Trio Töykeät: Sisu

672
lukukertaa

1997 Emarcy 536580-2

Trio Töykeät: Sisu

Design: Lemonworks ; photos: Stefan Bremer

1.Karate (Rantala)
2.Another ragtime (Rantala)
3.En etsi valtaa, loistoa (Jean Sibelius)
4.Unfinnish tango (Rantala)
5.Pizzitaxi (Rantala)
6.Hömppä-humppa (Rantala)
7.Vanhojapoikia viiksekkäitä (Juha Vainio)
8.The lust and the doom (Rantala)
9.Together we are stroganoff (Rantala)
10.The wedding waltz (Rantala)
11.Home eli kotona (Siikasaari)
12.Susi (Eskelinen)

Iiro Rantala (p), Eerik Siikasaari (b), Rami Eskelinen (dr)
5, 7, 9, 11: Jaakko Kuusisto (v),
3, 5, 9, 11: Pekka Kuusisto (v)

Studio: Arabia, Helsinki
Tuottaja = Producer: Trio Töykeät, Antti Murto
Äänittäjä = Engineer: Antti Murto
Miksaus = Mixed by: Antti Murto
Masterointi = Mastered by: Mika Jussila, Finnvox

Arvio: 3 tähteä

Tällä levyllä Trio Töykeät saa vieraakseen viulistiveljekset Jaakko ja Pekka Kuusiston. Sopivatko nämä jazzin ja klassisen huiput yhteen?

Klassisen ja jazzin yhdistelmät eivät yleensä toimi. Tällaisissa tapauksissa on kaksi tavanomaista syytä epäonnistua. Ensimmäinen on jazz-muusikko, joka ei hallitse klassista musiikkia. Toinen on klassinen muusikko, joka on tekninen virtuoosi, mutta jonka improvisointitaidot eivät riitä mihinkään. Pahimmillaan klassisen ja jazzin yhdistämisyrityksissä on lopputuloksena imelää lällyviihdemusiikkia. Sekä Töykeät että Kuusistot ovat kuitenkin osoittaneet urallaan huippuluokan musiikillisten kykyjen lisäksi huomattavaa monipuolisuutta ja avoimuutta. Lähtöasetelmat ovat siis normaalia paremmat. Seuraavaksi tarkastellaan, miten hyvin tässä on lopulta onnistuttu.

Trion esittämät ensimmäiset kaksi biisiä ovat Töykeitä parhaimmillaan. ”Karate” on huippuenerginen ja vetävä avausnumero, jossa näkyy yhtyeen moni-ilmeisyys. Töykeiden karate edustaa kymmenen danin mustan vyön tasoa, Rantalan ragtime-musiikkia modernisoiva kappale ”Another.

Jean Sibeliuksen kappaleessa ”En etsi valtaa loistoa” tulevat Kuusiston veljekset mukaan. Heidän osuudestaan levyllä voidaan sanoa seuraavaa: Molemmat soittavat odotetun moitteettomasti, mutta heidän panoksensa rajoittuvat lähinnä yksinkertaisesti biisien teemojen suorittamiseen. Missään vaiheessa ei päästä kuulemaan heidän varsinaista osaamistaan. Etukäteen oli tiedossa, että molemmat ovat klassisen musiikin puolella nimimiehiä, mutta osaavatko he improvisoida? Irtoaako heiltä rytmimusiikissa tarvittavia näyttäviä sooloja? Löytyykö kykyä spontaaniin soittamiseen? Näihin kysymyksiin olisin halunnut vastauksen, mutta sitä ei levyltä saa, koska merkittävää soolotilaa ei viulisteilla ole.

Kokonaisuutena levy olisi paljon parempi ilman viimeistä biisiä. Wow-wow-efektin säestämä ”Susi” on olematon funk-vatkaus, jossa ei tapahdu mitään, eikä siinä ole Töykeille tyypillisestä näyttävästä soitosta merkkiäkään. Tällaiseen luulisi törmäävän ennemmin sunnuntai-iltana hotellin baarin taustamusiikkina kuin tämän tason yhtyeen levyllä.

Jos levy olisi ollut samaa tasoa alusta loppuun, se olisi valioluokan teos. Pisteitä vähentävät Kuusiston viulistiveljesten kykyjen puutteellinen esiintuominen ja musiikillisen tason romahtaminen loppumetreillä.