Nina Myan uusi albumi ilmestyi 23.7.2021

146
lukukertaa

Nina Myan neljäs kokopitkä albumi kantaa nimeä Just Another Lonely Soul. Vahvasti soul-vaikutteisella levyllä kuullaan henkilökohtaisia tarinoita yksinäisyydestä ja rakkaudesta. Albumi julkaistiin 23. heinäkuuta turkulaisen levy-yhtiö Flame Jazz Recordsin toimesta.

Jazzlaulajana tunnettu Nina Mya julkaisee neljännen albuminsa heinäkuussa 2021. Uusi levy on laulaja-säveltäjän aiempaan tuotantoon poiketen selvemmin soulia, jossa jazzainekset kuitenkin kuuluvat edelleen harmonioissa sekä soittajien otteissa. Sävellykset ja tekstit ovat Never Can Say Goodbye -lainaa lukuunottamatta artistin omaa käsialaa, ja Ninan laulutyylissä sekä kappaleiden vaikutteissa soivat vahvasti 1970-luvun soul-nimet kuten Stevie WonderDonny Hathaway ja Aretha Franklin. Nina Mya on aina kuvaillut hankalaksi erottaa musiikistaan jazz- ja soulvaikutteita, joten albumi tarjoilee juurevaa groovea ja makeaa hunajaa molempien genrejen kuuntelijoille.

Albumin nimi Just Another Lonely Soul kuvastaa paitsi soul-genreä myös levyn pääsanomaa: raastavaa yksinäisyyttä, epätoivon hetkiä ja sydäntäsärkeviä rakkaustarinoita. Nina Mya käsittelee uusissa sävellyksissään yksinäisyyden teemaa eri näkökulmista sekä uskon puutetta elämän kipeimpinä hetkinä. Levyllä kuullaan synkkien sävyjen ohella myös haikean kauniita rakkaustarinoita sekä ironiaa naiselta miehelle.

Nina Mya on afroamerikkalaisen perinteen kunnioittaja, jolta löytyy paitsi jazzin teknistä taituruutta ja rytmiikkaa myös gospelin ja soulin vahvaa tulkintaa. Hänen tyylilleen ominaista on tumman ja tunteikkaan lauluäänen vivahteikkuus, voimakas lavaläsnäolo sekä henkilökohtaiset ja rehelliset tekstit.

Albumille ja tuleville keikoille Nina Mya on koonnut tuekseen kotimaisen jazzin huippunimistä koostuvan yhtyeen, joka ei jätä kylmäksi. Saksofonia soittaa Pope Puolitaival, joka on Nina Myan pitkäaikainen yhteistyökumppani ja taiteellinen tuottaja. Kitarassa taituroi puolestaan Varre Vartiainen, joka on uusin lisäys bändiin. Pianoa soittaa tuorein Turku Jazz Festivalin vuoden artisti Henri Mäntylä, puhallinosastoa täydentää loistelias trumpetisti Jukka Eskola ja kompista vastaavat basisti Jori Huhtalasekä rumpali Jussi Lehtonen, joka on toiminut Ninan oikeana kätenä myös sävellystyön tukena sekä taiteellisena tuottajana kautta linjan. Levyn kahta kappaletta (raidat 3 ja 4) maustaa peruskokoonpanon lisäksi hammond-urut, joita soittaa Antti Kujanpää.

– Just Another Lonely Soul on minulle henkilökohtainen albumi. Sen työstö alkoi elämänkriisin myötä jo vuonna 2018, jolloin koin tulleeni risteyskohtaan elämässäni. Levyn nimikkokappale kiteyttää: usein hymyilemme tai näytämme vahvaa kuorta ulospäin, mutta meidän jokaisen sisältä löytyy kaikkia sävyjä, haavoja ja yksinäisyyttäkin. Levy tarjoaa myös synkkyyden vastapainoksi oivalluksia, voimaantumista, valoa ja rakkautta – eihän ole pimeää ilman valoa, ja toisin päin, kertooNina Mya kertoo ajatuksistaan sävellystyön taustalla.

 Musiikillisesti halusin tietoisesti tehdä nyt enemmän souliin kallellaan olevan levyn. Se ei kuitenkaan tarkoita jazzin poissulkemista minusta ja musiikistani, vaan molempien puolien esiin tuomista. Levy on jollekin kuulijalle jazz, toiselle soul. Halusin pitää fokuksen tiukasti sanoituksissa ja ne ovatkin olleet kaikkien levyn kappaleiden lähtökohta. Lisäksi levy haastaa itseäni lauluteknisesti, sillä scatin loistaessa poissaolollaan, käytän nyt voimakkaammin ja laajemmin ääntäni, belttaan ja laulan raskaammalla vibratolla ja melismoilla, soulille ominaiseen tyyliin. Toivon, että kuulija todella samastuu teksteihini, ja että laulullani kykenen välittämään tunnetiloja autenttisesti. Toivon, että levy saa kuulijan virnistelemään ilosta ja itkemään haikeudesta!

Nina Myan tuleva albumi on Flame Jazz Recordsin vuoden 2021 neljäs julkaisu. Levynjulkaisukonsertit kuullaan Turku Sea Jazz -festivaalilla 30.7. klo 22.30 sekä April Jazz Clubilla Espoossa 13.8. klo 18.

Torniolaislähtöinen Nina Mya (s.1989) on palkittu jazz- ja soul-laulaja ja säveltäjä. Hänen debyyttialbuminsa Flying Solo (Fredriksson Music) ilmestyi vuonna 2012. Amerikkalaista 1950- ja 60-lukujen jazzperinnettä mukaileva levykokonaisuus nosti Nina Myan Suomen jazzkentän ja musiikkipiirien tietoisuuteen, ja levy toi laulajalle myös Pori Jazzin Vuoden Taiteilija 2012 -tittelin. Debyyttiä seurasivat Our Time(Texicalli Records 2014) ja Closure (Fredriksson Music 2016), joista viimeisin keräsi ylistyksiä myös kansainvälisesti Saksan julkaisun myötä. Nina Mya on tehnyt uransa varrella yhteistyötä mm. Jukkis UotilanIiro RantalanFrank McCombin ja UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa. Oman laulu-uransa lisäksi musiikin maisteri työskentelee laulunopettajana Savonia-ammattikorkeakoulussa Kuopiossa sekä Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.  

www.ninamya.com