Gunu Karjalaisen maanmainio italialainen kvartetti Popparissa

372
lukukertaa
Andrea Rea ja Mikko Karjalainen. Kaikki sivun kuvat: Kalevi Plattonen.

Jazz Jkl Live jatkoi syyskautensa alkukiihdytystä aivan mainiolla keikalla, Popparin lavalla tietenkin. Trumpetisti Mikko ”Gunu” Karjalainen tarjoili italialaismiehistölleen hieman eksotiikkaa, kun Jyväskylässäkin oli jo vaivuttu liki talvisiiin lämpötiloihin. Suomalaisyleisölle nämä Napolista ja Roomasta kotoisin olevat muusikot tarjosivat puolestaan erittäin energisen ja virkistävän keikkakokemuksen.

Taiteessa ja musiikissa ihan parasta on juuri tämä kansainvälisyys, kulttuuristen vaikutteiden ja lähestymistapojen kirjo ja sulautuminen. Jokainen kansainvälinen kontakti on tärkeä, ja erityisen hienoja meidän kannaltamme ovat tällaiset kokemukset, joissa suomalais-muunmaalainen yhteistyö luo jotakin tuoretta. Tuoreus ei ollut ehkä rakennettuna yhtyeen musiikillisiin lähtökohtiin, mutta se ryöpsähti väkisin ulos soittajapersoonallisuuksien kautta.

Jälleen kerran kävi ilmi, miten tärkeää on kommunikaatio. Tässä yhtyeessä kaikki olivat hyvää hyvää pataa keskenään, ottivat jatkuvasti silmäkontaktia ja hihkuivat toistensa suorituksille. Yhteishenki huokui väistämättä yleisöllekin ja antoi inhimillistä lisäarvoa musiikilliselle nautinnolle.

Kvartetti on vielä hyvin tuore yhtye. Karjalainen ja rumpali Alessandro D’Anna olivat ehtineet jo soittaa useammassa yhtyeessä kimpassa, kun välähti. Syntyi omia sävellyksiä ja valikoituja lainoja soittava suomalais-italialainen ryhmä, johon löytyi kaveriksi pari napolilaista suoraan alttosaksofonisti Stefano di Battistan yhtyeestä, pianisti Andrea Rea ja basisti Daniele Sorrentino. Italiasta aloitettiin, siellä kierrettiin helmikuussa, ja nyt oli Suomen vuoro.

Rumpujumalaksi taisi Karjalainen D’Annan yhdessä vaiheessa esitellä, ja siinä oli takana vinhasti perää. D’Anna on niitä rumpaleita, jotka tekevät biisistä kuin biisistä mielenkiintoisen, bändistä kuin bändistä hyvän. Ei ole koskaan vain yhtä komppia, vaan rytmiratkaisut vaihtelivat jatkuvasti, yhden teoksen aikana saattaa tapahtua mitä tahansa, käännökset olivat todella vikkeliä ja pommit yllättäviä. Olikin hämmentävää, miten hienosti basisti Daniele Sorrentino pysyi D’Annan kyydissä mukana. Välillä tosin D’Annan kommervenkit saivat Sorrentinollakin pokan pettämään.

Pianisti Andrea Rea oli kahden soittimen mestari. Popparin uudenkarhea Kawai -piano oli pääsoitin, Wurlitzer oli varattu pehmoisemmalle tunnelmoinnille. Muutamassa biisissä Rea soitti molempia yhtä aikaa, ja etenkin Karjalaisen säveltämän, Roy Hargrovelle omistetun Roy Allan -biisin improvisaatiossa kahden soittimen yhteisleikki oli tuimaa.

Sorrentino ja D’Anna saivat tietysti hekin esitellä improtaitojaan, mutta oli toki luonnollista että Karjalainen ja Rea jakoivat pääasialliset soolovastuut. Yhtyeen peruskaavassa teemaesittelyn jälkeen oli useimmiten ensin Karjalaisen pitkän improvisaation vuoro, sitten Rean, ja usein Karjalainen vielä palasi framille hieman lyhyemmin. Saattaa tosiaankin kuulostaa kaavamaiselta, mutta kun ne soolot olivat niin pirun hyviä! Improvisaatiot alkoivat usein kuin johdatellen, mutta kumpaisenkin solistiin kertojanlahjat olivat melkoiset, ja illasta tulikin yhtä jazz-improvisaation juhlaa. Tilannetta ei tietysti yhtään haitannut se värikkyys, mikä leimusi Sorrentinon ja D’Annan ansiosta koko ajan taustalla.

Mitäs kaikkea kuultiin? No amerikkalaista musiikkia, italialaista ja suomalaista. Omastamme vastasi yhtyeen ykkössäveltäjä Karjalainen, italialaisesta Andrea Rea, sekä yksi muikea populaarivalinta. Almeno tu nell’universo on Mia Martinin tunnetuksi tekemä laulu, todellinen italoviihteen klassikko, joka esitettiin ensimmäistä kertaa San Remon iskelmäfestivaaleilla vuonna 1989. Silloin sijoitus oli vaatimattomasti yhdeksäs, mutta vuonna 2005 La Repubblica -lehden äänestyksessä se äänestettiin San Remon kaikkien aikojen parhaaksi kappaleeksi, näin tietää Wikipediakin kertoa. Pelkistetyistä ja askeettisista lähtökohdista kasvoi lopulta maaginen kvartettitulkinta.

Amerikkalaisuutta edustivat Carmel Jonesin Beepdurple (oivallisesti rullannut jamibiisi)), Victor Youngin Song of Delilah (ah, niin lempeä ja lyyrinen) sekä Jimmy van Heusenin But beautiful (hienon bassojohdannon ja auvoisan flyygelitorven kultaamana).

Kvartetti oli aivan yhtä kotonaan hauraankuultavissa balladitunnelmissa kuin perinnetietoisen menojazzin sykkeessä. Se puoli huipentuikin komeasti encore-kappaleessa, jonka hurlumheissä kaikilla soittajilla oli hurmaavalla tavalla tavaton kiirus.

Suomalais-italialainen yhteisponnistus oli vetänyt Poppariin ilahduttavan paljon jazz-diggareita, jotka mitä ilmeisemmin saivat juuri haluamansa. Hieno yhtye sai hyvin lämpimän ja innostuneen vastaanoton.

Mikko ”Gunu” Karjalainen Italian Quartet
Poppari 19.9.2019
Mikko ”Gunu” Karjalainen – trumpetti ja flyygelitorvi
Andrea Rea – piano
Daniele Sorrentino – basso
Alessandro D’Anna – rummut