Jazzin ohella hyvinkin proge!

792
lukukertaa
Verneri Pohjola ja Teemu Viinikainen. Kaikki sivun kuvat: Samuli Rossi / Keitelejazz.

Progressiivisen rockin ja fuusiojazzin lähisukulaisuus tuli todeksi paluun festarikartalle tehneillä Keitelejazz-festareilla. Äänekoskella proge läpäisi punaisena lankana pääkonserttien sarjan: perjantaisen neljä yhtyeen progekoosteen lisäksi torstain rokki-illassa oli mukana railakkaasti kokeileva Saimaa-yhtye ja lauantain jazzkonsertin päätti Simon Phillipsin Protocol IV, jonka fuusiossa oli paljonkin yhtymäkohtia progemeininkeihin. Hienosti jazzinnettua progea lauantaina edusti puolestaan Verneri Pohjolan Pekka-projekti.

Kumpi voitti, jazz vai proge?

Pääkonserteista jazz-ilta oli sittenkin se ehjempi kokonaisuus.

Proge-konsertissa kävi nimittäin niin, että festivaalin toinen rumpalitähti petti. Virgil Donati osoitti mittavat kykynsä ja polyrytmiset perversionsa lähinnä vain pitkässä soolo-osuudessaan. Muutoin Donatin tähdittämän IceFish-yhtyeen musiikki oli tylsää ja tavanomaista, sen melodisessa metallissa oli kunnon progressiivista särmää vain nimeksi.

Onneksi progekonsertin kolme muuta esiintyjää olivat täyttä tavaraa. Ne olivat kaikki jo ennakolta melko varmoja tapauksia, etenkin kun brittibändi Gongin nykykeikkavireestä on kuulunut kovin positiivisia arvioita maailmalta. Perusfilosofialtaan totaalisen kreisi bändi on säilyttänyt yhteyden psykedelian alkuhämäriin, vaikka kaikki tehdäänkin tätä nykyä totaalisen skarpisti. Laulaja-kitaristi Kavus Torabi vie lahjakkaan joukkonsa avaruudellisiin sfääreihin, hippeilevään hämyyn tai räjähtävään kohkaukseen, vakuuttavuutensa ja elinvoimaisuutensa aina säilyttäen.

Progeillan kotimaiset olivat ennen kaikkea lauluntekijyyden ja säveltämisen juhlaa. Wigwamin kultaisesta laulukirjasta saisi raapaistua vähintään kymmenen laatukonserttia, ja samalla tasolla liikutaan, kun muistellaan rumpali Vesa Aaaltosen uran monia bändejä.

Siinä missä Wigwam (nyt Revisited! -vormussa) yrittää pärjätä konkarimuusikoilla, Vesa Aaltonen Proge Band hyödyntää myös nuorta voimaa. Näin kitaristi Jere Haakana pääsi loistamaan suomiprogen klassisten sävellyksien parissa, ja tuoreutti vakuuttavasti esimerkiksi Tasavallan Presidentin, Pekka Pohjolan, Made in Swedenin tai The Groupin musiikkia. Eikä Haakana yksin jäänyt, Aaltonen itse on edelleen mahtavassa soittovireessä, Jari Heino bassotteli rennontarkasti ja loistava Seppo Kantonenkin siellä kiipparoi. Nuoriso-osaston saksofonisti Ilmari Rönkä jäi sivurooliin, mutta pannaan se nyt enemmänkin suomiprogen kitaravetoisuuden piikkiin. Ensembleltä hienoa, energistä ja kohottavaa soittoa, mutta ennen kaikkea bändin voimavarana on loistavien sävellysten litania, Aaltonen kun on valinnut settiin vain johtavien progebändien parhaita teoksia.

Wigwam Revisited! ei ollut ihan niin skarpissa iskussa. Siinä on enemmän sellaista fiilispohjalta vetämisen ja vanhojen muistelun makua, kuin tiiviiksi treenatun produktion toteuttamista. Siinä mielessä WR edustaa vanhoja arvoja, ja ihan hyvä niin, ei kaiken tarvitse olla tuotteistettua ja viimeisen päälle puunattua. Tämmöinen lähestymistapa tuotti musiikkia, joka soi ajoittain jumalaisesti, mutta saattoi toisaalla kangerrella. Päävastuut laulamisesta kantanut Mikko Rintanen aloitti vaisusti, mutta lämpeni setin mittaan jo hyvään vireeseen. Jukka Gustavson laulusoundi on tietysti oma lukunsa, se on yksinkertaisesti hunajaa korville. Illan proge-teemaa ajatellen yksittäisistä biiseistä Gustavsonin Losing hold oli komeinta vääntöä. Sen kiivaista koukeroista selvittiin aluksi rimaa hipoen, mutta Gustavsonin vahvan lauluosuuden jälkeen lopun instrumentaalisykerötkin kulkivat jo sykähdyttävästi. Syksyllä Wigwam-klaani juhlii viisikymppisiään Experience-kokoonpanolla, jossa ovat mukana Gustavsonin ja rumpali Jan Noposen ohella myös Rekku Rechardt, Pave Maijanen ja Esa Kotilainen. Mikko Rintanen tietysti vierailee, kuin myös Pedro Hietanen, ja muutama vielä pimennossa oleva tyyppikin vielä. Joka tapauksessa tämän kollektiivin musiikki kestää aikaa, ja seuraavassa vaiheessa tribuutteja tulevat epäilemättä tekemään nuoremman polven soittajat.

