Strandberg: The Electric City

42
lukukertaa

2003 Mun Records MUNCD-0301

Strandberg: The Electric City

Photo: Matti Huuhka ; design: Tomi Laaksonen

1.Defending the funk (Strandberg)
2.Mel (Strandberg, Hänninen)
3.The new dark age (Strandberg)
4.Nice (Strandberg)
5.Dominique (Strandberg)
6.The electric city II (Strandberg, Hänninen)
7.It’s groove time (Strandberg, Hänninen)
8.Strange water (Strandberg)
9.The electric city (Strandberg, Hänninen)
+ Video

J-O Strandberg (b, keyb)
+ 1, 3, 4, 5, 8: Kyösti Toivanen (dr, perc, programming)
1, 4, 5, 8: Pessi Levanto (keyb)
+ 1, 2, 4, 5, 6, 7, 8, 9: Right-Hand Hänninen (g, keyb, programming, perc)
+ 1: Funky Chicks (voc) + 2: Mel Gaynor (dr)
+ 3, 4, 5: Manuel Dunkel (fl, ts)
+ 5: Dominique Di Piazza (b)
+ 6, 7, 9: Rami Eskelinen (dr)

Tuottaja = Produced by: Right-Hand Hänninen, J-O Strandberg
Äänitys = Recorded by: Kyösti Toivanen, Right-Hand Hänninen, Jani Viitanen
Masterointi = Premastered by: Petri Sihvonen, Måndag

Arvio: 3 tähteä

Tällä levyllä pääosassa on basso, ja sehän ei ole mikään huono asia.

Jan-Olof Strandberg on jo pitkään ollut suomalaisen basismin uranuurtajia, vaikkakaan ei ole ollut kovin paljoa esillä jazzpiireissä. Miehen tyylilajina kun on ollut fuusiomusiikki, musiikinlaji, jonka arvostus on vaihdellut kovastikin viimeisten vuosikymmenien aikana. Näinä aikoina tuntuu taas siltä, että fuusio samoin kuin siihen rockin puolella liittyvä progemusiikki purjehtii myötäisessä.

Fuusion ja progen ongelmana on aina ollut sisällön ja teknisen taidon yhdistäminen. Alueet ovat olleet tunnetusti huipputaitavien muusikoiden temmellyskenttänä. Monilta soittajilta vain on vaikeuskertoimiin satsatessa unohtunut musiikillisen kokonaisuuden toimivuus. Mollaaminen ”muusikoiden musiikiksi” on valitettavan usein ollut aivan aiheellista.

Aivan kuivin jaloin ei näistä ongelmista selviä myöskään Strandberg. Soittopuoli toimii hyvin, mutta sävellyksellinen anti jää ajoittain vaisuksi. Biisit tuntuvat välillä liian simppeleiltä, muutaman idean varaan rakennetuilta koosteilta. Näin esimerkiksi yhdessä ranskalaisbasisti di Piazzan kanssa bassoteltu Dominique ei etene, vaan pitkittyessään juuttuu toisteisena perusriffiensä vangiksi.

Jan-Olof Strandberg esittelee levyllä basistin työkalut laidasta laitaan. Valikoimasta löytyy höyrybassoa, akustista bassokitaraa ja normaalia sähköbassoa. Lisäksi Strandberg osoittaa jälleen kerran, että nauhaton sähköbasso on kerrassaan aatelinen soitin. Herkullisesti soiva instrumentti toimii niin hitureissa kuin nopeissa pastoriaanisissa juoksutuksissakin.

Stranbergin ohella levyn toinen keskeinen vaikuttaja on kitaran ja kosketinsoittimet tyylinmukaisesti hallitseva Right-Hand Hänninen, joka on myös osallistunut muutaman kappaleen sävellystyöhön. Rumpali Rami Eskelinen tekee sujuvan aluevaltauksen rytinäfunkin puolella, mutta yleensä rotevasti ja rehevästi soittavan Manuel Dunkelin panos jää levyllä kaikessa sujuvuudessaankin vaisuksi, tulos on tällä kertaa konventionaalista sisällöltään ja sliipattua soundillisesti.

Strandbergin omin juttu tuntuisi olevan funk. It’s groove time ja Electric cityn kaksi audioversiota ja yksi livevideo tuovat esille basistimestarin johdolla todella tiukasti funkkaavan ryhmän. Luulisi tilausta löytyvän klubeille, sillä tämän alan todella kuumaa, vakuuttavaa tavaraa ei maasta yhtään liikaa löydy.

Kokonaisuutena Electric City on pakollinen tarkistettava kaikille sähköbasisteille ja muille basismin kaikista ulottuvuuksista kiinnostuneille.