MISCEO: Better word for love

434
lukukertaa
Cover art by Yuina Wada.

2020 AMP Music & Records AT069

1.The contortionist (Christensen)
2.Polyum (Bülow)
3.Misceo (Christensen)
4.Melankoli (Bülow)
5.Ramble (Bülow)
6.Lost in landscapes (Bülow)
7.Swedish (Christensen)

Kern Westerberg (violin), Joasia Cieslak (cello), Artturi Rönkä (piano), Adrian Christensen (double bass), Frederik Bülow (drums).

Produced by Kaj Mäki-Ullakko
Recorded at Sibelius-Academy Studio 2019
Mixed by Kaj Mäki-Ullakko
Mastered by Emil Thomsen at ET Mastering

Arvio: 4 tähteä

 

Artturi Rönkä on vahvasti esillä säveltäjänä UMOn uusimmalla levyllä, mutta MISCEOn debyytillä ”vain” pianistin roolissa. Albumin sävellykset ovat voimakaksikko Adrian Christensenin (kontrabasso) ja Frederik Bülowin (rummut) käsialaa. Mitaltaan pitkäsoitto on vaatimaton, vain puolituntinen, joten isojen mittojen teoksista ei ole kyse, kun mukaan mahtuu seitsemän sävellystä.

Vallan iso ei ole myöskään yhtyeen soundi, mutta jännittävän jäntevä se on. Kokoonpanon punainen lanka on kolme jousisoittimen yhdistelmä (viulu, sello ja kontrabasso), tukenaan piano ja rummut. Röngän pianismille on tyypillistä klassisen musiikin vaikutteiden luonteva sulautuminen jazziin, ja jousisoittajien kanssa tyyli soi tietysti täydellisen luontevana. Musiikin tekstuuri on usein tätä genrejen ristivalotusta: tarkasti sovitetut ”klassiset” tai ”genrettömät” jousistemmat saattavat uida svengaavan kompin päällä, jazz kohtaa ei-jazzin eloisasti, syntyy MISCEOn soundi.

Yksioikoista musiikki ei missään nimessä ole, siitä pitää huolen jo yksistään Bülowin eläväinen poukkoilu, joka kuitenkin samalla sitoo kaiken yhteen. Ramble-sävellykseensä Bülow on varannut itselleen soolotilaa ja käyttää sen sähäkästi. Melankoli-nimen rumpali on antanut ihan vitsillään kappaleelle, joka huokuu energistä rumpumättöä ja Röngän vallatonta preparoitua pianoa, melankolia siis selättyy helposti.

Sellon ja viulun kudos on tunnelmallisimmillaan Lost in landscapes -biisissä, ja pysäyttävä tunnelma on myös päätöskappaleessa, etenkin silloin kun viulun näppäily säestää Christensenin bassosooloa, ja jää edelleen kannattelevaksi voimaksi kun piano saa vetovastuun.

MISCEO on luonut itselleen oman tilan jazzin laidalle, taidemusiikin rajapintaan. Näillä soittajavoimilla ja tällä soitinnuksella yhtyeen mahdollisuudet tuntuvat rajattomilta.