Atmosfärg Jazz Quartet julkaisee albumin Radical Skies

128
lukukertaa

Vapaan musiikin kollektiivi Atmosfärg on ottanut kvartetin muodon uudelle albumilleen. Eri kokoonpanoissa esiintyneen ryhmän musiikki on vapaata improvisaatiota, vaikka sitä ei ensi kuulemalta ehkä arvaisi. Niin melodista ja tasapainoista tämä musiikki on. Sävelmät kulkevat pitkinä kaarina ja kutsuvat keskittymään soittimien vuoropuheluun. Metodina yhtyeellä on nimenomaan kollektiivinen improvisaatio, jossa soittimet hämmentävät yhteistä soppaa. Atmosfärgin kappaleet eivät niinkään tukeudu yksilöiden sooloihin, vaan musiikki etenee soittajien yhteistyössä muokkautuen tunnelmasta toiseen. Radical Skies -albumin atmosfäärit syntyvät hetkessä, ensimmäinen sävel kertoo suunnan ja seuraava jo tuntee värin millä maalataan. Moninaisuus ja musiikin eteenpäinmeno syntyy muusikoiden tulkitessa tilanteita ja tuntojaan eri tavoin.

Radical Skies albumi ottaa kantaa teemallaan ilmastonmuutokseen. Muuttuvat taivaat on myös jatkoa yhtyeen edellisen trio-albumin nimistöön, jossa tarkkailtiin veden kulkua taivaalle ja alas ja sen tuntua. Luonnon kokemisessa on yleismaailmallinen henkinen tuntu. Siihen liittyy se, mitä näkee, haistaa ja tuntee, mutta myös tieto ja tunteet sekä erityisesti mielikuvitus. Tämän albumin nimet on enemmän kantaaottavia ja vähemmän naturalistisia.

“Taivaat muuttuu, vedet kiehuvat ja leijailevat yläilmoihin. Täällä maapallolla me olemme ja täällä meitä koskevat asiat tapahtuvat. Kelluttelemme rauhassa vailla huolta, vaikka tarvittaisiin liikettä. Liikettä on, mutta se törmää helposti mielemme pullonkauloihin, vaikka uutta mielenlaatua tarvitaan nyt. Herätkää, nyt tarvitaan radikaali ote taivaiden pelastamiseen.” Eero Savela 10.10.20

Yhtyeessä soittaa neljä eri ikäistä muusikkoa. Alf Forsman (s. 1952) on tunnettu suomalainen rock-rumpali. Urallaan hän on soittanut mm. Sielun veljet, Krakatau, Kalevala ja Rock’n’roll Band – yhtyeissä sekä Tuomari Nurmion, Dave Lindholmin, Jim Pembroken kanssa.  Sen lisäksi jazzmusiikki on kuulunut hänen repertuaariinsa, ja hän soittikin useissa Otto Donnerin yhtyeissä.  Jouko Kantola (s. 1962) on aivan erityinen jazzpianisti, jonka soisi esiintyvän enemmänkin. Hän on tehnyt yhteistyötä Jukka Leppilammen ja Juhani Aaltosen sekä Pepe Willbergin, Upi Sorvalin ja C-C de Pliquen kanssa. Hän on tehnyt pitkän uran omien yhtyeidensä kanssa ja julkaissut musiikkia 1983 alkaen. Hänen vahvuutensa on etenkin bluesin ja modaalisen improvisaation fuusiossa. Tapani Varis (s. 1968) on kontrabasisti ja multi-instrumentalisti, joka tunnetaan parhaiten kansanmusiikkipiireissä mutta pyrkii genre-vapaaseen ilmaisuun. Hänet tunnetaan myös erinomaisena munniharpun soittajana. Lukuisista yhtyeistä voisi mainita Them Bird Things, Värttinän ja American Cafe Orchestra sekä yhteistyön Hepa Halmeen, Jorma Tapion ja Erkki Joutsenon kanssa. Eero Savela (s. 1977) toimii trumpetistina monissa yhtyeissä mm. Astro Can Caravan, Secretones, Bad Ass Brass Band, Frankosun and the Family ja Plutonium 74. Sen lisäksi hän työskentelee tanssi- ja sirkustaiteilijoiden kanssa ja on opiskellut myös fyysistä teatteria ja klovneriaa. Sävellystyö esityksiin sekä omille yhtyeille on hänen taiteellisen työnsä ydintä.

Muusikoiden herkän työn lisäksi erityisesti Marko Ylianttilan tekemä miksaus saa musiikin soimaan kirkkaana ja selkeänä.

Levynjulkaisukonsertti pidetään 1.11.2020 kello 20.00 alkaen Tenho Restobarissa, Helsinginkatu 15, 00500 Helsinki.