Globaalia huippujazzia Jazz Jkl Livessa

119
lukukertaa
Kuva: Jetro Sarikoski.

Pasunisti Kasperi Sarikosken johtama kansainvälinen superyhtye Reignition esiintyy torstaina 4.11. Popparissa Jazz Jkl Live -konserttisarjassa. Uuden levyn julkaisua juhlistava yhtye esittää Sarikosken säveltämää modernia akustista jazzia.

Kasperi Sarikoski Reignitionin muusikot ovat kotoisin maailman eri kolkista, kohdanneet toisensa New Yorkissa ja työskennelleet lukuisten maailmanluokan jazzartistien kanssa, joista mainittakoon Wynton MarsalisDave Douglas ja Shai Maestro. Levynjulkaisukiertueelle yhtye saa vahvistuksekseen hienon kotimaisen saksofonistin, Jouni Järvelän.

Nykyinen UMO:n ykköspasunisti Kasperi Sarikoski (s. 1988) nousi kotimaan jazzpiirien tietoisuuteen superlahjakkuutena jo reilusti alaikäisenä. Sarikoski suoritti ensimmäisenä suomalaisena jazzmuusikkona jatko-opintonsa korkealle arvostetussa Juilliard Schoolissa New Yorkissa. Instrumenttinsa suvereeni virtuoosi on esiintynyt ja levyttänyt UMO:n lisäksi mm. Teppo Mäkysen Teddy’s West Coasters -yhtyeen ja Ricky-Tick Big Bandin kanssa sekä julkaissut myös säveltäjänä ja bändinjohtajana kaksi levyä.

Kasperi Sarikoski – pasuuna
Jouni Järvelä – saksofoni
Christian Li – piano
Simón Willson – kontrabasso
Francesco Ciniglio – rummut

Jazz Jkl Live: Kasperi Sarikoski Reignition Ravintola Popparissa to 4.11. klo 19.
Liput 15/10 €.

Tilaisuudessa on 100 hengen yleisörajoitus. Lippujen ennakkovaraus

Tapahtuma Facebookissa

Kasperi Sarikoski – Onward And Upward