Ahvenlahti, Olli: Thinking, whistling

133
lukukertaa
Featured artwork by Eeva-Riitta Eerola: Marcel (2015) ; Design by Matti Nives.

2017 We Jazz Records WJCD06

1.Thinking, whistling
2.Minor minor
3.Miles away
4.Say it again
5.Black forest air
6.Late night
7.A piano song
8.Saturday
9.Liitle white

Composed by Olli Ahvenlahti.
Arranged by Olli Ahvenlahti New Quartet.

Olli Ahvenlahti (piano), Jussi Kannaste (tenor saxophone), Antti Lötjönen (bass), Jaska Lukkarinen (drums).

Produced by Olli Ahvenlahti, Jaska Lukkarinen & Matti Nives
Recorded 7/2017 live at G Livelab by Kimmo Antikainen
Mixed and mastered by Juho Luukkainen
Liner notes by Matti Nives
Copy editing by Meira Pappi

Arvio: 3 tähteä

 

Olli Ahvenlahden ensimmäinen uusi jazzlevy 31 vuoteen! Edelleenkään Ahvenlahti itse ei ollut aloitteentekijä, mutta onneksi We Jazzin Matti Nives ja rumpali Jaska Lukkarinen keksivät ensin ihmetellä asianlaitaa, ja sitten ihan kysyä pianistilta. Ahvenlahti ja Jaska Lukkarinen Trio löysivät helposti toisensa, ja sitten syntynyt uusi kvartetti löysikin itsensä jo G Livelabista äänityspuuhista, arvostetun klubin ensimmäisessä ”studiosessiossa” muuten.

Ahvenlahden fuusiokauden albumit Bandstand ja The Poet ovat kestäneet hyvin aikaa, samoin The Group -yhtyeen levy, jonka Svart Records julkaisi tänä vuonna muhkeiden bonusten kera. Vaan miten käy Ahvenlahdelta ”oikea” jazz?

Uuden levyn saatteessa Ahvenlahti kertoo, että hänen aikanaan Sibelius-Akatemiassa sävellysopintoihin kuului melodialinjojen laulaminen. Se ei napannut, joten Olli vihelteli mieluummin. Ja sitä samaa on myös tässä uudessa musiikissa, paljon helposti tarttuvaa, vihelleltävää melodiikkaa.

Samalla musiikkiin on ajoittain tarttunut viihdejazzin, ehkä peräti aulabaarimusiikin makua. Lisäksi loppua kohden pianistin vasemman käden jatkuvasti raskaina vyöryvät soinnut alkavat tuntua kahlitsevilta, musiikki jähmeytyy.

Lopulta levyn kokonaisuus on hyvä, vaan ei erinomainen. Taiteellisen lopputuloksen kannalta levy on ehkä syntynyt liian helposti, liian luontevasti. Olisiko Lukkarisen trion pitänyt ottaa vahvempi ote myötäilyn sijaan? Olisiko Ahvenlahti pitänyt haastaa pois mukavuusalueiltaan edes osaksi aikaa?