John Hollenbeck UMOn solistiksi elokuussa

107
lukukertaa

Yhdysvaltalainen säveltäjä, rumpali ja lyömäsoittaja John Hollenbeck (s. 1968) saapuu UMO Helsinki Jazz Orchestran solistiksi Korjaamon konserttiin tiistaina 24. elokuuta. Luvassa on Hollenbeckin sävellyksiä ja sovituksia big bandille, yllätysten kera. Illan kapellimestarina toimii Ed Partyka.

– Rakensin konsertin ajatuksella ”mitä olisi kiva soittaa juuri UMOn kanssa”. Mukana on omille kokoonpanoilleni säveltämääni materiaalia, sekä harvemmin kuultuja ja täysin uusia sovituksiani. Ja totta kai soitamme hulvattoman ja vinksahtaneen sovitukseni Kraftwerkin The Modelista, jonka toteutimme ensimmäisen lockdownin aikana UMOn kanssa etä-äänityksenä, Hollenbeck kertoo.

Omanlaisestaan sävellyskielestä tunnistettava, virtuoosimainen lyömäsoittaja, jazzia uudistava konseptoija ja musiikillinen ajattelija. Määritelmiä on monta, eikä ihme, sillä John Hollenbeck pyrkii aina yllättämään sekä itsensä että yleisönsä. Hollenbeck tunnetaan erityisesti modernin jazzin innovatiivisesta yhtyeestään The Claudia Quintetistä sekä työskentelystään Bob Brookmeyerin kanssa. Hän on saanut kiitosta uniikista otteestaan big band -musiikkiin erityisesti John Hollenbeck Large Ensemblellään. Hollenbeck on saanut lukuisia alan palkintoja, ja mm. viisi Grammy-ehdokkuutta. www.johnhollenbeck.com

Hollenbeckin vierailu on osa Suomen Jazzliiton, Taideyliopiston Sibelius-Akatemianjazzmusiikin aineryhmän, UMO Helsinki Jazz Orchestran ja Muusikkojen liiton käynnistämää kansainvälisen jazzalan residenssitoimintaa Helsingissä. Jazzliiton koordinoima ja hallinnoima residenssi kutsuu vuosittain Suomeen kaksi kansainvälistä artistivierasta 1–2 kuukauden mittaiselle jaksolle. Residenssiohjelmaan kuuluu mestarikurssien pitäminen Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmässä sekä esiintyminen yhdessä UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa. Residenssin yhteistyökumppaneina toimivat lisäksi Music Finland, Jazzmuusikot ry ja HIAP Helsinki International Artist Programmewww.jazzfinlandresidency.fi

UMO Helsinki Jazz Orchestra feat. John Hollenbeck (US) – Almost Eternal Interlude 
Ti 24.8.2021 klo 19 // Korjaamo, Helsinki
Ennakkoliput 27,50 € Tiketti.fi, ovelta 32 €