Sigurdur Rögnvaldsson’s Dark Forest: Horizon
2018 Eclipse Music ECD-201875
1.Duality
2.The good and the bad
3.Pins and needles
4.Lost
5.Outburst
6.Horizon
7.Leap of faith
8.The way back
9.Onwards and upwards
All songs composed by Sigurdur Rögnvaldsson.
Sigurdur Rögnvaldsson (electric guitar and synth), Johannes Sarjasto (alto saxophone), Eero Tikkanen (electric bass), Ville Pynssi (drums).
Recorded and mixed by Ossi Nurmela
Mastered by Petter Eriksson
Aika outo ajatus iski ensi sekunneilla: Slade tai Sweet on herennyt jazzille. No, meno kyllä vääristyy pian sen verran, että 70-luvun purkka&jytä-fiilikset kohta kaikkoavat. Iskevyys ja tarttuvuus oli 70-luvun umpikaupallisen, mutta silti parhaimmillaan jotensakin sairaan menevän musan keskiössä, ja jotain samaa on Siggi Rögnvaldssonin avauksessa, tosin niin että tarttuvuus ja häröily soivat suloisena sekamelskana.
Ylväs The good and the bad rauhoittaa, Rögnvaldssonin kaunis kaikuisa kitarasoundi, Johannes Sarjaston pehmeä saksofoni. Melodiakuljettelun yksinkertaisuus tenhoaa.
Pins and needles palauttaa kitarariffittelyn arvoonsa, saksofoni tuuttaa menemään. Foni- ja kitarasoolojen jälkeen kitara riffittelee homman kasaan, kitaran ja fonin unisono nostaa biisin komeaan finaaliin Eero Tikkasen basson ja Ville Pynssin rumpujen paahtaessa koko ajan taustalla hieman yli sata lasissa.
Vuorottelun nimissä seuraava on jälleen hidas, ja Lost-nimensä mukaisesti tummanpuoleinen. Ahdistuneeksi tai ahdistavaksi en kuitenkaan menisi väittämään, Dark Forestin synkkyydessä on jotain vapauttavaa.
Outburst palauttaa kitaran ja fonin kiivaan yhteispelin kunniaansa, ja ottaa Tikkasen bassogrooven siihen rinnalle. Prässi on tiukkaa, nyt roimitaan kunnolla. Siggin soitossa on särmää, Sarjaston foni ulvoo ja remuaa samassa moodissa. Noin puolivälissä kitaran voimasoinnut sementoivat biisin ytimen, josta kirpoaa hyvin vapautunut kitarasooloilu. Paluu teemaan fonin kanssa täydellistää kierroksen, melkoinen purskaus tosiaankin.
Horizonin vuoro hiljentää. Väpisevä kitara, fonin matalaa rekisteriä valittavalla soundilla, isoa tunnetta pelissä pitkin matkaa.
Leap of faith: repaleinen teema menee fonin ja kitaran unisonona, jatkossa kitara riffittelee metallisesti ja basso jatkaa siitä, Sarjaston ulvonta ja kitaran hajamieliset soinnut yllään, ja juuri kun odottaa muiden saavan kiinni basson intentiosta, että alettaisiin soittamaan todella raskaasti, onkin hiljentymisen aika, kitara alkaa nousta tyhjästä, ja lopuksi taas eheyttävä unisonoteema.
The way back on oiva esimerkki yhtyeen kyvystä kasvattaa hiljalleen jännitettä, ja samalla mietiskelevän oloisesta biisistä rakentuu saksofonin ja kitaran soolovastuiden vaihtelun myötä hyvin ehjä ja nautittava.
Onwards and upwards -kappaleeseen voisi jälleen heittää referenssiä Britanniasta ja 70-luvun alkupuolelta, nimittäin energioissa on jotain samaa kuin tuolloin maailmaa hämmästyttäneen Back Door -yhtyeen meiningeissä. Iskevää mättöä, peräti niin, että Tikkasen bassottelun varaan voisi helposti rakentaa puhtaan punk-biisin. Jazzia on sopassa kuitenkin edelleen mukana enemmän kuin nimeksi, Sarjasto ainakin on biisistä selkeästi innoissaan.
Kotimaan jazzissa touhuaa hämmästyttävä määrä kovia kitaristeja. Monien umpitaitavien soittajien ohella erityisenä herkkuna ovat nämä avantgarden ja undergroundin tuoksuiselta vasemmalta laidalta jazzista ulos kirmaavat Kalle Kaliman ja Sigurdur Rögnvaldssonin kaltaiset muusikot, jotka toivon mukaan pitävät kaikkia muitakin hereillä.
Tämän vuosikymmenen alkupuolella helsinkiläistynyt Rögnvaldsson soittaa monessa upeassa pikkuyhtyeessä, mutta Dark Forestissa hänellä on kokonaisvastuu myös säveltämisestä. Sen verran värikästä ja tuoretta tavaraa tuppaa syntymään, että tämä Siggin omin yhtye kannattaa ehdottomasti kaikkien nykyjazz/rock/avantgardesta kiinnostuneiden testata.
