Virtuoosi-termi säästetään yleensä taitavimmille soitinsolisteille. Torstaina Ilmavoimien Big Bandin solistina esiintyi kuitenkin laulaja, jota on ihan pakko kunnioittaa tuolla tittelillä.
Antti Koivula on esittänyt Frank Zappan musiikkia jo 20 vuoden ajan. Minulle taas on ollut aina ilon ja onnen päivä kun on päässyt Koivulan ja Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast -yhtyeen konserttiin. Ryhmällä on ollut tapana keikkailla vuodenvaihteen tienoilla, mutta tänä vuonna eivät mokomat tulleet Jyväskylään asti.
FZMPB on timanttisen kova koneisto, joka on tulkinnut Zappan musiikkia monipuolisesti, joskus jopa tietyille albumeille kerrallaan omistautuen.
Big band -yhteistyön myötä Koivula on saanut taakseen ja rinnalleen vähän toisenlaista klangia. Laulaja antoi Jyväskylässä vilpittömästi ylistävää palautetta siitä miten hienosti Zapan ei-mitenkään-niin-helposti-haltuun-otettava musiikki toimii täällä myös isolla orkesterilla.
Kehutaan kohta Ilmavoimien ylpeyttä, mutta ensin kehutaan kapellimestari Ville Vannemaata, joka tuo suomalaiseen bigband-kenttään hirmuisen määrän draivia ja energiaa erittäin ammattitaitoisella otteella. Vannemaa on itse mm. UMO Jazz Orchestran riveistä tutuksi tullut saksofonisti, mutta on saanut vielä enemmän mainetta bigband-töistään niin sovittajana kuin kapellimestarinakin. Viimeistään taannoinen pesti Turku Jazz Orchestran johtajana nosti Vannemaan jazzia seuraavan yleisön tietoisuuteen.
Ilmavoimien Big Band tuntui nauttivan tästä keikasta aivan erityisesti. Kimuranttia soitettavaa riitti, eikä hetkenkään herpaantumiseen ollut näissä käänteissä varaa. IBB selvisi urakasta upeasti, soi ihanteellisesti ja svengasi tiheimmissäkin ryteiköissä.
Niin monimusiikillista kuin Zapan sävelkieli onkin, progressiivisen rockin estetiikka on yksi tärkeimmistä pohjavireistä. Niinpä olikin luontevaa, että big bandin sisältä luonnostaan löytyvä ”rock-yhtye” sai konsertissa ison roolin. Kosketinsoittaja Sauli Hämäläinen, kitaristi Esa Perämäki, basisti Vesa Pisto ja rumpali Jussi Vikman saivat soitella pienellä porukalla useampiakin isoja ”kohtauksia” ja huomio kiinnittyi toistuvasti heidän rooliinsa myös koko orkesterin kieputuksissa.
Hämäläisellä oli sovituksissa iso tontti hoidettavanaan. Krantuimmat Zappa-fanit kaipasivat ehkä sitä tuttua marimban perkussiivisuutta, mutta sallittakoon tällä kertaa tällaiset vähän loivemmat soitinnukset.
Perämäki puolestaan soitti elämänsä bigband-keikan. Tuskinpa vähään aikaan tarjoutuu toista tilaisuutta päästä näin isoja sooloja soittamaan. Komeata työtä, kertakaikkiaan.
Vaan entäs kun samat sanat voisi sanoa myös Piston ja Vikmanin osuuksista. Kummallakin ihan hirveäti duunia, yllin kyllin vastuuta kaiken kantamisesta. Piston bassoriffin pohjalle monet vaiheet rakentuivat, ja nuotteja basistin piti pistää ilmaan sellaista kyytiä että hirvitti.
Oli myös erittäin hienoa, että Vikmanin rumpusetti oli sijoitettu niin, että rumputyöhön oli esteetön näköala. Aivan ihania rytmiraitoja zappalaiset aikoinaan sommittelivat, ja bb-versiossakin Vikman sai pistää kaiken energiansa ja taitonsa likoon. Kun rummut kulkevat, kulkee koko bändi, niin se vain on.
