Pari vuotta sitten Jyväskylän jazzissa alkoi taas tapahtua. Pitkän suhteellisen hiljaisen kauden jälkeen kitaristi Tuomas Paukku viritti konserttielämän uuteen uskoon Jazz Jkl -yhdistyksen kautta palauttamalla esimerkiksi Jazzliiton kiertueet voimallisemmin kaupunkiin. Yhdistyksen toiminta käynnistyi vuoden 2017 alussa ja nyt koettiin jo 33. laadukas konsertti. Paljon mahtavia tapahtumia on jo listalla, mutta tällä kertaa Popparissa oli aivan erityinen meininki. On hienoa olla mukana tapahtumassa, jossa yleisö on aivan hurmoksessa, etenkin silloin kun tämä saadaan aikaan soitannollisella laadulla ja loistokkuudella.
Tunnustan etten mennyt keikalle valtaisien ennakko-odotusten rasittamana, Jukka Eskola Soul Trion ensimmäinen levy ei iskenyt erityisen kovaa. Paljastui että trion musiikki on juuri sellaista jazzia, joka on koettava elävänä, soittajien yksilöllinen säihkeen ja keskinäisen kommunikaation kohottavuus aukenivat vasta keikalla. Nyt keskiössä eivät olleet sävellykset, vaan muusikkous, improvisointi ja supermakea groove.
Soul Trion kappaleissa perusasetuksena oli simppelin teeman esittely nopeasti alta pois jotta päästiin improvisoimaan ja lopussa toki palattiin yhteisiin asioihin. Kaavat kuitenkin unohtuivat kun pelimannit olivat omissa soolo-osuuksisaan niin loistokkaita ja vaihtelunhaluisia sekä -kykyisiä.
Eskolalla trumpetti ja flyygelitorvi olivat liki tasa-arvoisia, ja molempi parempi. Jokaiseen sooloon riitti sekä sanomista että värittävää teknistä jippoa. Bändinjohtajan huilatessa urkuri Mikko Helevän ja rumpali Teppo Mäkysen duo lennähti omiin sfääreihinsä. Mikko Helevän soittamisessa oli seurattavaa: toinen kenkä oli lennähtänyt jalasta, vasurilla Helevä hoiti Hammondin bassojalkiota, oikealla jalalla volyymipedaalia, ja kummallekin kädellekin oli tietysti omat koskettimistonsa. En tiedä ovatko Helevä ja Mäkynen tehneet duokeikkoja, mutta ainakin minä olisin niistäkin innoissani. Kuvittelen jo duon mainoslauseeseen jotakin ”kaksi miestä, kahdeksan raajaa” -juttua. Trion ja duon jälkeen oli jäljellä vielä vähäisin formaatti, ja se tarkoitti Teppo Mäkystä yksin soittamassa parin upeasti kehitellyn soolon verran.
Loistavan kolminkertaisen muusikkouden edessä oli oikeastaan ihan sama mitä soitettiin. Bändin nimessä on soul jazz, mutta se on vain osatotuus. Alussa hengähti pehmoinen lounge, pari kappaletta meni vahvasti Brasilian piikkiin ja Mercer Ellingtoniakin lainailtiin. Oikeastaan Eskola spiikkasi genreasiat ihan riittävällä tarkkuudella: ”soitamme jazzmusiikkia ja musiikkia jazzin läheltä”, tai jotain tuohon suuntaan. Upeasti muuten soititte!
