Mikael Saastamoinen julkaisee kaksi kokeellisen musiikin albumia

80
lukukertaa
Kuva: Maarit Kytöharju.
Superpositionin, Katu Kaikun ja OK:KO-yhtyeen basistina tunnettu Mikael Saastamoinen julkaisee marraskuussa kaksi uutta albumia. Samana päivänä ilmestyvät sekä Perussastamala-kokoonpanon kolmas kokopitkä että Saastamoisen luotsaaman Outomuru-yhtyeen debyyttilevy, jonka ensimaistiainen Om Du on nyt kuunneltavissa suoratoistopalveluissa. 

Suomalaisen nuoren jazzsukupolven persoonallisimpiin muusikoihin lukeutuva basisti, säveltäjä ja tuottaja Mikael Saastamoinen (s. 1991) julkaisee kaksi uutta albumia marraskuun alussa. Muun muassa SuperpositioninOK:KO-kvartetin sekä Katu Kaikun riveissä tutuksi tullut Saastamoinen sukeltaa omilla projekteillaan avantgarde-musiikkiskenen avarakatseiseen päätyyn. Perjantaina 5.11.2021 julkaisunsa saavat sekä Perussastamala-yhtyeen kolmas albumiLA ettäOutomuru-trion debyytti Live from Robadors 23

Saastamoisen moneen taipuvalta Perussastamala-aliakselta on aiemmin kuultu niin ambient-äänimaisemilla ihastuttanut May Queen (2019) sekä meditatiivinen soolobassolevyPerussastamala (2016). Nyt syksyllä ilmestyvä LA on tällä kertaa yhdeksänhenkisen kokoonpanon esittämä jylhä ääniteos, jota tulkitsee laaja joukko ilmeikkäitä instrumentalisteja saksofonisti Mikko Innasesta ja klarinetisti Milo Linnovaarasta rumpali Okko Saastamoiseen.

Saastamoisen nykymusiikille, free jazzille ja klassiselle musiikille kumartavat luonnokset pohjautuvat graafisiin kuviin – labyrintteihin. Kullakin labyrintin osalla on omat sääntönsä, joilla kukin muusikko operoi – musiikkia ei ole nuotinnettu, eikä se ole pelkästään improvisoitua. Tamperelaisen pienlevy-yhtiö Suolavesi Recordsin kautta julkaistava kokopitkä on äänitetty tammikuussa 2018 Sörnäisissä pommisuojassa, joka tunnetaan myös Vapaan Taiteen Tilana.

LA äänitettiin samassa pommisuojassa maan alla missä tehtiin myös ensimmäinen Perussastamala-levy. Tila on erittäin kaikuisa ja sillä on tosi vahva persoonallinen soundi. Siinä tilassa minulla on aina ollut helppo ja inspiroitunut olo soittaa. Levylle halusin paljon erilaisia ihmisiä: Monen kanssa en ollut aikaisemmin edes soittanut, mutta tiesin että he pystyvät heittäytymään tähän outoon konseptiin täysillä”, Mikael Saastamoinen kuvailee.

Outomuru on puolestaan Saastamoisen vuonna 2017 perustama post rock -yhtye, johon kuuluvat Barcelonassa vaikuttavat espanjalaismuusikot, kitaristi Marçal Xirau ja rumpali JordiPallarés Barberà. Helmikuussa 2020 äänitetty Live from Robadors 23 sisältää elokuvamaista, mietiskelevää ja melankolisten kitaramelodioiden sävyttämää musiikkia. Kolmikon aavemaisen kaunis ensimaistiainen Om Du julkaistaan digitaalisesti tänään, perjantaina 15. lokakuuta.

Om Du kuunneltavissa suoratoistopalveluissa:
http://spoti.fi/2YViqKE

Saastamoinen taustoittaa albumia: ”Outomurun levy on sävelletty luonnonrauhassa Mustarindan residenssissä Kainuussa ja Padasjoella ystäväni mökillä. Pieni ja tunnelmallinen Robadors 23 on yksi Barcelonan ikonisimmista keikkapaikoista. Levylle halusin saada livetaltioinnin herkkyyttä, mutta tarkoituksella halusin myös editoida pois yleisönäänet ja siten ’häivyttää’ musiikin pois tästä lokaatiosta. Levyn musiikki ohjaa ajatukseni merelle ja vedenalaiseen maailmaan.”

Perussastamala: LA
julkaisupäivä 5.11.2021 (VES-021 Suolavesi Records)
http://perussastamala.bandcamp.com/album/la

1. LA 1
2. LA 2
3. LA 3 
4. LA 4
5. LA 5
6. LA 6 
7. LA 7 
8. LA 8 
9. LA 9
10. LA 10 
11. LA 11
12. LA 12

Tom Chant, tenorisaksofoni / Mikko Innanen; altto- ja baritonisaksofonit / Milo Linnovaara, klarinetti / Antti Salovaara; fagotti & barokkifagotti / Aino Juutilainen, sello / Tatu Ahola, barokkisello / Juho Valjakka; piano ja huilu / Okko Saastamoinen, rummut / Mikael Saastamoinen, basso

Sävellykset ja tuotanto: Mikael Saastamoinen
Äänitys ja miksaus: Väinö Karjalainen
Masterointi: Jaakko Viitalähde, Virtalähde Mastering
Alkuperäinen kansitaide: Risto Luukkainen: ”Cube”
Kansitaide: Sonja Vainionpää



Outomuru: Live from Robadors 23
julkaisupäivä 5.11.2021 (omakustanne)
http://outomuru.bandcamp.com

1. I’m a meme
2. Om du
3. Host
4. Verra
5. Plastic Dance
6. Duality
7. Kuuta Mii
8. Away

Marçal Xirau, kitara / Jordi Pallarés Barberà, rummut / Mikael Saastamoinen, basso

Sävellykset ja tuotanto: Mikael Saastamoinen
Äänitys: Adrià Serrano (Barcelona, 2020)
Miksaus: Mikael Saastamoinen
Masterointi: Janne Hakanen
Kansitaiteen kuva: S.E. Multamäki: “Näkymä merelle”, Luston organisaatio, S. E. Multamäen kokoelma