Mitä tuli Joe Hendersonista (1937-2001), 14-lapsisen perheen vesasta, joka teininä ihaili yli kaiken Charlie Parkeria ja hämmästytti collegeaikoinaan opettajiaan muistamalla ulkoa Lester Youngin soolot? Tuli tietysti sukupolvensa hienoimpia saksofonisteja, ja myös yksi lahjakkaimmista säveltäjistä.
Aikana, jolloin jazz-sävellykset olivat usein nopeasti sutaistuja lyhyitä teemanpätkiä, joiden ainoa funktio oli yllyttää muusikot jammailemaan ja sooloilemaan, Henderson teki enemmän. Hänen keskeiset biisinsä eivät olleet läpihuutojuttuja, vaan huolellisesti punnittuja teoksia, jotka mahdollistivat kunnon draaman rakentamisen.
Tämä kaikki tuli selkeästi esille Jyväskylä Jazz Collectiven ja saksofonisti Sami Leponiemen tribuuttikonsertissa Jyväskylässä, Popparissa tietenkin.
Toki Collectiven konsepti hiukan kaavamaisti Hendersonia, kun jamihenki on porukalle aina ominainen ja olennainen lähtökohdista riippumatta. Tahtoo sanoa, että Popparissakin illan kaikissa biiseissä oli varattu soolotilaa kolmelle eturivin soittajalle, Leponiemen ohella pianisti Marian Petresculle ja kitaristi Tuomas Paukulle. Eivätkä ne soolot mitään lyhykäisiä koskaan olleet! Upeasti koko illan taustalla vetäneet basisti Pekka Törmänen ja rumpali Kasper Halttunen pääsivät hekin hetkittäin loistamaan päällimmäisinä.
Kun saksofonistin tribuutista oli kyse, Leponiemi oli tietysti illan avainhenkilö. 27-vuotiasta muusikkoa väitetään jazzin parissa vielä nuoreksi, mutta jos Leponiemi on nuori, on hän hyvin nopeasti oppinut ja kypsynyt. Ei kai tuosta voi enää mennä eteenpäin? No, sentään muuttua voi ja suuntautua uusien musiikillisten kiinnostusten pariin, joten monia mielenkiintoisia vuosia on edessä.
En ottanut keikan jälkeen Hendersonin levyjä uusintakuunteluun (vielä), sillä halusin jäädä kiinni Leponiemen soundiin ja stailiin, niin nautittava olivat fonisoolojen rakentelut ja usein yhtäkkisesti kaasua painaneet kiihkeät huipennukset.
Jyväskylästä Leponiemi löysi paitsi aivan erinomaisen monisukupolvisen kvartetin (ja niin kuin täällä tiedetään: uskomattoman hyvin jazzin eri aikakausiin sopeutuvan), myös huikean improkisailijan vierelleen.
Lainataanpa Leponiemen omaa spiikkiä sanatarkasti: ”Tiesittekö että Jyväskylässä asuu yksi hämmästyttävimpiä pianisteja maailmassa?”
Yleisön vastauksesta en ihan yhtä tarkasti saanut selvää, mutta ”Joo, joo, kyllä me tiedetään” (kyllästyneisyyttä tavoitellen), on varmasti tarpeeksi lähellä.
Mitä kovempi virtuoosi Jazz Collectiven vieraana on, stä kovemmille kierroksille Petrescu intoutuu. Tuntuu, että pianisti voi kokeilla vapaasti ja ympätä sooloihinsa ihan mitä materiaalia vain, täysin rajattomasti, niin että mielikuvituksen ja musiikillisen muistin yhteensulautuminen on vähintäänkin ihmeellistä. Kaikki toimii, ja uppoaa pianistin improvisaatioissaan luomiin suuriin arkkitehtonisiin kokonaisuuksiin, ja siinä leikissä mennään sekä rytmisesti että melodis-harmonisesti kaikkien aitojen ja rajojen yli, ja palataan ah niin hallitusti takaisin.
Mukava oli seurata Leponiemen ilmeitä Peterscun villeimpien ideoiden purskahdellessa. Ja muutenkin Collectivella oli hyvä henki päällä: on aina kiva kun muusikot hymyilevät tai suorastaan repeilevät toistensa parhaille oivalluksille.
Collective-kvartetin omilla pääsolisteilla on selkeä työnjako, persoonallisuuksien mukaan. Petrescu purskahtelee ja hämmästyttää, kitaristi Tuomas Paukku on huomattavasti tasaisempi persoona. Paukun soolot eivät (yleensä) yllätä, mutta kitaristi luottaa aivan oikein omaan persoonallisuuteensa ja tyyliinsä, kurinalaiseen ja vakaaseen, hallitusti muodontavaan ja soundillisesti aina yhtä nautittavaan soittoon.
Jazz Jkl Collective on Jyväskylässä jo instituutio, jazzyleisön sitkeänä sivistäjänä ainutlaatuinen.
Popparissa kuultiin:
Jinrikisha
Black Narcissus
Punjab
Without a song
Serenity
Felicidade
You know I care
Shade of Jade
Isotope
Jazz Jkl Collective feat. Sami Leponiemi
Keskiviikon jazzklubi
Poppari 23.10.2024
Sami Leponiemi– saksofoni
Tuomas Paukku – kitara
Marian Petrescu – piano
Pekka Törmänen – basso
Kasper Halttunen – rummut
