Vesa Aaltonen Proge Band hurjana Jyväskylän Popparissa

581
lukukertaa
Kaikki sivun kuvat: Pentti Ronkanen.

Kiitos rumpalilegenda Vesa Aaltonen! Kiitos että keksit eläkeikäsi ”harrastuksena” elvyttää suomalaista ns. vanhan mallin progesoittoa. Monella musiikin alalla on mennyt muoviksi ja hiplaamiseksi, Aaltonen näyttää meille mitä vaikuttavuutta voi olla musiikissa kun on energiaa, voimaa ja tarkkuutta, kaikki samassa paketissa. Aaltonen itse saattaa rankimman biisin jälkeen jo vähän puhaltaa, mutta se soitto, se jyrää tuimana, käskevänä ja vaatii muun bändin mukaansa ja samalle tasolle. Tässä ei ihmetellä eikä hiplailla, vaan pannaan haisemaan.

Aaltosen soitto kantaa 60-luvulla syntynyttä rumpukulttuuria mukanaan. Miettikää miten vetivät vaikkapa Creamin, Led Zeppelinin ja The Whon rumpalit, ja miten dynaaminen voimasoitto levisi rockin progressiiviselle laidalle ja myös jazzrockfuusion puolelle. Samalla tuli kuitenkin mukaan myös pyrkimys eksaktimpaan ja tarkoin dramatisoituun soittoon. Lyödään niin että tuntuu, soundit ovat jykevät, fillejä pudotellaan isolla kädellä, ja tuikataan sinne tänne vähän erikoisempaa jakoa. Kyllä pysyy rytmiraita virkeänä, siinä on imua ja muita piiskaavaa voimaa.

Ei Popparin keikalla sentään ihan koko setti ollut tykitystä, pientä suvantoa ja hempeämpää osastoa (ja samalla rytmisoittajalle vähän rauhallisempaa menoa) löytyi, mutta täytyy tunnustaa että suurimman vaikutuksen tekivät illan ydinlataukset, Vapour trails ja Lounge. Ensimmäinen edustaa Pekka Pohjolan kuolematonta säveltuotantoa Visitation-levyltä, melodiat, harmonisointi, riffit, soolot, komppi, kaikki täyttä rautaa. Jälkimmäinen taas oli aivan loistavasti elävöitetty 60-70-lukujen progen soittokulttuurin edustaja, ja meinasi vähän räjähtää käsiin saksofonisti Max Zengerin sooloillessa ja ottaessa battlea Aaltosen kanssa, mutta kaikki olivat kuitenkin maalissa yhtä aikaa.

Aaltonen oli valinnut ohjelmistoon omia suosikkejaan, 70-lukuun painottuen. Lähes kaikki biisit olivat sellaisten bändien materiaalia, joissa Aaltonen on itse soittanut, merkittävimpinä Tasavallan Presidentti, Made in Sweden, The Group ja Pekka Pohjolan yhtye. Näiden ulkopuolelta kuultiin yksi kappale Juha Björnisen soololevyltä ja Frank Zappan Peaches en regalia Hot rats -levyltä. Tähänkin löytyi henkilökohtainen yhteys, Zappan vieraillessa Helsingissä Aaltonen hengaili mukana juuri silloin kun Frank yritti turhaan vokotella Pekkaa bändiinsä…

Peachesia ovat monet Zappa-tribuuttibändit tulkinneet, ja kyllä tämä melodia- & riffiklassikko versiointia kestää. Aaltosen ryhmä ei kvintettinä päässyt zappamaiseen soundin muhkeuteen, mutta lopputulos oli hieno kuitenkin. Kitaristi Jere Haakana loisti huipputarkalla, silti elävällä muotoilullaan, ja Aaltosen rykäisemä loppuhuipennus räjäytti Popparin yleisön villeihin suosionosoituksiin.

Näiden kahden staran ohella tämä sukupolvirajat ylittävä bändi oli toki muutenkin kivenkova. Yksi illan vahvoista elämyksistä oli pääsy osaksi komppisoiton juhlaa, basisti Jari Heino soitti Aaltosen rinnalla tajuttoman maukkaasti. Parivaljakon pitkänpitkä yhteinen soittokokemus kuuluu, nämä ukot eivät putoa toistensa kyydistä millään ilveellä. Juha Kuoppala hoiteli tyylikkäästi koskettimet, joita olivat tällä kertaa Hammond XK-3 ynnä Nord Stage -syna, ja huima soolo lähti lisäksi jostakin analogisyntikasta Loungen syövereissä. Max Zengerin pääsoitin oli verevä alttosaksofoni, ja huilu sai sivuroolinsa Tis me, tis you -vedossa.

Proge on uusiutuva luonnonvara, mutta se elää täysillä myös tällaisina hienoina klassikkosävellysten tulkintoina. Toivotetaan siis Proge Bandille vielä monta soittovuotta. Aaltosen mukanaan kantama materiaali on vuosikymmenten mittaan osoittanut kestävyytensä, ja kolmen keikan kokemuksella voin todistaa että myös toteutuksen taso on tehnyt lukuisia ihmisiä silmin nähden onnellisiksi. Voiko elävältä musiikilta enempää pyytää?

…..

Jos oikein sain talteen, nämä kuultiin Jyväskylässä (suluissa säveltäjä ja levyn julkaisuvuosi): Wutu-Banale Tasavallan Presidentin ykkösalbumilta (Måns Groundstroem, 1969), The Group -yhtyeen Gado-gado (Nono Söderberg, 1978), The Sighting Visitation-levyltä (Pekka Pohjola, 1979), Put away your gun Juha Björnisen albumilta Space traveller lost (John Cartwright, 1985), Made in Sweden -yhtyeen Where do we begin (samannimiseltä vuoden 1976 albumilta, Georg Wadeniuksen sävellys), Vapour trails Visitation-albumilta (Pohjola, 1979), Lounge Tasavallan Presidentin Lambertland-albumilta (Jukka Tolonen, 1972), Tis me, tis you albumilta Tasavallan Presidentti (Tolonen, 1971), Peaches en regalia levyltä Hot Rats (Frank  Zappa, 1969). Encorena Manhattan Vibes Made in Swedenin albumilta Where do we begin (Georg Wadenius, 1976).

Vesa Aaltonen Proge Band Popparissa 22.2.2019
Vesa Aaltonen – rummut
Jere Haakana – kitara
Max Zenger – alttosaksofoni, huilu
Juha Kuoppala – koskettimet
Jari Heino – basso