Elena Mîndru julkaisee uuden singlen ja musiikkivideon yhteistyössä Adam Bałdychin kanssa

57
lukukertaa

Montreux Jazz Voice -kilpailussa palkittu jazzlaulaja Elena Mîndru julkaisee 11. kesäkuuta 2021 toisen singlen uudelta levyltään. Kappaleen nimi on – Run Away – ja se on osa Hope -albumijulkaisua, jonka julkaisee Eclipse Music. Kansainvälistä lisäarvoa julkaisulle tuo puolalainen viulistivirtuoosi Adam Bałdych.

Mindrun ja Baldychin lisäksi äänitteellä soittavat suomalaiset huippumuusikot: pianisti Tuomas J. Turunen, basisti Oskari Siirtola ja rumpali Anssi Tirkkonen. Kappaleen teksti on Elena Mindrun käsialaa ja sen sävellys on syntynyt yhteistyössä Tuomas J. Turusen kanssa. Joonas Saikkonen vastaa kappaleen äänityksestä ja miksauksesta, ja sen on masteroinut Jarno Alho. Run Away julkaistaan kaikilla tärkeimmillä digitaalisilla alustoilla, kuten Spotify, iTunes, TIDAL ja Deezer.

Digitaalisen singlen ohella julkaistaan myös Run Away -musiikkivideo. Sen on ohjannut Riikka Kampara, kuvannut ja käsittelyt Napoleon Digital. Visuaalisesti näyttävä video sekä sitä tähdittävä musiikki kertovat väkevän tarinan eloonjäämiskamppailusta ja avunhuudosta hädän hetkellä. Kantavat teemat kappaleen taustalla ovat olleet muun muassa pakolaisuus, yksilön sisäinen henkinen taistelu, epävarmuus ja epätietoisuus tulevaisuutta kohtaan sekä hylätyksi tulemisen pelko. Musiikkivideo julkaistaan useilla sosiaalisen median kanavilla, kuten YouTube, Facebook, Instagram TV, Vimeo 11. kesäkuuta 2021 klo 9:00.

”Olemme tehneet konsertoineet ja tehneet yhteistyötä Adam Baldychin kanssa jo kolmen vuoden ajan, ja on mahtavaa viimeinkin esitellä yhteinen projektimme koko maailmalle albumijulkaisun muodossa. Adamin viulunsoitto tuo kirjoittamaamme musiikkiin aivan uudenlaisensa vivahteen. Yhteistyömme alusta lähtien kokemamme musiikillinen yhteys on ollut tämän projektin kantava voima. Suurin osa levyn musiikista on syntynyt pandemian aikana. Säveltäminen, ja musiikin tekeminen yhdessä on auttanut selviämään koronan rajoittamasta elämästä. Musiikkimme on edustaa toivoa, että pystymme selviämään yli vaikeiden aikojen yhdessä ja rakentamaan parempaa tulevaisuutta ihmiskunnalle. Vaikka osa sanoituksista maalaa synkkää ja uhkaavaa tulevaisuudenkuvaa, niiden tarkoitus ei ole toimia maailmanlopun profetiana, vaan herätellä ihmisiä arvostamaan ja vaalimaan ainutlaatuista elinympäristöämme. Toivon merkitys korostuu myös nimikappaleen sanoituksissa sekä läpi koko levyn välittämään viestiä siitä, että yhteinen uhka voi toimia kansakuntia yhdistävänä ja yhteiseen toimintaan kannustavana tekijänä”
 – Elena Mîndru

”Uskon että musiikki on alustan, jota ihmiset voivat käyttää käydäkseen dialogia toistensa kanssa eri kansallisuuksista, kulttuureista ja eri musiikillisista suuntautuneisuuksista riippuumatta. Olen innoissani siitä, että minut on kutsuttu tekemään musiikkia yhdessä Elena Mindrun ja hänen suomalaisen yhtyeensä kanssa. Kokoonpanomme on vivahteikas yhdistelmä eri persoonallisuuksia, jotka yhdistyvät kauniiksi ja ilmaisuvoimaiseksi musiikiksi.”
 – Adam Baldych

HOPE – positiivinen lähestymistapa maailmaa ravisteleviin kriiseihin musiikin kautta.

“Hope” on jazzlaulaja Elena Mîndrun neljäs levy. Albumi julkaistaan 27. elokuuta 2021, ja sitä edeltää kaksi single- ja musiikkivideojulkaisua 7. toukokuuta 2021 (Hay Moon) ja 11. kesäkuuta 2021 (Run Away). Uusi albumi on musiikillisesti Mindrulle askel rohkeampaan ja kokeilevampaan suuntaan.

Osa tämän albumin musiikista, mukaan lukien nimikappale Hope, on syntynyt maailmanlaajuisen pandemian aikana. Albumin sanoma korostaa toivon merkitystä kriisien ja erilaisten uhkakuvien aikakautena, ja valaa uskoa parempaan tulevaisuuteen. Levyn sanoitukset maalaavat unenomaisia näkyjä tulevaisuuden todellisuudesta, johon muuttuva ilmasto luo synkän varjonsa. Ne kannustavat arvostamaan ja vaalimaan ainutlaatuista elinympäristöämme, joka on vaarassa tuhoontua tai muuttua elinkelvottomaksi.

Levyn sävellyksistä vastaavat Tuomas J. Turunen, Elena Mîndru ja Adam Bałdych. Sanat ovat enimmäkseen Elena Mîndrun käsialaa. Levy on äänitetty Kallio-Kuninkalan studiolla Järvenpäässä 2.-4.8.2020.

Run Away -musiikkivideon julkaisulinkki:
https://youtu.be/L8v565A5uQk

Kokoonpano:
ELENA MINDRU laulu ja loopperi
ADAM BALDYCH viulu ja renessanssiviulu
TUOMAS J. TURUNEN piano
OSKARI SIIRTOLA basso
ANSSI TIRKKONEN rummut

Äänitys ja miksaus: Joonas Saikkonen
Masterointi: Jarno Alho (Alho Audio Mastering)

Kannen grafiikka: Andrei Budescu

Videon ohjaus: Riikka Kampara
Videon kuvaus ja käsittely: Napoleon Digital
Valosuunnittelu ja projisointi: Riku Malinen

Elena Mindru linkkejä:

Facebook: 
https://www.facebook.com/elenamindru.jazzvocalist/

Instagram:
https://www.instagram.com/elenamindru.jazzvoice

YouTube: 
https://www.youtube.com/c/ElenaMindru

Bandcamp: 
https://elenamindru.bandcamp.com/

Spotify:
https://spoti.fi/2S2MeS1

Nettisivut:
www.elenamindru.com