Kymmenvuotias Mopo hurmasi Miekkaniemessä

175
lukukertaa
Kuva: Ilpo Laitinen.

Takavuosina oli yleisenä harmittelun aiheena semmoinen, että suomalaiset jazzyhtyeet tuppasivat kovin usein olemaan lyhytkestoisia projekteja. Juuri kun sana alkoi kulkea, että ”se” on sitten hyvä, sitä ei enää ollutkaan.

Ala on sittemmin kasvanut aikuiseksi, ja samalla on opittu tekemään pitkäjänteistä yhteistyötä. Suomen kokoisessa maassa joku tietty yhtye ei voi kiertää koko ajan, paikkoja ei vain ole tarpeeksi, mutta sen ei enää tarvitse merkitä bändin hautaamista. Moni yhtye aktivoituu harvakseltaan silloin tällöin, välillä tehdään ihan muita hommia, ja sitten taas mennään.

Yksi näistä kestävistä on nyt kymmenvuotiaaksi ehtinyt saksofonisti Linda Fredrikssonin, basisti Eero Tikkasen ja rumpali Eeti Niemisen Mopo-yhtye. Yhtye on tarvinnut taukonsa, mutta nyt se on taas vahvimmillaan. Ensimmäistä täyttä kymppiä kehtaa juhlia sekä omalla kiertueella että yhdessä artistivieraiden kanssa Tavastia-klubin juhlakonsertissa 30.10.2019.

Kiertueellaan matkalla Kuopiosta Ouluun yhtye pysähtyi Viitasaarella, B&B Miekkaniemessä, joka on myös konserttipaikkana vuosien saatossa runsain mitoin kunnostautunut. Yleisöäkin oli jälleen mukavasti, ja tunnelma katossa, kuten Miekkaniemessä tapaa olla.

Mopo valloitti kuulijansa monipuolisella setillä, jossa tunnelmat vaihtelivat tiheään. Meno saattaa olla hurjan energistä ja intensiivistä, mutta Mopo osaa myös rauhoittaa ja hiljentyä, vaipua syviin tunnelmiin (malliksi voi kuunnella uusimmalta Mopocalypse-pitkäsoitolta vaikkapa Fredrikssonin sävellyksen Sinut muistan ainiaan). Eikä tietysti haittaa yhtään, että sekaan pujahtaa sekä huumoria että piilohuumoria, semmoista josta ei voi olla ihan varma, että tosissaanko ne…

Fredriksson vaihteli sujuvasti baritonin ja alton välillä. Baritoni painottui ehkä hieman enemmän riffisoittoon ja rytmisen kudoksen korostamiseen, mutta kummallakin soittimella Fredriksson on aivan yhtä vaikuttava improvisoija ja tunnelmanluoja. Tikkaselle kontra oli perustana, ja sähköiselle bassolle oli varattu erikoistehtäviä rajuimmissa rytinöissä. Nieminen sentään selvisi yhdellä rumpusetillä, mutta osallistui kyllä Tikkasen johtamiin lelusoitintalkoisiin hillittömässä encore-koosteessa ”Ukin maailma”.

Mopocalypsen biisit olivat konsertin runkona, ja muutenkin biisit olivat Mopo-levyiltä tuttuja, lukuun ottamatta yhtä. My best friend -kappaleen kohtaloa voi tietysti ihmetellä, että voi miksi näin hyvä biisi on tallentamatta. Vaan kun hetken miettii, ehkä juuri näin pitää ollakin, vain keikalla on tavattavissa tällainen aarre. Samalla kappale yhdistää monellla tapaa post-modernilta maistuvan Mopon tiukimmin jazzin konventioihin, trading eights -soolovuorotteluja myöten. Keikkabravuurissa sekä Tikkasella että Niemisellä oli omat merkittävät soolo-osuutensa, ja Fredrikssonin altto oli aivan huikeata kuultavaa.

Mopon ohella myös Miekkaniemellä on juhlavuosi meneillään. 20-vuotiskausi päättyy komeasti marraskuussa, kun Charles Gilin Vapaat Äänet tuo Viitasaarelle ranskalaisyhtyeen Sylvain Darrifourcq In Love With. Silloin kannattaa taas taivaltaa pitemmästäkin matkasta kokemaan Miekkaniemen olohuonemaisen konserttimiljöön ainutlaatuinen taika!

Kuva: Ilpo Laitinen.