Juurihoito Jazzliiton kiertueella

1116
lukukertaa

Suomen Jazzliiton kiertuesyksyn päättävä Juurihoito on räväkkä nelihenkinen kokoonpano, jonka ilmaisu pohjautuu yhtyeen vahvaan karismaan ja kahden persoonallisen kitaristin eturintamaan. Timo Kämäräinen ja tuore Jazzliiton Yrjö-palkinnon voittaja Teemu Viinikainen kuuluvat jazzin aikalaiskitarismin kärkikastiin Suomessa. Myös komppiryhmä Timo Hirvonen (basso) ja Joonas Riippa (rummut) on kotimaisen nykyjazzin vahvaa luottoryhmää. Rock- vaikutteita jazziinsa yhdistelevä, kiertueen aikana uuden Pulpae-levynsä julkaiseva Juurihoito esiintyy marras-joulukuussa Suomen Jazzliiton kiertueella seitsemällä paikkakunnalla. Kotimaan kiertueensa lisäksi yhtye esiintyy 11.12. Tallinnassa osana Suomen Jazzliiton uutta tuotantoprojektia.

Juurihoidon ohjelmisto koostuu bändiliideri Kämäräisen sävellyksistä. Mukana on kappaleita aiemmin julkaistulta Unea-albumilta, mutta suurin osa materiaa- lista painottuu itseoikeutetusti tuoreen Pulpae-levyn antiin. Bändin juureva jazz ulottuu tyylillisesti americanasta sähäkkään modalismiin, hyödyntäen tiukkaa komppia ja kitaristien rehevää soundia. Uuden, keväällä 2008 alkaneen aktiivisen vaiheensa aikana seisemän vuotta sitten perustettu Juurihoito on hioitunut timanttiseksi groovejyräksi, jonka koherentin soinnin takana on neljä Suomi-jazzin kysytyimpiin soittajiin kuuluvaa muusikkoa.

Juurihoidon uusi Pulpae-levy saa virallisen julkaisunsa 2.12. Jazzliiton syksyn viimeisellä kiertueella yhtye tarjoaa yleisölleen kokemisen arvoisen fuusiojazz- käsittelyn ilman hammaslääkärin instrumentteja, poistaen samalla kuulijoidensa mielestä tehokkaasti nimeensä liittyvät ei-musiikilliset assosiaatiot.

Timo Kämäräinen, kitara
Teemu Viinikainen, kitara
Timo Hirvonen, basso
Joonas Riippa, rummut

Kiertueaikataulu:
ke 25.11. klo 20 Savonlinna, Wanha Kasino
to 26.11. klo 21 Joensuu, Teatteriravintola
pe 27.11. klo 21.30 Kuopio, Intro (Lumo-klubi)
la 28.11. klo 23 Jyväskylä, Poppari
ti 1.12. klo 20 Lappeenranta, Kolme Lyhtyä
ke 2.12. klo 19 Pieksämäki, Poleeni
to 3.12. klo 22 Pietarsaari, Madison Pub
pe 11.12. Tallinna, Teater NO99

Edellinen artikkeliPLOP: An sich
Seuraava artikkeliAuteur Jazz: Aphorisms
Kirjastonhoitaja. Kirjoittelija.
Jaa