Hurja bändi Pastoriuksen epätasaisen musiikin kimpussa

770
lukukertaa
Timo Hirvonen ja Petri Puolitaival
Timo Hirvonen ja Petri Puolitaival. Kuva: Pentti Ronkanen.
Timo Hirvonen ja Petri Puolitaival
Timo Hirvonen ja Petri Puolitaival. Kuva: Pentti Ronkanen.

Jyväskylä on vakiinnuttanut asemansa Jazzliiton kiertueiden vakioetappina, kiitos mainion Jazz Barin. Viime vuoden lopulla alkoi jo näyttää siltä, että kaupungin jazzkulttuuri on entisestään vahvistunut ja noussut ihan uudelle tasolle. Anna-Mari Kähärän yhtye ja Jarmo Saaren Solu & Filmtet olivat paitsi improvisaation juhlaa, myös suuria yleisömenestyksiä.

Tänä keväänä palattiin kuitenkin maan pinnalle. Alkuvuosi on ollut ainakin näiden Jazzliiton kiertueiden valossa kovin nihkeä. Sellaiset vapaamman jazzin huippuyhtyeet kuin Delirium ja Esa Pietilä Trio eivät saaneet Jyväskylässä muutamaa kourallista enempää kuulijoita. Se siitä jazzkulttuurin leveydestä…

Kaikeksi onneksi kevät tuntuu pistävän taas vipinää keskisuomalaisiinkin. Fuusion uusi tuleminen on se toinen syy, miksi Jazz Barissa oli taas tungosta ja hyvä meininki In the Spirit of Jaco Pastorius -yhtyeen konsertissa.

Fuusio tuntuu todellakin kiinnostavan ihan uudella tavalla sekä soittajia että yleisöä. Merkillepantavaa oli myös yleisön poikkeuksellisen alhainen keski-ikä. Parikymppiset opiskelijat olivat enemmistönä, mikä on erinomaisen epätavallista jazzkonserteissa nykyään.

In the Spirit of Jaco Pastorius -yhtyeen takana on voimakaksikko Jussi Lehtonen ja Timo Hirvonen. Kaikki duracell-asteikot ylittävä Lehtonen on ennestään tuttu mm. U-Street All Starsin rumpalina. Fenderin jazzbassoa kurittava Hirvonen on kasvattanut mainettaan pikku hiljaa erilaisten fuusioon päin kallistuvien bändien riveissä, joista tuoreena esimerkkinä poimittakoon Teddy Rok Seven.

Ja hurjan orkesterin muukin miehistö on aivan huippuluokkaa: Petri Puolitaival (as, ss), Manu Dunkel (ts), Jukka Eskola (tp), Antti Rissanen (tb), Jukkis Uotila (keyb) ja Mongo Aaltonen (perc). Muutaman kappaleen aikana lavalla vieraili myös Marzi Nyman (g, voc).

Soittajiston puolesta mahdollisuudet energiaa ja luovuutta tihkuvaan fuusiorypistykseen olivat siis loistavat. Ja sittenkin illan kokonaisuus oli lievä pettymys. Vain muutamassa harvassa sävellyksessä oli todella kiinnostavaa ja innostavaa sisältöä. Tämän konsertin perusteella Pastoriuksen merkitys säveltäjänä jääkin kauas hänen vaikutuksestaan muusikkona.

Ikuiseksi arvoitukseksi tietenkin jää se, mihin Pastorius olisi musiikintekijänä voinut yltää, jos kohtalo olisi ollut vähemmän kova. Rappioelämää viimeiset aikansa viettänyt mestaribasisti kuoli pahoinpitelyyn vain 35-vuotiaana.

Koska kyseessä oli Jacon musiikille omistettu yhtye, Timo Hirvonen joutui väkisinkin päärooliin. Bassosooloja tietenkin kuultiin asiaankuuluva määrä, mutta lisäksi monissa biiseissä basson imevä groove hallitsi kokonaisuutta ja muut soittimet seurasivat johtajaa. Näin esimerkiksi lyöjäkaksikko Lehtonen-Aaltonen jäi kuuliaisesti taka-alalle. Toki miehet soolonsa saivat, mutta useammatkin perkussiiviset irtiotot olisivat saaneet piristää iltaa.

