SuomiJazz.com

Renko, Markku: Soul searching

• 06.6.2003 • Osio: Levyarviot

2002 Renko mrcd007

Renko, Markku: Soul searching

Photo: Erik Uddström ; layout: Kai Lainkari.

1.Abstruffle
2.Quiet vulcano
3.Soul searching
4.Tao
5.MacGuffin
6.One for Aino
7.Sunday’s fantasy
8.Arkadi’s rap

Kaikki sävellykset = all compositions by: Markku Renko.

Markku Renko (tp, fl-h), Pentti Lahti (ts, b-cl, fl), Mikko Mustonen (tb, tu), Markus Niittynen (p), Jorma Ojanperä (b), Tommi Vainikainen (dr), Abdissa Assefa (perc).

Studio: Master Recording Studio, Helsinki, 10/2001
Tuottaja = Producer: Markku Renko
Äänittäjä = Engineer: Esko Jääskä
Miksaus = Mixed by: Esko Jääskä, Markku Renko
Masterointi = Mastered by: Antti Saukko, Editroom

Arvio: 3 tähteä

Trumpetisti Markku Renko on toteuttanut sen mistä useimmat soittajat haaveilevat. Kasassa on oma luotettavista pelimanneista koostuva yhtye ja nyt on valmistunut pelkästään omista sävellyksistä koostuva, mukavasti onnistunut levy.

Heti levyn avaava Abstruffle on mainio sävellys. Biisi alkaa Jorma Ojanperän vahvalla bassostomppauksella ja Mamba Assefan lyömäkoristeilla, Markus Niittysen pianon ovela sointukulku pohjustaa tulevat tapahtumat ja lopulta torvien pehmeästi soiva kudos saa pääosan. Maestro Renko soittaa ensimmäisen soolon levyllä, jolla solistinen osaaminen päästetään jatkossakin hyvin esille. Renkon lisäksi äänessä on jatkossa etenkin multipuhaltaja Pentti Lahti.

Renko on siis säveltänyt kaikki levyn kappaleet, eikä jälkeä voi moittia. Quiet vulcano osoittautui käytännön kokeilussa oivaksi harmaan ja sateisen kesäaamun soundtrackiksi. Levyn nimikappale Soul searching olisi epäilemättä soinut Jaakko Jahnukaisen levyraadissa, sillä tietyn, olettaakseni Jahnukaisenkin jakaman jazzkäsityksen mukaan tässä ollaan asian ytimessä. Kappale on levyn perinteisintä antia ja oikeuttaa käsitykset, joissa Renkon septetin musiikkia yhdistetään klassiseen 60-lukulaiseen Blue Note -henkeen. Perinnetietoista jazzia levy toki pitää sisällään, muttei vanhentunutta, vaan ihan hyvin tässä ajassa toimivaa.

Levyn hivelevän pehmeä ja täyteläinen soundimaailma toimii, etenkin balladiosastolla. Quiet vulcanon lisäksi Tao etenee rauhallisen maalailevasti Renkon flyygelitorven ja Lahden bassoklarinetin ja alttohuilun tunnelmoidessa vuorollaan. Keskitempoinen One for Aino pitää sisällään harvinaisuuden, sillä tuubasooloja ei kotimaisessa jazzissa kovin usein kuulla. Mikko Mustonen sooloilee muhevasti ja muutenkin hänen tuubansa on kimurantisti riffittelevän kappaleen kivijalka.

Sunday’s fantasy on kappaleista ainoa, jonka mukanaolo jäi vaivaamaan. Se on toki nimensä mukainen, mutta ainakaan minä en pysty noin löysää sunnuntaita viettämään. Kappaleessa ajaudutaan vaarallisen lähelle läyhäviihteen ponnettomuutta, sooloilevat Ojanperä ja Mustonen soittavat aivan kuin muita miettien. Vaikka välillä pyritään vähän ryhdistäytymään tempoa lisäämällä, kappale jää levyn heikoimmaksi lenkiksi.

Orkesterin kokoonpano on perinteinen sekstetti täydennettynä ylimääräisellä lyömäsoittajalla. Assefan kilkuttelu ja läpyttely on oiva lisä, mutta ehkä enemmänkin olisi perkussioista saatavissa irti. Konsertissa näin epäilemättä tapahtuukin.

Soul searching on kaikkiaan hyvä kokonaisuus, mutta se aivan viimeinen vaihde jää puuttumaan. Jos tämä yhtye saa livetilanteessa soittoonsa vielä lisää energiaa ja hallittua riskinottoa, sillä on mahdollisuudet yltää vielä aivan toisenlaiseen säkenöintiin.


Kirjastonhoitaja. Kirjoittelija.
Sähköposti | All posts by