Musiikkia ja ruokaa yhdistävä konserttisarja Stoan Skutta-ravintolassa

109
lukukertaa
Nemat Battah. Kuva: Anna-Maria Viksten.

1+1=3 – Musiikkia makunystyröille + herkkua korville!

Maukas konserttisarja aina kuukauden viimeisenä lauantaina:
30. lokakuuta, 27. marraskuuta, 29. tammikuuta, 26. helmikuuta ja 26. maaliskuuta.

Itäkeskuksen Kulttuurikeskus Stoassa tänä syksynä aloittanut Skutta-ravintola on kehitellyt
uudenlaisen konserrtielämys-konseptin, jossa kahden taiteellisesti korkeatasoisen
musiikkiesityksen lomassa tarjoillaan ruokataiteilija Jyrki Tsutsusen metsähenkinen kolmen
ruokalajin menu.

Konserttisarjan on kuratoinut pianisti-säveltäjä Kari Ikonen, joka on saanut mukaan laajan
kattauksen hienoja ja omaperäisiä taiteilijoita. Ikosen unesta saadun idean mukaisesti
artistit esiintyvät soolona – siis yksin, ilman tukijoukkoja.

Lauantaina 30. lokakuuta kuullaan Veli Kujalan hämmästyttävän huikeata
harmonikansoittoa ja kitaristi-laulaja Petri Kauton tyylikästä musisointia.

27. marraskuuta lavalle astuu palestiinlais-jordanialainen ud-luuttua soittava laulajatar
Nemat Battah ja lyömäsoitintaiteilija Mika Kallio. Kevään esiintyjät julkaistaan
myöhemmin.

Tapahtuman liput: Tiketti 
Stadin Jazz-kalenteri: http://bit.ly/jazzlista