Northbound: Northbound

76
lukukertaa
Photo: John Abbott.

2017 CAM Jazz CAMJ 7917-2

1.Counterparts (Sloniker)
2.Awakening (Uusitalo, Sloniker, Louhivuori)
3.Forgotten (Louhivuori)
4.Rumble (Louhivuori)
5.Song for Mr. Moorhead (Louhivuori)
6.Quietus (Uusitalo, Sloniker, Louhivuori)
7.Gomez Palacio (Sloniker)
8.Focus (Uusitalo, Sloniker, Louhivuori)
9.Pablo’s insomnia (Uusitalo)
10.Burst (Uusitalo, Sloniker, Louhivuori)
11.The aisle (Uusitalo)

Tuomo Uusitalo (piano), Myles Sloniker (bass), Olavi Louhivuori (drums), featuring Seamus Blake (tenor sax).

Artistic production Ermanno Basso
Recorded 9/2016 in Astoria, NY at The Samurai Hotel Recording Studio
Recording and mixing engineer Pete Karam
Mastered by Danilo Rossi

 

Arvio: 4,5 tähteä

 

Skotlantilainen journalisti ja jazzekspertti Brian Morton johdattelee mielenkiintoisessa esseessään Northboundin tunnelmiin, lähtökohtinaan katolinen pappistuttavansa ja brittiläinen ”pohjoisteemainen” 1930-luvun kirjallisuus. Miten nämä asiat liittyvät Tuomo Uusitalon, Myles Slonikerin, Olavi Louhivuoren ja Seamus Blaken uuteen jazzlevyyn, sen saatte ihan itse selvittää. Joka tapauksessa Mortonin saateteksti on ilahduttava ylimääräinen herkkupala levyllä, jolta ei makunautintoja muutenkaan puutu.

Nelikon lähestymistapa on kamarijazzillinen, sikäli kun tuolla tarkoitetaan huolellista ja herkkävaistoista toteutusta ja selkeän sävellyksellistä otetta, jossa improvisoitukin maistuu säveltäjän työltä.

Pohjalla oleva upea pianotrio on rakentunut nykyään New Yorkissa asuvan Tuomo Uusitalon ympärille.  Rumpali on Suomesta asti, basisti sentään oman kaupungin poikia, kuten myös vieraileva tähti, saksofonisti Seamus Blake.

Trio improvisoi jännittävät lyhykäiset välisoittonsa (yhden niistä tosin hoitaa Louhivuori yksinään), yhdelle säveltäjälle merkityissä kappaleissa on mukana myös Blake. Tällainen arkkitehtuuri toimii nyt erittäin hyvin, vapaampien osien välissä jokainen kvartettitulkinta saa ansaitsemansa huomion.

Levy alkaa kiinnostavasti: Slonikerin Counterparts on harkittu, älykäs, käänteissään yllättävä, melodialtaan muistettava ja samalla jotensakin perushaikea. Lopetuskin on vaikuttava: Uusitalon The aisle perustuu myös toimiviin vastakohtiin, mutta tyystin eri tavalla kuin Slonikerilla. Nyt pianon loppuun saakka rauhallisen hymnimäisesti etenevät linjat saavat kannatella Blaken hurjaksi äityvää foniosuutta. Välissä esimerkiksi Louhivuoren Song for Mr. Moorhead on sellainen biisi, että tuskinpa tämä jää viimeiseksi versioksi aiheesta.

Ei käydä ihan kaikkia biisejä luettelemaan, todetaan vain, ettei heikkoja lenkkejä löydy hakemallakaan. Erityisen ihailtavaa on, miten kolme säveltäjää on saatu soviteltua näin hienosti yhteen ja yhdeksi jo ryhmän ensimmäisellä levyllä. Northbound on sekä sävellyksellisesti että soitannollisesti ehjä taideteos.