Suomijazz kävi tutustumassa kahden kaupungin ja kahden valtakunnan musiikkijuhlaan. Kalotista löytyi monipuolinen ja hyvätunnelmainen festivaali.
Kalotin kemiaa
Kalott Jazz & Bluesin pääjärjestäjiä ovat Tornion ja Haaparannan kaupungit sekä paikallisten jazzharrastajien Riverside Jazz ry. Riverside antaa paitsi talkooapua kaupungeille, myös ja etenkin merkittävän panoksen ohjelmiston suunnitteluun. Käytännössä yhdistyksen vahvat miehet pj. Jukka Piiroinen ja Juha Söder tekevät ohjelmistosta perusesityksen jota sitten ruoditaan työryhmässä, jossa mukana ovat lisäksi kaupunkien kulttuuritoimien edustajat,Tornion kultturisihteeri Helena Junes ja Haaparannan virkaveli Tapio Salo.
Tapahtuman budjetti vakiintunut viime vuosina noin 500 000 markan tasolle, josta Tornio kantaa suurempana isomman vastuun. Tapahtuman vahvasti ’kunnallinen’ organisaatio on poikkeuksellinen: Tampereen Jazz Happening taitaa se olla se toinen festivaali jossa kaupunki on näin vahvasti mukana. Ainutlaatuisen Kalott Jazz & Bluesista tekee luonnollisesti rajakaupunkien yhteistyö, joka ulkopuolisesta tuntuu hyvinkin saumattomalta.
Kaupungeilla on tietysti runsaasti muutakin yhteistyötä, sekä kulttuurin alueella (välittömästi Kalott Jazz & Bluesin jälkeen starttaa kansanmusiikkitapahtuma Rajasoitto) että muutenkin. Haaveillaan jopa yhteisestä kauppakeskuksesta, johon saattaisi tulla myös festivaalikäyttöön sopiva juhlapaikka.
Riverside Jazz ry:n talkooväen lisäksi mukana myös maksettuja ’talkoolaisia’, paikallinen nuorisoseura on mukana rakentamassa festivaalin päänäyttämön Pikisaaren ulkoisia puitteita sekä huolehtii järjestysmiestehtävistä. Tänä vuonna talkooporukka joutui kovan testin eteen, kun Torniojoen vesi nousi yllättäen niin että saareen vievä kävelysilta jäi vuolaana virtaavan veden alle. Saareen roudatut lavatarpeet jouduttiin kiireesti kelkkomaan takaisin kaupungin puolelle. Vaikka piknik-olosuhteista jouduttiin näin tänä vuonna tinkimään, tärkein eli musiikin kuuntelu sujui hyvin näinkin.
Ohjelmistoon ylikansallisuus vaikuttaa omalla tavallaan. Ruotsalaiset yhtyeet ovat kotimaisia siinä missä suomalaisetkin, ja molemmilla on oltava oma osuutensa ohjelmistossa. Ruotsalaiset bändit eivät erotu myöskään hinnaltaan Etelä-Suomen orkestereista, matkakustannukset ovat samaa luokkaa. Ohjelmiston valinnassa festivaalin ainutlaatuinen kaksoiskansallisuus on rikkaus ja antaa paljon mahdollisuuksia vaihtelevan ja monipuolisen ohjelman rakentamiseen.
Kalott Jazz & Blues on päänäyttämönsä Pikisaaren osalta telttafestivaali, mutta ei niitä pahamaineisia örvellyksen tärvelemiä kaljatelttajuhlia. Juomatarjoilu on järkevästi jätetty musiikkiteltan ulkopuolelle. Tämän ratkaisun voisi määrätä pakolliseksi kaikille telttajazzeille. Samoin Pikisaaren konserttien alkaminen jo iltapäivällä vaikuttaa siihen suuntaan, että Kalotin konsertteihin tullaan todella kuuntelemaan musiikkia, eikä vain seurustelemaan hyvien juomien ja mukavan taustamusiikin säestyksellä.
Kalott Jazz & Blues on rento, hyvätunnelmainen ja sopivankokoinen festivaali. Kaikki tarjonta on hyvin festivaalivieraan hallittavissa. Yleisön pääosa on varmasti vankasti paikallista, mutta selvästi festivaalin historian kuluessa kouliintunut kuuntelemaan hieman erikoisempaakin ilmaisua. Kalotin yleisö osaa myös lämpimästi palkita taiteilijansa. Oli hauska esimerkiksi nähdä miten aidosti ilahtunut maailmanluokan basisti Palle Danielsson oli keikan jälkeen ihailijansa teltan takana tarjoamasta valkoviinilasillisesta.