Big bandin puhaltajat toteuttivat oman osuutensa erittäin professionaalisti, mutta samalla suurella rakkaudella, niin ainakin oli aistivani. Kaikista IBBn keikoista tämä oli varmasti ihan hankalimmasta päästä, mutta kun ammattitaito on tuolla tasolla, musiikki ei kuulosta enää vaikealta, vaan se syttyy eloon, nautittavaksi.
Sillä silkkaa nautintoa oli tämä kokonaisuus, ja siitä kuuluu kiitos jokaiselle soittajalle.
Siinä missä kompin porukka sai nyt valtaisan ison roolin, puhaltajilla oli vähemmän soolotiloja, heidän nyt oli tärkeämpää toimia kollektiivina. Isona poikkeuksena oli toisen setin aloittanut King Kong, jossa pasunisti Sauli Rantakeisu, alttofonisti Aki Vänskä ja trumpetisti Alex Heikkilä saivat kaikki soittaa isot soolot. Nyt oli aikaa kehitellä improvisaatiota, aloittaa rauhassa, nostaa kierroksia vähitellen ja päätyä kunnon huipennukseen. Hienot suoritukset kaikilta, mutta kun nyt pitkästä aikaa pääsee kunnolla hehkuttamaan Vänskän soittoa, on tilaisuus heti käytettävä hyväksi. Vänskä nimittäin näytti miten toimitaan silloin kun ”jätetään kaikki kentälle”, noin urheilutermiä lainatakseni.
Bigbandit soittavat Zappaa useimmiten instrumentaaleina, esimerkiksi jokin tähtikitaristi solistinaan. Zapan laulubiiseihin koskeminen vaatii jotakin hyvin erityistä, nimittäin äärimmisen taitavan ja heittäytyvän laulajan tai mieluummin useita.
Antti Koivula pärjäsi yksinkin, sillä laulun efektointi auttoi muutamien sellaisten kohtien yli, joihin oli pakko saada joko moniäänisyyttä tai muuten ”toiseutta”.
Jollain käsittämättömällä ilveellä Koivula selviää kaikista Zappan 60- ja 70-lukujen biiseistä, joiden sanahirviöiden suvereeni muistaminen ja melodiahirviöiden yhtä suvereeni hallinta pitäisi palkita jollakin ykkösluokan prenikalla.
Paitsi suvereeni koukeroiden selvittäjä, Koivula on myös mahtavan sielukas tulkitsija. Whipping Postin bluesraakunta ja Zomby Woofin risainen rosoisuus olivat tästä esimerkkejä. Jälkimmäinen olikin sitten paras livenä kuulemani vokaalisuoritus, ei vain tänä vuonna, vaan ties kuinka pitkään aikaan.
Kaiken kruunasi Koivulan karismaattinen ja vangitseva lavaolemus. Teatraaliset eleet, ilmeet ja liikehdintä eivät maistuneet showlta, vaan mies tuntuu yksinkertaisesti elävän musiikin joka solullaan, antautuu vain vietäväksi, ja vie samalla mukaansa kaikki muutkin.
Ilmavoimien Big Band & Antti Koivula
Vieraileva kapellimestari: Ville Vannemaa
Paviljonki 3.4.2025
Nämä soitettiin:
(Vieressä istuneet kovan luokan Zappa-tuntijat antoivat ohjelmistolle täydet pisteet: ”Täähän oli mun toivekonsertti!”)
Peaches en regalia (instrumentaali) (albumilta Hot rats 1969)
Andy (One size fits all 1975)
Mother people (We’re only in it for the money 1968)
Brown shoes don’t make it (Absolutely free 1967)
Montana (Over-nite sensation 1973)
Dog breath variations (instrumentaali) (Uncle meat 1969)
King Kong (instrumentaali) (lukuisia versioita vuodesta 1967 alkaen)
The idiot bastard son (We’re only in it for the money 1968)
Inca roads (One size fits all 1975)
Zomby woof (Over-nite sensation 1973)
St. Alfonzo’s Pancake Breakfast (Apostrophe 1974)
Encore
Whipping post (Them or us 1984, Allman Brothers Bandin ohjelmistosta napattu cover-kappale)
