Jyväskylän Kesä 2005

5191
lukukertaa
Dalindèo
Dalindèo. Kuva: Johanna Parviainen.
Dalindèo
Dalindèo. Kuva: Johanna Parviainen.

50 vuotta täyttänyt Jyväskylän Kesä on suomalaisittain kaikkien kaupunkifestivaalien äiti. 60-luvulla legendaarisen maineen hankkinut Kesä on välillä viettänyt laihoja vuosia, mutta aivan viime vuosina tapahtuma on jäntevöitynyt. Uuden nousun takeena on ollut teatteri, etenkin sanaton sellainen, mutta myös musiikkitarjonta on noussut kukoistukseen.

Kesä on nyt siitä onnellisessa asemassa, että se voi ottaa musiikkiohjelman suhteen riskejäkin. Tapahtuman ei tarvitse tukeutua koko kansan suosikkeihin, sillä joko yleisö luottaa tuntemattomampienkin esiintyjien laatuun tai tilaisuuksiin tullaan koska ne ovat Jyväskylän Kesää ja siten must.

Niin tai näin, tilanne on onnellinen myös valittujen esiintyjien ja yhtyeiden kannalta. Esimerkiksi Riku Keskinen Entente, Tuulenkantajat tai Dalindèo ovat sellaisia laadukkaita yhtyeitä, joiden on vaikea saada esiintymistilaisuuksia Suomen pienillä markkinoilla. Kesästä ne sellaisen saivat ja myös löysivät runsaasti kiitollista yleisöä.

Vaikka Kesä ei ole ensisijaisesti musiikkitapahtuma, se voidaan hyvinkin nostaa laadukkaiden musiikkijuhlien joukkoon juuri ennakkoluulottoman ja hienoja-mutta-ei-niin-tunnettuja yhtyeitä suosivan linjansa takia. Juuri sen linjan takia minäkin pidän kovasti nykymuotoisesta Jyväskylän Kesästä.

Tuulenkantajat
Jazz Bar 14.7.2005

Jyväskyläläinen Tuulenkantajat oli aktiivinen 80-luvun alkupuolelta 90-luvun puoliväliin. Yhtye julkaisi vuosina 1983-1994 yhteensä viisi levyä. Yhtyeen tyyliä on kuvattu “kalevalaiseksi”, idoleita ja ennen kaikkea lähdeaineiston tarjoajia olivat mm. Teppo Repo ja Feodor Pratsu.

Tyhjästä ei Tuulenkantajatkaan aikanaan noussut, sillä esimerkiksi Paroni Paakkunaisen Karelia ja Sakari Kukon Piirpauke olivat jo yhdistäneet suomalaista musiikkiperinnettä sähköisiin soittimiin ja improvisaatioon.

Yhtyeen paluu pitkän keikkatauon jälkeen sujui aavistuksen jähmeissä merkeissä. Mitään suurta intohimoa tai heittäytymistä ei ollut aistittavissa. Hannu Lehtoranta tuntui olevan ainoana valmis rajumpaankin revitykseen, mutta ei saanut muista yllyttäjiä.

Illan henki oli tunnusteleva ja varovainen: “näinkös tämä biisi silloin menikin” tai “mitäs soitinta minä tässä kappaleessa soitinkaan”. Hirveän räväköitä persoonallisuuksia yhtyeessä ei ole, ja vaikka jokainen toki saa soittaa ja esiintyä luonteensa mukaisesti, jotenkin nyt jäi kaipaamaan suurempaa energialatausta koko touhuun.

Materiaalia Tuulenkantajilla olisi varmasti riittänyt vaikka kymmeneen konserttiin. Olettaisin että tämä kooste antoi kokonaisuudessaan hyvin tasapainotetun kuvan Tuulenkantajien koko kaaresta ja tyyleistä. Kalevalaisessa hengessä käytiin läpi vähän suomensukuisia kansojakin, ja arkaaista materiaalia tasapainottamaan nostettiin yhtyeen jäsenten omia sävellyksiä.

Ääripäitä olivat varovasti tyylitelty perinnemusiikki karjankutsuista pelimannipoljentoon ja lähes new age -henkinen, vapaasti kelluva, sähköisiäkin instrumentteja hyödyntänyt ja improvisaatiota painottanut maalailu.