Myös järjestäjät ehtivät tämänkokoisella festivaalilla pitää hyvää huolta taiteilijoistaan. Kulttuurisihteeri Helena Juneksen mukaan onkin ensiarvoisen tärkeää millainen käsitys muusikoiden kautta festivaalista leviää. Niinpä Jerry Bergozikin ihasteli paikallisen lehden toimittajalle miten järjestäjien kohtelu saa tuntemaan että hänkin nyt olisi jotain vallan erikoista.
Kaiken kaikkiaan 17. Kalott Jazz & Blues onnistui järjestäjiä tyydyttävällä tavalla. Pikisaaren pääkonsertteihin olisi toki mahtunut enemmänkin väkeä, mutta hyvä tunnelma saatiin näinkin. Epävakainen sää molempina päivinä saattoi laimentaa piknik-henkisten lähtöhaluja. Vaikeampi oli arvioida miten läheisen Kemin tökerösti samaan viikonloppuun ajoitettu Kesäkemiaa Jari Sillanpäineen, Aikakoneineen, Tehosekottimineen ja muine listahirmuineen vaikutti Kalotin yleisömääriin.
Musiikkia moneen makuun
Musiikillisesti Kalott Jazz & Blues on vakiinnuttanut paikkansa laatufestivaalien joukossa. Festivaali ottaa sujuvasti ja sopuisasti huomioon sekä tavalliset pulliaiset että jazzin pidemmän oppimäärän suorittaneen asiantuntijayleisön. Tänä vuonna Kalotin yleisö sai nauttia helposti kuunneltavasta laulujazzista ja nykyään lähes kansanperinteeseen pohjolassakin kuuluvasta rytinäbluesista. Tarjontaa täydensivät festivaalin tämän kesän jazzjazztähti Jerry Bergonzi sekä eurooppalaisen nykyjazzin monia mahdollisuuksia hienosti ilmentänyt Paolo Fresun kvartetti. Unohtaa ei sovi myöskään upeita kotimaisia: Jukka Perkon Hurmio-orkesterin kunnianosoitusta Olavi Virran musiikille täydessä Joentalossa sekä Markku Veijonsuon omintakeista soolokonserttia Aineen taidemuseossa.
Pikisaari Jazz 1.7.
Lauantain pääkonsertin Pikisaaren vieressä avasi ruotsalainen Lina Nyberg Bang. Nybergin yhtye edusti juuri sitä vahvaa ruotsalaista jazzosaamista, jonka toivoisi näkyvän ja kuuluvan enemmän myös muilla suomalaisilla festivaaleilla. Yhtyeen basisti Palle Danielsson, pohjoismaisen nykyjazzin merkittävimpiä muusikoita jo 70-luvulta on edelleen upeassa vedossa. Kovan luokan rumpali Terje Sundby täydensi loistavan rytmisektion. Nyberg itse on hyvä-ääninen ja ilmeikäs tulkitsija, jonka koin löytävän enemmän sävyjä viehkeässä portugalinkielisessä lattarissa kuin suorassa jazzmenossa.
Amerikkalaisfonisti Jerry Bergonzi tunnetaan Suomessa yhteistyöstään Jukkis Uotilan ja Klaus Suonsaaren kanssa. Muualla mainittaisiin ehkä ensimmäisinä nimet Dave Brubeck, Miles Davis ja George Gruntz. 1990-luvulla Bergonzi on työskennellyt yhä enemmän eurooppalaisten muusikoiden kanssa kuten nytkin Kalotissa. Tyylillisesti rotevasoundinen Bergonzi jatkaa selkeästi John Coltranen ja Sonny Rollinsin perinteitä. Tällä kertaa vahvana solistina tunnettu Bergonzi ei oikein saanut tarpeellista tukea muusta bändistä. Ehkäpä haussa oli tietoisestikin kevyempi ilmaisu. Kelpo soittoa, mutta jäi tunne että jossain toisissa ympyröissä Bergonzi pystyisi parempaan. Mitä olisikaan tapahtunut jos Bergonzi olisi jollain ilveellä joutunut lauteille ensimmäisenä esiintyneen Lina Nyberg Bangin kanssa?
