Kääriäinen, Jukka: Demoiselle

2499
lukukertaa
Cover art: Panu Henriksson.

2017 Art First Records AF029

Jukka Kääriäinen (kitara)

Recorded 2/2017 in Helsinki

Arvio: 4 tähteä

 

Taide ensin -levyt kätkeytyy mystiseen hämärään. Ville Vokkolaisen How to become an individualist -levyn kansissa oli sentään tiedot soittajista, mutta Jukka Kääriäisen levyllä ei kerrota juuri mistään mitään, vain levytyskaupunki, levyfirman nimi ja kansikuvan tekijä paljastetaan, ei esimerkiksi levylle tallennetun kahdeksan kappaleen nimiä.

Omat kotisivut Jukka Kääriäiseltä sentään löytyvät, ja siellä selviää mm. tällaista (vapaa käännös): ”Kääriäinen on erikoistunut kokeelliseen ja improvisoituun musiikkiin. Käytössä on akustinen kitara sekä preparoitu kitara ja repullinen pedaaleita, live-elektroniikkaa ja jousella soitettu sähkökitara. Soolotöiden ohella Kääriäinen on työskennellyt yhdessä Teppo Hauta-ahon, Kalle Kaliman, Jone Takamäen, Roomet Jakapin, Emilio Gordoan ja Paul Pignonin kanssa”.

Demoiselle-levyllä Kääriäinen ei tarvitse muita. Välillä kitaran tunnistaa selkeästi kitaraksi, välillä äänilähde voisi olla joku muukin, niin efektoitua soiva materiaali on. Olennaisinta kuitenkin on, ettei Kääriäinen jää tekniikkansa vangiksi, hänellä on ylisoittimellista ja yliefektilaitteellista musiikillista näkemystä. Kokeilla ei voi kokeilun itsensä vuoksi, ainakaan kanssaihmisille suunnatuissa projekteissa. Pitää olla näkemys soivasta lopputuloksesta, ja tällainen kokonaisvaltainen taiteellisuus toteutuu tällä levyllä hienosti.

Ja samalla selkenee miksi soittimen ilmoittamalla kappalejaolla, saati osien nimeämisellä, ei ole merkitystä. Demoiselle on yksi iso matka humusta sumuun, vaihtelevine etappeineen, ja antoisa taivallus onkin!