2019 We Jazz WJCD14
1.Fallow
2.Goldenrod
3.Liberty (part 1)
4.Catawba
5.Resolution blue
6.Liberty (part 2)
7.Aero
8.Kobi
9.Telemagenta
10.Nyanza
11.Firebrick
12.Dark cyan
13.Heliotrope
All compositions by Timo Lassy & Teppo Mäkynen.
Timo Lassy (sax), Teppo Mäkynen (drums).
Produced by Teppo Mäkynen / Another Rok Solid Production
Recorded and mixed between late 2018 and early 2019 by Teppo Mäkynen at Kaapeli, Helsinki
Mastered by Pauli Saastamoinen
Paljon eri yhteyksissä yhdessä soittaneet saksofonisti Timo Lassy ja rumpali Teppo Mäkynen tiivistävät suhteensa duokokoonpanoon asti.
Levyllä kuullaan 13 kappaletta noin kolmen minuutin keskimitalla, levy on siis miniatyyrejä täynnään. Samanhenkisiä kappalepareja löytyy, mutta yhtä hyvin levyä voisi pyörittää satunnaistoistolla, ja antaa yksilöiden nousta vuorollaan esiin.
Fallow on mietiskeleväinen saksofoni, Mäkysen lautasten kohinaa, malleteilla pompoteltuja tomeja. Goldenroadissa Mäkyen luonnostelee leikkisän rytmin, Lassy säntää mukaan ilkamointiin, ja fonisooloilu ehtii käväistä bop-maisemissakin. Libertyn (part 1) pohjana on sinnikäs foniriffi, välissä toinen, ja Mäkysen groovetutkielman säestyksellä Lassy lähtee vapaaseen lentoon. Catawban aseita ovat etnoklangiset lyömät ja Lassyn yksinkertainen, mutta reheväsoundinen riffi. Resolution blue on vapaa, irtonainen, luonnosmainen, free jazzia jopa. Liberty (part 2) sinkoutuu käyntiin rumpurullauksella, foni riekkuu ja rähisee, eli freekieltä puhutaan tässäkin.
Aero on kuin radiofoninen maalaus. Kobissa hengittää tiivis etnoperkussiomatto, päällä leijuvat saksofonin levolliset linjat. Telemagenta on Kobin paras kaveri, saksofonin ilkamoiva pyörittely kohtaa Mäkysen karvanoppaetnon. Nyanza on riffivariaatioita sekvenssipohjalta, pelkän fonin voimin. Firebrickissä Mäkynen kostaa heti perään omalla soolollaan ja samalla levyn intensiivisimmällä lyömäsoitinryöpytyksellä. Siinä missä A-puoli loppuu kahteen freehenkiseen kappaleeseen, B-puoli päättyy kahteen elektronista rytmimusiikkia kovasti muistuttavaan kappaleeseen. Dark cyanin ja Heliotropen lähtökohdat ovat kuitenkin akustisissa soittimissa, ja luomufiilis säilyy kerroksista ja konekäsittelystä huolimatta.
Tiukasti tiettyyn rytmikuvioon rakennettujen tai suppeisiin riffeihin perustuvien kappaleiden saaminen toimimaan on levyllä kuin käsityötaidon näytös, ja toisaalta toisaalla on mukava kuulla näitä groovesoiton mestareiksi leimautuneita muusikoita myös vapaammissa pyrinnöissä.
