Koivistoinen, Eero: X-Ray

440
lukukertaa

Eero Koivistoinen Music Society: X-Ray
2006 Silenze SLC027

Eero Koivistoinen: X-Ray

Photo: Jukka Vatanen ; lay-out: Jani Rämö.

1.Northern dimension
2.Listen what I say
3.Zavala
4.Commentaries
5.On the road
6.X-Ray
7.19
8.Straight up
9.Around the corner
10.Chains off
11.Mean meat blues
12.Last hope bar
13.Jack D

All music by Eero Koivistoinen.

X-Ray sampled from Kallista on ja halvalla menee, PROCD 010 1988/2004, Häkä Virtanen (b), Anssi Nykänen (dr).

Chains off sampled from The front is breaking, LRCD 188 1976/2001, Jukka Tolonen (g), Olli Ahvenlahti (keyb), Pekka Pohjola (b), Esko Rosnell (dr).

Jack D sampled from the drumsolo of Jack DeJohnette / Picture in three colours, PRO 001, 1983 New York.

Eero Koivistoinen (ts, ss), Seppo Kantonen (p, keyb), Georgios Kontrafouris (org), Teemu Viinikainen (g), Timo Hirvonen (b), Sami Kuoppamäki (dr, except 10), Esko Heikkinen (tp), Antti Rissanen (tb), Pepa Päivinen (bs, b-cl)
+ 3, 5, 9, 10: Jussi lehtonen (dr)
+ 1, 2, 3, 4, 7, 9: Abdissa Assefa (perc)
+ 2, 7: Ismaila Sane (djembe)
+ 2: Bina Nkwazi (voc)
+ 4: Charles Salter (voc)
+ 12: Hannu Leiden (voc)
+ 6, 11: Redrama (rap)
+ 12: Maria Hänninen (voc)
+ 6, 11, 13: Jonas Verwijnen (sound design)

Produced by Eero Koivistoinen
Recorded by Juha Jäntti, Petri Majuri & Mikko Majanen at Seawolf Studios
Mastered by Hannu Leiden at Seawolf Studios

Arvio: 3 tähteä

Jazz-muusikon elämä on rankkaa. Valvottuja öitä, pitkiä keikkamatkoja, saitoja klubinomistajia. Tämän vaikutelman ainakin saa katsomalla Eero Koivistoisen uusimman pitkäsoiton kansilehtisestä löytyvää ryhmäkuvaa. Tuimia ja uupuneen oloisia katseita mustiin pukeutuneilta miehiltä. Itse maestron tiukkailmeisyys ei tosin tule suurena yllätyksenä, tuijottihan sama intensiivinen katse kuulijaa jo yli 30 vuotta sitten.

Vuonna 1973 Eero Koivistoinen Music Society järisytti jazz-kansaa sittemmin kulttimaineeseen nousseella Wahoo!-julkaisullaan. Kyseinen kotimaisen fuusion merkkiteos on julkaistu myös uutena painoksena vuonna 2001. Nykyversion saatetekstissä Koivistoinen ilmaisee kiitollisuutensa uudelle yleisölle ja heittää samalla piikin aikalaiskriitikoilleen. Kaikille saksofonistin elektroninen äänimaailma ei tuolloin ilmeisesti uponnut.

Uudella vuosituhannella fuusiojazz sen sijaan on jälleen arvossaan. Koivistoinen itse on kokenut jonkinlaisen renessanssin ja nuori yleisö on löytänyt legendan levytykset esimerkiksi kuultuaan miestä The Five Corners Quintetin riveissä.

Ainoastaan edellä mainitun albumin levyttäneen Music Societyn paluuta on siis jo odotettukin. Kokoonpano, kuten odottaa saattaakin, on nykyään aivan toinen kuin 33 vuotta sitten. Koivistoisen uusi poppoo koostuu nykyisistä suomijazzin huipuista, joista kukin on ansioitunut useilla eri tahoilla yhdessä ja erikseen. Vokalistivieraiksi albumille on löydetty sielukkaasti ilmaisevat Bina Nkwazi ja Charles Salter, riimittelevä Redrama, sekä blues-mies Hannu Leidén. Koivistoinen toteaakin hihanuoteissaan kuuden hengen ydinyhtyeensä kasvaneen äkkiä jopa seitsentoistahenkiseksi.

Kuten edellisen perusteella saattaa arvellakin, kärsii X-Ray vähintäänkin lievän vaikeusasteen sillisalaatti-syndroomasta. Redraman lyhyet täsmäriimit ja Hannu Leidénin laulama Last Hope Bar eivät ole suorituksina lainkaan huonoja, mutta muun materiaalin yhteydessä ne yksinkertaisesti vain rikkovat levyn luonnollista virtaamaa. Redramalle lisämiinus siitä, että mies ei pääse kappaleissaan sanoituksellisiin sfääreihin, vaan tyytyy jauhamaan keskitien perus-braggaa. Osasyynä tähän tosin lienee rap-osuuksien lyhyys. Soul-vokalistit Nkwazi sekä Salter selviytyvät tyylitestistä astetta paremmin. Siltikin albumin heikoimmat hetket osuvat järjestelmällisesti juuri laulettuihin kappaleisiin, eikä vähiten myöskään ajoittain luvattoman latteiden sanoitusten vuoksi.

Instrumentaalipuolella Koivistoinen yhtyeineen sen sijaan on suvereeni. Upea Zavala, kepeä mutta syvällinen Around the Corner, vanhaa lainaavat 19 ja Mean Meat Blues, sekä loistavan tahmeaksi funkiksi hidastettu Straight Up vakuuttavat. Erityisesti Timo Hirvosen muhkea bassosoundi kuljettelee yhtyettä vakuuttavasti. Muu bändi ei suinkaan jää basistin varjoon, vaan soi hienon yhtenäisesti kautta linjan.

Eero Koivistoinen Music Society on siis palannut, joskin vaihtelevin tuloksin. Keskittyessään siihen mitä parhaiten osaa, on bändi johtajineen täyttä rautaa. Syrjähypyt genrerajojen yli sen sijaan eivät osoittaudu yhtä onnistuneiksi. Lisähuomautus on paikallaan myös albumin turhan kliinisestä soundista. Vaikka täytyykin ihailla tuottamista, jossa kaikki namikat ovat täsmälleen oikeilla kohdillaan soundin puhtauden kannalta, olisi pieni rosoisuus ollut tälläkin kertaa paikallaan. Ehkäpä ulkopuolinen tuottaja olisi saanut Koivistoisen vision kirkastettua täyteen loistoonsa?

Toivoa sopii, että Music Society myös jatkaa uutta tulemistaan yhtä albumia pidemmälle. X-Ray on jo albumina hyvä, mutta potentiaalia erinomaiselle yhtyeelle jää runsaasti varastoonkin. Toivelistaan voi saman tien lisätä myös bändin näkemisen livenä. Uuden levyn parhaimmistosta ja Wahoo! -klassikoista kootun keikkasetin luulisi olevan silkkaa murhaa!