Lauantain pääkonsertin päätti Groove Convention. Rumpali Sami Kuoppamäen liidaama yhtye jyräsi aika lailla vastustamatonta funkgroovea. GC yhdistää tämän hetken bändeistä ehkä parhaiten jazz- ja rockyleisöt. Kuoppamäki mättää armottomasti, Hannu Rantanen on ehkä maan monipuolisin bassovirtuoosi, Markku Kanerva näyttää nypeltävän mutta soittaa kuin pieni piru. Tuore läänintaiteilija Pessi Levanto hoitaa koskettimillaan pohjat kuntoon. Puhallinkolmikko on erittäin kova, trumpetisti Tero Saarti, altto- saksofonisti Markus Holkko ja tenorisaksofonisti Manuel Dunkel riffittelevät maukkaasti yhdessä, mutta ovat jokainen myös solisteina huikeita. Groove Convention on yhtye jossa muusikon käsityöläisammatti on kunniassaan. Jos hommaan saisi vielä jonkun lisäripauksen luovaa hulluutta, muutaman yllätyksen hurjan laukan keskelle, bändi olisi täysin valmis valloittamaan ison maailman jazzestradit.
Pikisaari Jazz 2.7.
Sunnuntain pääkonsertti avaukseksi kitaristi Tuomo J. Aution johtama Zekosto esitteli reippaan ranskalaislaulajattaren Mina Agossin, joka hurmasi yleisönsä tutuilla jazzmelodioilla.
Zekosto & Mina Agossi Festivaalin odotetuin esiintyjä Paolo Fresun Angel Quartet oli eittämättä helmi. Yhtye soitti ensin yhden pituudeltaan normaalin oloisen kappaleen. Seuraava ’kappale’ kestikin koko loppusetin ajan, mahdoton sanoa oliko se puoli tuntia vai 45 minuuttia vai jotakin muuta, sillä musiikki vei mennessään eikä ajalla ollut enää merkitystä. ’Kappale’ taisi pitää sisällään useitakin eri sävellyksiä, mutta yhtye vei kuulijaansa hienosti, käytti hyväkseen dynamiikan vaihteluita, erilaisia soitinyhdistelmiä ja soolosuorituksia. Aina välillä löydettiin kollektiivinen juoni ja mentiin ryminällä.
Paolo Fresun yhtye edusti jazzin vapaampaa laitaa. Moderni syntyi osin arkaaisesta, paluusta perusasioihin. Vaikutteita oli kansanmusiikeista ja nykymusiikista. Musiikki oli kuin elämä isomminkin: välillä hillittömän kaunista ja romanttista, sentimentaalista ja surkeaakin, ja sitten taas välillä roisia ja ronskia remellystä. Ryhmän varsinainen performanssitaiteilija oli sardinialainen pianomenninkäinen Antonello Salis, joka hymisi, räpisteli, vihelteli ja kolisutteli mutta myös aina tarvittaessa soitti oikeasti virtuoosimaisesti pianoa ja harmonikkaa. Fresun yhtye ei kuitenkaan ole leimallisesti huumorifreeporukka, vaan yhtye piti sisällään monenlaisia, jopa ihan vastakkaisia persoonallisuuksia. Kokonaisuudesta muodostui joka tapauksessa nautittava. Olisipa hienoa kokea joskus elävänä myös Angel Quartetin se versio, jossa on mukana vietnamilaislähtöinen ässäkitaristi Nguyên Lê.
Sunnuntain pääkonsertin viimeinen esiintyjä, kotikaupunkinsa New Orleansin brass band -perinteitä edustanut Nightcrawlers, jäi kuulematta, sillä pitkä ajomatka keskemmälle Suomea odotti. Siihen mennessä koettu joka tapauksessa vakuutti, Kalott Jazz & Blues on ilman muuta tarkasti seurattavien jazzfestivaalien listalla. Helmiä on mitä todennäköisemmin luvassa jatkossakin. Jään mielenkiinnolla odottamaan tulevia linjauksia ja esiintyjävalintoja.
17. Kalott Jazz & Blues Festival Tornio ja Haaparanta 29.6.-2.7.2000