Hirvonen selvisi haastavasta tehtävästään aivan kelvollisesti. Nauhatonta bassoa hän ei käyttänyt lainkaan, joten Jacon soundia ei tavoiteltu missään vaiheessa. Oma ääni onkin aina parempi kuin kopio. Hirvosen sooloista kuulee kuitenkin, että vielä on matkaa edessäkin päin. Basistille ilta oli jo fyysisestikin äärimmäisen rankka, sillä monet kappaleet perustuivat äärimmäisen nopeisiin ja kuluttaviin basso-ostinatoihin. Näissä tempoissa ei sitten olekaan mikään ihme, että sooloihin ei aina pysty tuomaan ja luomaan rikasta sisältöä.

Hirvosen lisäksi myös puhallinrivistö oli konsertissa vahvasti esillä. Soitettavaa riitti runsaasti koko rutinoidulle nelikolle, ja kaikki myös osallistuivat pianisti Jukkis Uotilan kanssa käytyyn kisaan illan upeimmasta soolosta. Tällä kertaa suurimman vaikutuksen tekivät Petri Puolitaival sopraanollaan ja Jukka Eskola flyygelitorvellaan.

Yksilösuorituksia on kuitenkin turha korostaa. Musiikki oli sovitettu taiten tälle kokoonpanolle ja yhtye oli sittenkin kokonaisuutena tasapainoinen, vaikka itse olisinkin halunnut kuulla enemmän Uotilaa ja lyöjiä.

Kitaristi-laulaja Marzi Nymanin vierailuosuus toi iltaan oman kevennyksensä. Hankalaan Teen town -teemaan Hirvonen itse oli tehnyt suomenkieliset sanat, ja Marzihan laulun tietysti viehkeään zappatyyliinsä lurautteli. Tämä osui, mutta Little Beaverin I can dig it baby upposi. Huumorintajuni ei riittänyt alkua pitemmälle. Biisi vain on niin huono, ettei siitä ollut edes bändin tarkoittamaksi vitsiksi.

Vaikka nyt ei kymppiin asti ylletty, olisi kuitenkin ehdottoman tarpeellista ja palkitsevaa jatkaa ja kehittää näitä viime vuosina syntyneitä fuusioprojekteja. Tämän orkesterin lisäksi esimerkiksi Zappaa on suomennettu UMOn ja Marzi Nymanin voimin, ja jossain muistan nähneeni mainintaa myös Weather Reportille omistetusta ryhmästä. Ja pienempiä alan yhtyeitä tietysti löytyy enemmänkin.

In the Spirit of Jaco Pastorius -konsertti pisti lopuksi miettimään millaista fuusiota haluaisin Suomesta nyt kajahtavan. Olisipa se vain hienoa kun juuri tämäntyyppinen ja -kokoinen orkesteri saisi hyvän (=tätä iltaa paremman) lainamateriaalin lisäksi uusia sävellyksiä ja sovituksia kotimaisilta nuorilta huippusäveltäjiltä, näiltä Onttosilta, Ikosilta ja Hassisilta. Tämä nyt tietysti vaatisi säveltäjienkin kiinnostusta asiaan…

Yleisöä fuusio tuntuu juuri nyt kiinnostavan kovastikin, mutta pihviä pitäisi tarjottavaan tavaraan saada tungettua lisää. Muuten käy lopulta samoin kuin ensimmäisellä kierroksella 70-luvulla, jolloin kuulijat puutuivat juuri tuohon musiikillisen sisällön puutteeseen ja muusikoiden solististen taitojen ylenpalttiseen korostamiseen.

In the Spirit of Jaco Pastorius
Jazzliiton kiertue
Jazz Bar, Jyväskylä 1.4.2004
Petri Puolitaival (as, ss)
Manu Dunkel (ts)
Jukka Eskola (tp)
Antti Rissanen (tb)
Jukkis Uotila (keyb)
Mongo Aaltonen (perc)
+ Marzi Nyman (g, voc)