2017 Rockadillo Records ZENCD 2167 ; Nordic Notes NN104
1.Doina pour Marie (Sakari Kukko)
2.Marie poale ciurate (trad./Romania)
3.Harpunsoittaja = The harper (Jean Sibelius)
4.Gnossienne No. 4 (Erik Satie)
5.Juju gnossienne No. 5 (Erik Satie)
6.Pol-ska (trad./Toivo Kuula)
7.Paimenet = Shepherds (Sakari Kukko – Toivo Kuula)
8.Rauhanpiippu = Peace pipe (Jean-Philippe Rameau)
9.Valse sept minutes = Seven minutes waltz (Frederic Chopin)
All arrangements by Piirpauke. All song lyrics by Meissa Niang.
Sakari Kukko (flutes, saxophones, piano), Nicolas Rehn (guitars), Eerik Siikasaari (bass), Ismaila Sane (percussion), Rami Eskelinen (drums).
Guests: Mika Mylläri (trumpet), Meissa Niang (vocals).
Maria poale ciurate summa isosti Piirpaukea: rento, koukutteleva romanialaispoljento, etnojazzillista puhallinsatsia, Meissa Niangin laulussa iso pala Afrikkaa. Balkan ja afromeiningit ovat olleet Sakari Kukon matkassa pitkään, eivätkä suostu kulumaan mihinkään.
Piirpauke on etnojazzin pioneereja Euroopassa, ja kantaa lippuaan edelleen ylväästi. Pitkäikäisellä yhtyeellä on taas musiikillinen noususuhdanne meneillään.
Musiikkien rajattomuus on Sakari Kukon keskeisiä prinsiippejä, kaikki sulautuu, ja myöhemmällä iällä se on tuonut myös länsimaisen taidemusiikin perinnön entistä selkeämmin osaksi Piirpauken etnojazzfuusiota. Tällä kertaa askelmerkkejä antavat suomalaiset Jean Sibelius ja Toivo Kuula, ranskalaiset Erik Satie ja Jean-Philippe Rameau sekä puolalaislähtöinen, mutta Ranskaan asettunut Frederic Chopin.
Kuunnellessani en nyt kaipaa tai kaivele ”alkuperäisiä” lähteitä, mielestäni on parempi metodi antaa musiikin virrata, vaikuttaa tässä ja nyt. Rytmiryhmä vie, kun Nicolas Rehn, Eerik Siikasaari, Ismaila Sane ja Rami Eskelinen pompottavat irtonaisia groovejaan. Piirpauke-maestro Kukko saa vapaat kädet vaihdella fiiliksen mukaan instrumenttejaan pianosta huiluihin ja saksofoneihin. Levyn äänittänyt ja miksannut Mika Mylläri vierailee maukkaasti Sibeliuksen ja Satien tunnelmissa, mutta erityisen merkittäväksi vierasääneksi kohoaa Niang, jonka äänen hypnoottinen soljunta tuo levyllä Afrikan tasaveroiseksi Euroopan rinnalle.
Jotenkin tuntuu että Kukko ja Piirpauke eivät Jujun fuusiossa tavoittelekaan mitään valmiiksi pureskeltua ja loppuun asti sulateltua. Kulttuurit kohtaavat, sulautuvat osaksi yhteenkin, mutta säilyttävät myös vahvoja ominaispiirteitään. Sillä vaikka yritys dialogiin olisi tässä yhteisessä maailmassa kuinka kova, aina jää jokin osa vieraaksi, mahdottomaksi täysin ymmärtää ja sisäistää. Kun asiaa katsoo positiivisesti, tämä on juuri iso osa sen ”toisen” kiinnostavuutta ja viehätystä.
Piirpauke on ideaalimaailman kuva. Yritetään ymmärtää, puhua yhteistä kieltä, mutta jätetään myös kaikille tilaa olla oma itsensä. Piirpauke on osaltaan ”globalisaatiota”, mutta samalla sen alkuperäisen ja oman syvää kunnioitusta. Kuullaanko näitä opetuksia?