Tuulenkantajien perusetnosoitinnukseen, johon palattiin tuon tuosta, kuuluivat 5-kielinen kantele, jouhikko, nokkahuilu, kaksi klarinettia ja lyömäsoittimet. Mutta kaikki yhtyeen soittajat hallitsevat useita soittimia ja erilaisiin yhdistelmiin toivatkin väriä lisäksi mm. harmonikka, akustinen ja sähköinen kitara, bouzouki ja akustinen bassokitara ja ne tuohitorvetkin.

Varsinaisen setin viimeinen kappale oli varsin Kiberä. Osmo Blomqvistin reteä rumpusoolo kuumensi yleisön, ja raivokkaan tahdinläpytyksen siivittämänä Pekka Nättisenkin oli helppo pitää fiilistä yllä sähkökitarasoolollaan. Hyvin valittu viimeinen biisi, sillä oikeastaan vasta nyt yleisö lämpeni kunnolla, ja encore-vaatimukset olivatkin sitten armottomia. Jazz Barin täysi salillinen osoitti että Tuulenkantajia oli kaivattu.

Tuulenkantajat (soittimet mm. nämä): Matti Laukkanen (klarinetti, harmonikka) Hannu Lehtoranta (nokkahuilu, laulu) Pekka Nättinen (klarinetti, kitarat, bouzouki) Hannu Tähtelä (jouhikko, akustinen bassokitara, kantele, kitara) Raimo Hiekkavirta (5-kielinen kantele, mandoliini, akustinen bassokitara) Osmo Blomqvist (lyömäsoittimet, vasta)

Humiseva kaupunki
R. Keskinen Entente
Aalto-sali 14.7.2005

Entente tarkoittaa yhteisymmärrystä tai ystävyyssuhdetta. Tässä Riku Keskisen tapauksessa Entente on kevyttä musisointia, pehmeää laulantaa, pieniä huomioita arkielämästä ja toisaalta intergalaktisen suuria ja outoja tarinoita.

Tampereelta lähtöisin oleva Keskinen on säilyttänyt pienen palan hämäläistä artikulointia, mutta on toki 20 vuodessa löytänyt Jyväskylästä myös keskisuomalaisuuden. Ennen kaikkea hän on löytänyt muusikkotovereita, joiden kanssa on tullut luoduksi omaperäinen ja toimiva kollektiivi.

Neljän laulajan ja neljän muusikon voimin Entente työstää raikkaan kokonaisuuden, jossa lattarisävytykset tuon tuosta tunkevat esiin. Bändi on mainio: pianisti Tommi Karhusaari, kitaristi Pietu Lias, basisti Tony Elgland ja rumpali Osmo Blomqvist hallitsevat monipuolisesti populaarimusiikin kuvastoa lattareiden lisäksi vaikkapa yökerhojazzista kantrihölkkään, mutta malttavat ennen kaikkea antaa tilaa lauluille ja laulajille.

Ensemblen laulajien, Keskisen, Aki Lahnajoen sekä Tanja ja Juha Salosen yhdessä aikaan saama soundi on syvä ja pehmeä, sofistikoitunut vaan ei löysä. Solistiset osuudet toivat oikeastaan kaikista laulajista esille taskulämmintä karheutta ja inhimillistä rosoa, niin erilaisia kuin äänimateriaalit olivatkin.

A-salin esityksessä Humisevan kaupungin laulut saivat seurakseen Annina Sarjan ja Saana Tammiston valokuvia Jyväskylästä. Kuvat jäivät selvästi sivuosaan, eikä niiden vaihtumista muistanut useinkaan seurata. Oikeastaan hyvä niin, sillä vangitsevampi rooli olisi vain osoittanut että lavalla ei tapahdu. Nyt Ententen sympaattisessa esiintymisessä riitti seurattavaa kyllin.

Konsertin loputtua pariin energisempään revittelybiisiin encorena kuultiin Ententen ensimmäisen levyn helmi “Jos onni kääntyy”. Hankkikaa käsiinne “Ja Cousteau sukelsi” -levy, ja kuunnelkaa tuo buenavistamaisen keinunnan, arkipäivän tapahtumien ja suurten kohtalonomaisten elämänhavaintojen yhdistelmästä syntynyt täysosuma. Yksinkertaista parhautta!

