2002 abovoice-1009
Photo: Cheryl Moody
1.Landmark (Pohjola)
2.Screen play (Pohjola)
3.A ballad about something (Pohjola)
4.Future apparent (Pohjola)
5.Psalm 549 (trad.)
6.Old couples lullaby (Pohjola)
7.Young in the 80’s (Pohjola)
8.Passing recline (Pohjola)
9.Summer garden (Pohjola)
10.Mikasonik theme (Pohjola)
11.Retrospectives (Pohjola)
12.Reppurin laulu (Oskar Merikanto)
13.Landmark (radio edit) (Pohjola)
Mika Pohjola (p, rhodes, harpsichord, dx7, sampling), Roberto Dani (dr, perc), Johanna Grüssner (voc), Fernando Huergo (b), Ben Monder (g), Miguel Zenon (as, fl)
Tuottaja = Produced by: Mika Pohjola
Executive producer: Niklas Winter Studio: YLE M1 1/2001
Äänitys = Recorded by: Jukka Viiri, Antti Pohjola
Miksaus ja masterointi = Mixed and mastered by: Jukka Viiri, Mika Pohjola, YLE M1, 2-3/2001
5, 12: Recorded 9/2000 at 9th Floor Studio, New York by Mika Pohjola
Landmark on New Yorkiin asettuneen Mika Pohjolan seitsemäs albumi. Levyn toinen suomalaislähtöinen muusikko on laulaja Johanna Grüssner, muut MikaSonik-yhtyeen soittajat ovat amerikkalaisia.
Musiikki on ajoittain lähempänä mainstreamia, mutta enimmäkseen vankasti fuusion tuntumassa, kuitenkin jotenkin pehmeällä ja lyyrisellä tavalla. Esimerkiksi nimikappale tuo mieleen 70-lukulaisen rockjazzfuusion, Weather Reportin ja Chick Corean. Genrerajojen tuolla puolen eli aivan jotain muuta on Johanna Grüssnerin moniääniseksi kerrostettu säestyksetön suomenkielinen tulkinta virrestä 549. Heti seuraavassa kappaleessa Grüssner jatkaa sanattomasti viehkosti polveilevassa vanhan parin kehtolaulussa. Kolmas ”Grüssner-kappale” on Merikannon Reppurin laulu, sangen erikoinen, repaleinen ja postmoderni versio tutusta viisusta. Muuten Grüssnerin ääntä käytetään siellä täällä harvakseltaan soittimen tavoin sovituksellisena elementtinä, eikä juurikaan perinteisesti tekstiä tulkitsemassa.
Levyn kokonaisuus on kiitettävän vaihteleva. Basisti Fernando Huergo dominoi komppityöskentelyä, ja yhtyeen soinnin kannalta ovat Pohjolan suvereenin pianon lisäksi tärkeitä Zenonin maalaileva altto ja Monderin tiukasti nypyttävä kitara. Unisonojen runsas käyttö sovituksellisena keinona häiritsee ajoittain, mutta muuten eläväinen soitanta on miellyttävää kuultavaa. Sinänsä mistään suurista innovaatioista ei ole kysymys, mutta Pohjolan sävellyksissä on tarpeeksi persoonallisuutta, monimuotoisuutta ja myös mukavasti tarttumapintaa.