Tähtirumpaleista toinen ei pettänyt, ei todellakaan. Simon Phillipsillä on yksi pop/rock/jazz-musiikin vaikuttavimmista CV-listauksista, niin huimien tyyppien ja bändien kanssa mies on levyttänyt ja keikkaillut urallaan, eikä kukaan Äänekosken keikan todistanut tätä ihmettele. Oli julmettu rumpusetti, ja oli julmettua mättöä koko illan, mutta sellaista mättöä, jolla oli musiikilliset perustelunsa. Phillipsin monimuotoinen progesävytetty jazzrockfuusio vaati voimallisen otteen, ja sai rumpalilta kaiken mahdollisen irrotettavissa olevan energian. Jyrän alle siis jäätiin, mutta hymyssä suin näkyi porukka meininkiä diggailevan. Phillipsin bändi oli kovatasoinen, oli kitaristi Greg Howe, basisti Ernie Tibbs ja kiipparimies Otmar Ruiz, mutta kaikesta virtuoositeetista huolimatta huomasin kuuntevani bändiä koko ajan rumpujen kautta, rytmi edellä, niin kova oli rumpalin karisma.

Ennen Phillipsiä kuultiin hieno kolmen kotimaisen huippuyhtyeen kooste. Kun laitetaan yhteen Koko Jazz Clubin kokoama maan kitaristiparhaimmisto sekä Timo Lassyn ja Verneri Pohjolan johtamat yhtyeet, ollaan suomijazzin ytimessä.

KJC Guitar Specialissa olisi aineksia nimenomaan siihen tuottamiseen ja viimeistelyyn. Nyt kokonaisuus jäi vähän hajanaiseksi. Ideana oli tietysti esitellä kukin kitaristi omillaan, sitten erilaisia pienyhdistelmiä ja vasta lopuksi kerätä kaikki neljä yhtä aikaa Timo Hirvosen ja Jukkis Uotilan kompin eteen. Saatiin siis todella monipuolinen jazz-kitaran (no olihan sitä rock-särmääkin seassa) esittely, neljän persoonallisen muusikon voimin. Tällä kertaa Varre Vartiainen ja Teemu Viinikainen olivat eniten kiinni jazzissa, Jarmo Saari rohkeasti omilla teillään ja Timo Kämäräisen soitto vasta olikin rajatonta ja täysin arvaamatonta, hitusen hulluakin. Toivoa sopii, että tätä kitaraprojektia jatketaan, ja samalla panostetaan enemmän kollektiivisuuteen, niin hurjaksi meno äityi nelikon setin päättäneessä yhteiskappaleessa.

Timo Lassy Band on omillaan superkuuma viisikko, tanssittavan tai vähintään hytkyteltävän jazzin ylimmäinen Suomessa. Yhteistyö Valtteri Pöyhösen ja samalla Ricky-Tick Big Bandin brass-osaston kanssa on selkeästi hyvä idea, ja tuo taas uutta virettä Lassyn kuvioihin. Pöyhönen on sovituksillaan lähtenyt hieman taittamaan Lassyn draivia, voisi puhua osittain jo taiteellistamisesta. Näin konsertin alku oli odotteleva, puolivauhtisuudessaan Pöyhösen värittelemänä jotenkin maalauksellinen. Kun svengi sitten saapui täysimääräisenä taloon viimeistään African rumblen myötä, loppu olikin sitten murhaavan tehokasta ison orkesterin toimintaa.

Verneri Pohjolan Pekka-yhtyettä olen kuullut jo useamman kerran, mutta näin kotikonnuilla projekti maistui kaikkein parhaimmalta. Jo levynjulkaisukonsertit olivat aikanaan mahtavia, mutta tuntuu että nyt on saatu vielä lisää nyansseja ja hienosäätöä, eli sitä kuuluisaa tulkintaa, näihin hienoihin sävellyksiin. Pekka-bändi on täynnä loistavaa muusikkoutta, mutta ennen kaikkea Häränvirran lavalla soi taiteellisesti kypsä kokonaisteos, tunnin verran silkkaa nautintoa.

Keitelejazzin pikkukonserteissa saatiin nauttia naisäänistä ja sähkökitaran taiteesta. Johanna ja Mikko Iivanainen esiintyivät Äänekosken kaupungintalolla, jonka avarassa akustiikassa Johanna äänen kaikki värit pääsivät upeasti esille. Säestyksenä vain Mikko Iivanaisen kitara ja sen tajuttoman rikas soundipaletti, eikä muuta kaivattu, kun sukellettiin laulelman ja jazz-standardien maailmaan hyvin persoonallisella otteella. Wille-kahvilassa kuultiin Viitasen Piian luomufolklaulelmia, hyvin pelkistettyjä, askeettisia suorastaan, mutta samalla tehokkaita. Näytti useampikin ihminen päättävän Keitelejazzit tippa linssissä.

PS. Keitelejazzia markkinoittin etukäteen, ja ihan perustellusti, nimekkäiden rumpaleiden kautta. Oikeastaan vasta tapahtuman edetessä tuli huomattua, että aivan yhtä hyvin olisi voinut puhua kitarafestivaalista. Katsopas minkälaista jengiä Äänekoskella viikonlopun aikana oli koossa: Greg Howe, Marco Sfoglio, Kavus Torabi, Fabio Tolfetti, Varre Vartiainen, Timo Kämäräinen, Teemu Viinikainen, Jarmo Saari, Jere Haakana, Mikko Iivanainen, Pekka Nylund. Aikamoinen porukka!

Saimaa.
Virgil Donati.
Kavus Torabi.
Jere Haakana.
Mikko Rintanen, taustalla Jan Noponen.
Simon Phillips.
Varre Vartiainen, Timo Hirvonen.
Jarmo Saari.
Timo Lassy.
Verneri Pohjola, Tuomo Prättälä.
Johanna ja Mikko Iivanainen.
Viitasen Piia.