygelitorvi) ja Aki Vänskä (alttosaksofoni) taituroivat tässäkin. Jäntevän kappaleen punaisena lankana toistui tehokkaasti fanfaarinomainen teema.

Ilmavoimien Big Bandissa päivätyönään soittava Kalle Keränen oli tuonut konserttiin Pyhä savi -nimisen teoksen. Keränen oli sopinut taiteilijan kanssa käänteisen järjestyksen: Kalle säveltää ensin, maalaus valmistuu sävellyksen innoittamana. Näin meneteltiinkin, mutta taulu ei ehtinyt valmiiksi, joten taiteilijan kanssa valittiin harjoitusnauhan perusteella toinen kuva Siltasalin seinälle heijastettavaksi. 

Keränen totesi haastattelussa, että ilman tilausta tätä musiikkia ei olisi syntynyt, ja päivitteli monen muun tavoin avautuneita mahdollisuuksia. – Bigband-säveltämisen kirous ja siunaus on siinä, että voi tehdä mitä tahansa kun orkesterin potentiaali yltää kuiskauksesta raakaan voimaan. Kyllä siinä valinnan vaikeus helposti iskee.

Teos lähti matkaan levollisena, hempeänä suorastaan. Antti Kuusela esitteli kauniin teeman flyygelitorvellaan ja marssi hetken päästä eteen improvisoimaan. Komppisektio piti yllä leppeätä groovea, ja kontrabassolle oli sävelletty erityisen tehokas pohjariffi. Biisin säväyttävä yllätys oli progressiiviseksi yltynyt välike, joka olisi voinut olla laina Robert Frippin nuottikirjasta. Laitisen hienosti rakentaman pianosoolon jälkeen alussa herkkänä soinut teema sai orkesterin täyden voiman taakseen, ja kajahti nyt ilmoille uljaana ja ylväänä.

Jyväskylä Big bandin pianisti Aaro Laitinen oli säveltäjänä asialla nyt toista kertaa. Revival starttasi puhallinten värien katkelmallisella tunnustelulla, katkelmien välille rakentui siltoja, Vänskän sopraanosaksofoni kävi johtamaan, ja myöhemmin Luodon särösointinen kitara asettui pianon vilkkaiden juoksutusten rinnalle. Taustalle Laitinen sääteli tarkasti orkesterin dynamiikkaa, lopuksi groove kiihtyi, rummut ja sähkökitara saivat ison roolin ja Laitisen oma voimasoitto iski tulta.

Että olihan monipuolinen konsertti. Jälleen kerran Jyväskylä Big Band oli todella kovassa iskussa. Kokoonpano oli taas elänyt, mutta niinhän se aina menee. Kokeneiden konkarien ja nuorten soittajien yhdistelmä oli rakentunut ihanteellisen tiiviiksi ja hyvähenkiseksi ensembleksi.

Jyväskylä Big Band: Ensikäsityksiä 18  Siltasalissa 28.11.2021 
kapellimestari Ilkka Mäkitalo 
saksofonit Aki Vänskä, Marja-Kaisa Villanen, Taru Salonurmi, Antti Kettunen, Ville Huovinen 
pasuunat Janne Vihavainen, Sauli Rantakeisu, Miikka Laihonen, Mikko Sinivalo 
trumpetit Jani Saaranen, Antti Kuusela, Harri Koivisto, Pilvi Kokkonen 
komppisektio Aaro Laitinen piano, Matias Luoto kitara, Petri Jaakonaho basso, Markus Snellman rummut, Vili Kallonen perkussiot 

valot: Arto Saarelainen 
äänet: Antti Vanhanen 

kuvataltiointi: Gradian media-alan opiskelijat Tiina Hiekkarannan johdolla