Joskus on niin, että taiteilijoita täytyy jonkun vähän potkia eteenpäin, että syntyisi jotakin valmista. Tätä Teemu Salmisen septettiäkään ei välttämättä keikoilla nähtäisi, jos se olisi ollut pelkästään johtajasta itsestään kiinni. Tarvittiin muusikkokollegoiden lievää painostusta että Salminen esimerkiksi rohkaistui hakemaan paikkaa Jazzliiton kiertuebändien joukkoon.
Bändi oli alkujaan muotoutunut kuin varkain, Salmisen vetämien UMO:n koululaiskonserttien yhteyteen oivaksi välineeksi esitellä jazzin historiaa, soittimia ja improvisaatiota. Salminen innostui kirjoittamaan septetille sovituksia, ja tästäkös UMO:n huippumuusikot innostuivat. Sen verran kiitollista soitettavaa Salminen sai kasaan omista ja lainatuista sävelmistä, että kokoonpanoon oli helppo saada mukaan maan kyvykkäimpiä virtuooseja.
Soittajia vaihtamalla tätä bändiä on tosiaankin vaikea kuvitella parannettavan. Etenkin bändin puhaltajat, tenoria ja sopraanoa sujuvasti puhaltavan Salmisen ohella, ovat näitä jokavuotisia kriitikkoäänestysvoittajia omissa sarjoissaan: altisti Jukka Perko, pasunisti Antti Rissanen ja trumpetisti Tero Saarti ovat kaikki loistavia solisteja. Myös komppi on kohdallaan, takuumiehinä pianisti Mikael Jakobsson, basisti Ville Huolman ja rumpali Markus Ketola.
Septetti on jo taloudellisistakin syistä valitettavan harvinainen yhtyemuoto. Musiikillisesti tällaiset keskisuuret kokoonpanot ovat hyvissä käsissä antoisia sekä kuulijalle että soittajalle, sillä niissä voi yhdistää pienen yhtyeen ketteryyden muhkeisiin orkestraatioihin. Voi mennä täysillä koko orkesterin voimin, herkästi tai hurjasti, mutta Salmisen tapainen oivaltava sovittaja käyttää myös monenlaisia mielenkiintoisia orkesterin sisältä heltiäviä osayhdistelmiä.
Nykyään jazzmuusikot tuntuvat kiinnittävän paljon huomiota musiikin dramatiikkaan ja konsertin kaareen. Näin nytkin septetin kahteen settiin jaettu konsertti oli huolellisesti tasapainoiteltu, vaihteleva kokonaisuus, josta löytyi musiikkia useampaankin jazzmakuun.
Vieraat sävellykset edustivat jazzin eri aikakausia. Vanhat Porter- ja Gershwin-teemat saivat rauhallisen kauniisti soivat, hieman viihteellissävyiset sovitukset. Mitä lähemmäksi nykyaikaa lainat tulivat, sitä verevämpää tavaraa tuli ulos. Näin meno oli jo melkoisen kiivasta Salmisen suosikkisäveltäjäkseen mainostaman hard bopin merkkimiehen Tadd Dameronin kappaleessa.
Salmisen omissa sävellyksissä oli mainioita juttuja. Monissa niistä haettiin tiettyä selkeätä tyyliä: kunnianosoituksia saivat mm. Charles Mingus ja Lee Morgan. Esimerkiksi Mingus-tyylitelmä aiheutti välittömän reaktion: miksei tuon tapaista blues-etno-free-bop-menojazzia soiteta nykyään enemmän? Varmasti tilausta olisi, rehevän ja verevän jazzin kysyntä on ilmennyt selkeästi vaikkapa U-Street All Starsin menestyksessä. Morgan-tribuutissa Tero Saarti soitti todella kuumaa trumpettia, toisaalla omat huikeat solistiset näyttönsä antoivat illan aikana myös Jukka Perko ja Antti Rissanen.
Kaikkiaan konsertti oli siis oivallinen. Mielen pohjalle jäi yksi toivomus, vaikkapa joulupukille: saisipa tällaisen koneiston vielä joskus soittamaan yhden oksat pois -menokeikan, jossa tuutattaisiin oikein kunnolla ja vaikka kilpaakin ihan hirveiden tempojen päälle. Eikä sitten mitään rauhallisia välijaksoja, vaan hikeä ja hurmiota koko ilta! Nyt on jotenkin sellaista laatumenojazzin tarvetta ilmassa…
Teemu Salminen Septet
Jazzliiton kiertue
Jazz Bar, Jyväskylä 6.2.2003
Teemu Salminen (ts)
Jukka Perko (as)
Tero Saarti (tp)
Antti Rissanen (tb)
Mikael Jakobsson (p)
Ville Huolman (b)
Markus Ketola (dr)
