Marjo Leinosen ja Jukka Perkon Billie Holiday -tribuutti Jyväskylän Popparissa

90
lukukertaa
Kuva: Johanna Hjort.

Pidättelemättömien tulkintojen mestarille ja traagisen elämän ikoniselle perikuvalle, Billie Holidaylle, omistetaan Jazz Jkl Live -sarjassa tribuuttikonsertti pe 26.11. Legendaarisen laulajan kappaleita tulkitsee laulaja Marjo Leinonen. Leinosen taustalla nelihenkistä huippuyhteyttä johtaa saksofonisti Jukka Perko, ja siinä soittavat Perkon lisäksi pianisti Seppo Kantonen, basisti Eero Seppä ja rumpali Tuomas Timonen.

Marjo Leinonen on tunnetaan sielukkaasta ja elämänmakuisesta äänestään sekä yhteistyöstään mm. Agentsin ja Eternal Erection -yhtyeen kanssa. Maailmanluokan saksofonisti Jukka Perkon kansainvälinen ura alkoi jo 19-vuotiaana Dizzy Gillespien big bandissä. Timantiksi hiotun saksofonisoundin siivittämänä ja yhdistelemällä omassa musiikissaan suomalaiskansallisia ominaispiirteitä jazzin perinteeseen hän on noussut yhdeksi sukupolvensa tärkeimmistä suomalaismuusikoista.

Billie Holiday (1915–1959) on kaikkien aikojen rakastetuimpia ja vaikuttaneimpia laulajia. Tulkitsijana hän oli merkittävä esikuva mm. Frank Sinatralle ja Miles Davisille. Holidayn myrskyisän ja lyhyeksi jääneen elämän aikana taltioituneet vahvat ja rouheat esitykset sykähdyttävät edelleen.

Marjo Leinonen – laulu
Jukka Perko – saksofoni
Seppo Kantonen – piano 
Eero Seppä – kontrabasso 
Tuomas Timonen – rummut

Jazz Jkl Live: Marjo Leinonen & Jukka Perko – Billie Holiday Ravintola Popparissa pe 26.11. Liput 25/20 €.

Tapahtuma Facebookissa

www.jazzjkl.fi

www.fb.com/jazzjkl

instagram.com/jazzjkl/