R. Keskinen Entente: Riku Keskinen (laulu, kitara) Tanja Salonen (laulu) Juha Salonen (laulu, lyömäsoittimet) Aki Lahnajoki (laulu, kitara) Pietu Lias (kitara) Tommi Karhusaari (piano, koskettimet) Tony Elgland (basso) Osmo Blomqvist (rummut, lyömäsoittimet)

Otra Vez
Taulumäen kirkko 15.7.2005

Tango nuevo finlandes – suomalaista uutta tangoa. Otran toisen levyn julkistamiskonsertti oli melkoinen hittipotpurri: Piazzollan iskevimpiä juttuja, ja uusia suomalaisia, joista etenkin yhtyeen omat sävellykset onnistuvat hyödyntämään Piazzollan tyyliä upeasti: ovat samalla hyvin lähellä, ja tuovat kuitenkin niin paljon uutta otetta, etteivät mitenkään maistu pastisseilta tai kopioilta.

Enpä ole koskaan nähnyt Taulumäen kirkkoa noin täynnä. Yleisömenestys oli varmasti balsamia yhtyeelle, jolla kevään minikiertueella oli kuulemma vähän toisenkin laidan yleisömenestystä. Kuusankoskella oli ollut hieno sali, mutta vain sali…

Taulumäen kirkon akustiikasta pidän kerta kerralta vähemmän. Nyt ollaan jo siinä tilanteessa, että harkitsen välien pistämistä poikki tykkänään. Matti Ekmanin bandoneon oli ainoa soitin, joka selvisi kunnialla, kuulosti etäisesti itseltään. Kirkon kaiuissa Matti Laukkasen flyygeli kuulosti lähinnä lelupianolta, eikä muutenkaan ollut kehumista. Otran ja jousien oikeassa elämässä verevästi hehkuva, täyteläinen soundi leikkaantui ja kaventui kirkon oudossa akustiikassa. Toisaalta kaiku maistui usein löysän läskiseltä ja ponnettomalta. Ehkä sittenkin pitäisi sallia kirkoissa vain urkumusiikki?

Otra aloitti kvartettina ilman pianoa. Piazzollan harras koraali oli paikkaan oivallisesti sopiva alku. Seuraavat neljä kappaletta vedettiin peruskvintetillä, ja etenkin Laukkasen Astoredia ja Piazzolike säväyttivät jälleen. Laukkanen on loistava Piazzolla-säveltäjä!

Konsertin loppuosaan tuli mukaan jousiorkesteri La Nueva Orquesta de Cuerdas. Jyväskyläläinen jousisto on uinut jouhevasti taidetangon syövereihin, joten yhteistyö tulee varmasti jatkumaan tätä levytysprojektia pidemmällekin.

Tuttujen piazzollojen ja hurjien laukkasten lisäksi setin peruskiviä olivat Markus Elglandin La luna absorta ja Matti Laukkasen upea sovitus Toivo Kärjen Täysikuusta. Siinä missä konsertin alkupuolella esitetty La Cumparsita oli etäännytetty kauas alkuperäisestä, pilkottu liian pieniin osiin, niin että sovittaminen oli itse asiassa uudelleen säveltämistä, Täys’Q:ssa Laukkanen oli löytänyt hienon tasapainon vanhan ja uuden välille. Jokainen kuulija tunsi täysikuun, mutta samalla näki vanhan loimotuksen aivan uusin silmin.

Niin, se levy on vielä kuuntelematta, mutta kuultujen konserttien perusteella uskallan suositella JOKAISEEN hyvään kotiin.

Otra Vez: Antti Heermann (viulu) Markus Elgland (kitara) Matti Ekman (bandoneon) Matti Laukkanen (piano) Tony Elgland (basso) + La Nueva Orquesta de Cuerdas

Dalindèo
Jazz Barissa 15.7.2005

Latinalainen Amerikka nousi pieneksi teemanpoikaseksi Kesän musiikkitarjonnassa, sieltä suunnalta ammensivat niin Entente kuin Otra Vezkin. Kitaristi Valtteri Pöyhösen johtama Dalindèo vannoi brasilialaisen musiikin nimiin.

