2025 Eclipse Music
1.Unia
2.Kun kaikki seisahtuu
3.Liituraita
4.Ikuisia
5.Ei oo mulle maailmassa ketään muuta
6.Metamorfoosi
7.Lupaan
8.Harso
9.Hiljalleen
Virva Immonen (laulu), Juho Valjakka (kosketinsoittimet), Oskari Siirtola (basso, syntetisaattorit), Okko Saastamoinen (rummut).
Äänitys, miksaus: Kaj Mäki-Ullakko
Viba johtaa Harso-albumin introksi asettuneessa Unia-kappaleessa kuulijan ”unen ja valveen rajamaille” syntikkamaton päälle asettuvalla kaikuisalla sanattomalla laululla. Syvä bassoääni resonoi kaiken pohjana. Aloitus jo sen kertoo: Viba osaa luoda vahvoja tunnelmia. Jatkossa lauluntekijä Virva Immosen tajunnanvirrtaiset tekstit liikkuvat unen logiikalla tai logiikatta, mielikuvituksellinen musiikki pysyy kyydissä, ja kantaa vuorollaan.
Immosen omintakeisen laulutyylin ulottuvuuksia valotetaan kakkoskappaleessa Kun kaikki seisahtuu. Laulaminen (sanaton ja sanallinen) sekä puhuttu sana vuorottelevat, liukumat näiden välillä ovat luontevia ja istuvat hyvin musiikin kokonaisuuteen. Laulajana Immonen on halutessaan väkivahva tai kuulaan lyyrinen, ja väkevä myös scat-improissaan.
Termit alt-pop ja jazz ovat olleet Viballe keskeisiä. Yhtyeen musiikilliset perintötekijät tulevat kuitenkin niin monesta lähteestä, että määrittelyt on syytä jättää hyvinkin epämääräisiksi. Olennaisinta mitä kirjoittamalla pystyy välittämään, on Viban musiikin mielenkiintoisuus, kiehtovuus ja monivärisyys.
Viba on bändinä ensiluokkainen, mutta toinen levynsä on samalla kahden voimahahmon työnäyte. Laulujen tekijä ja niiden tulkitsija on Virva Immonen, taiteellisesta tuotannosta kantaa päävastuun basisti Oskari Siirtola, jota siis on ensimmäisenä kiittäminen rikkaan musiikillisen maailman väreistä ja vaihteluista. Hänen urakkaansa tietysti helpottaa suuresti se, että käytettävissä on kiipparisti Juho Valjakan ja rumpali Okko Saastamoisen kaltaiset luovuutta pursuavat muusikot.
Rytmiikoiden puolesta albumi on hyvin vaihteleva, vinkeää groovea on jos jonkinlaista, ja soundimaailma yhdistää maukkaasti sähköpianon ja analogisyntikoiden vintagea tuoreempiin kiipparimysteereihin.
Jazzeimmat vibat Viba takoo Ei oo mulle maailmassa ketään muuta -bisissä, kun Valjakan sähköpiano taikoo pitkästä soolosta upottavan flow-kokemuksen, syntikoiden vienon viuhunnan säestämänä.
Metamorfoosi on hyvä esimerkki Viban tuimista rakenteista: aluksi lausuntaa Saastamoisen päristelyn säestämänä, poukkoileva synteettisen makuinen bassoääniriffi, groove kytketään päälle, puhe muuttuu lauluksi, kiipparit ottavat vallan, bassoriffi edelleen vain sitkoilee, sähköpianosoolo laajentaa ja laventaa maisemaa, groove seisahtuu hetkeksi, laulu näyttää voimansa, lopussa bassoriffi palaa, mutta haperoksi murtuvana, rummut sekoavat, kaikki kaatuu, hajoaa ja maatuu.
Harson alku lupaa runonlausuntaa verevän äänimaalailun yllä. Puolivälissä yksi laulettu lause, ja käyntiin lähtee syvän basson johtama hidas, painostava groove, kosketinsoitinten ja syntikoiden kuoro alkaa paisua, ja kasvaa lopulta hurjaksi ekspressionistiseksi vyörytykseksi. Kun väkevä lauluosuus alkaa, bändi kuulostaa jo todella isolta.
Levyn päätösballadissa ”totutellaan hiljaisuuteen” Immosen ja wurlitzerin johdolla. Herkkää, intiimiä, tenhoavaa. Syntetisaattorit ja Saastamoisen kevyellä kädellä lisäämät perkussiiviset elementit ovat nekin hienovaraisen maalauksen tärkeitä osia.