Dalindèon oma tyyli on brasilialaisen etno- ja populaarimusiikin pohjalle rakennettua klubi- ja tanssimenoa. Rytmi on avainasemassa, sillä suuri osa materiaalista on sävellyksellisesti ja sovituksellisesti köyhänoloista.

Huilu on yksi lattarimusiikin keskeisiä soittimia. Se tuo keveyttä ja kuulautta, mutta helposti vaikutelma menee läyhäisen viihteelliseksikin. Näin pääsi jossain määrin käymään myös Dalindèon kohdalla: vaikka Jaska Lukkarisen, Rasmus Pailoksen ja Pekka Lehden luoma rytminen kudos oli tiheätä ja toimivaa, Petri Puolitaipaleen huilun ja Jose Mäenpään trumpetin tai flyygelitorven linjat siinä päällä olivat monesti laiskanpulskeata ja löysää liirumlaarumia.

Rytmiryhmä yritti parhaansa, tosin välillä sekin meni brasilialaisittain korvanoppaosastolle: teiniautojen thum-thum-thum-thum käy näköjään myös brassiklubimusiikin pohjaksi…

Kun Puolitaival vaihtoi sopraanosaksofoniin, homman tuli heti ihan toisenlaista energiaa. Maininnan arvoinen on myös Jose Mäenpään laulu. Hallussa oli sekä brasilialainen ilmaisun pehmeys että tiukat scatit unisonossa jonkin soittimen kanssa, välillä lähes Tania Marian verevään tyyliin.

Dalindèon energia löytyi keikan loppua kohti. Yhtye osoittautui hyväksi tanssibändiksi, mutta juuri siihen, tanssittamiseen, homma tällä konseptilla jääkin.

Dalindèo: Valtteri Pöyhönen (g) Jose Mäenpää (voc, tp, fl-h) Petri Puolitaival (fl, ss) Pekka Lehti (b) Rasmus Pailos (perc) Jaska Lukkarinen (dr)

Carpe Diem
Susanna Haavisto, Anna-Mari Kähärä, Lea Pekkala

Aalto-salissa 16.7.2005

Pitää elää nyt. Jos ei elä, ei ole huomenna muistoja. Carpe diem. Tartu tähän hetkeen…

Näin puhui ja lauloi Susanna Haavisto A-salin konsertissaan. Ja hetkeen tarttumisen Haavisto itse osaa lavalla, esiintyvänä taiteilijana. Hän on täydesti läsnä. Haavisto ei ole suuri laulaja, mutta puhuttelevasti hän tarinoi ja välittää omissa lauluteksteissään tunteita, niin pienenpiskuisia kuin suuriakin.

Vaikka Haaviston huokoisenpehmeä ääni joutui Aalto-salin kuumuudessa pienoisiin vaikeuksiin ylärekisterissä, ei ollut hetkeäkään epäselvää etteikö tämä konsepti toimisi. Anna-Mari Kähärän piano ja oheislaulu (välillä stemmoja, välillä sanattomasti taustoittavia linjoja) ja Lea Pekkalan upea sello riittivät säestykseksi, muuta ei kaivattu.

Myös taiteilijoiden keskinäiset kemiat sopivat yhteen. Chansonette Haavisto ei ollut yksin parrasvaloissa, vaan säestävät muusikot saivat tasavertaisen kohtelun lava-asettelussa. Kähärän huumori ja Pekkalan myhäilevä asiallisuus ympäröivät Haavistoa hellän ystävyyden hengessä. Lavalla oli turvallista olla, ja niin oli myös yleisön joukossa. Jäi fiilis, että ovatpas nuo lämpöisiä ja mukavia, kunnollisia ihmisiä…

Siinä siis tämän naisellisen konsertin taika: musiikista tunteet ja ajatukset johtuivat Haaviston sanojen ja tulkintojen voimasta ihan muihin sfääreihin, tuli mietittyä tätä pienen ihmisen pientä elämää…

Susanna Haavisto (laulu) Anna-Mari Kähärä (piano, laulu, melodika) Lea Pekkala (sello, melodika, kellopeli)