Lyytinen, Pauli: Hypnosis

1028
lukukertaa
Cover photo by Pauli Lyytinen ; Layout by Aarni Ylinen.

2020 Eclipse Music ECD-2020107
Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri: Hypnosis

1.Feeniks
2.Teknojazz
3.Polynesian prayer
4.Multidimensional banquet
5.Hypnosis
6.Rhodiola Rosea
7.Message from Utopia

All music composed and arranged by Pauli Lyytinen.

Pauli Lyytinen (tenor & soprano saxophone, PLUS pedal), Verneri Pohjola (trumpet, PLUS pedal), Eero Tikkanen (double bass), Mika Kallio (drums & gongs).

Recorded 10/2019 by Kimmo Antikainen at E-Studio, Sipoo
Mixed by Abdissa Assefa at Ambience Studios, Helsinki
Mastered by Petter Ericsson at Studio Korpen, Unnaryd

Arvio: 4,5 tähteä

 

Saksofonisti Pauli Lyytisen johtama Magnetia Orkesteri on soittajistoltaan aivan keskeisiä yhtyeitä maassamme. Pelkästään näiden muusikoiden, Lyytisen, trumpetisti Verneri Pohjolan, basisti Eero Tikkasen ja rumpali Mika Kallion eri yhtyeiden levyt kuuntelemalla pääsee käsiksi hyvin merkittävään osaan ajan merkittävimmästä jazzista.

Usein hyvinkin kokeilevasti ja kujeilevastikin musiikkia lähestyvän Lyytisen yhtyeistä Magnetia on keskivertoa lähempänä keskitietä. Maltilliset tempot, levolliset teemat, puhaltimien unisonot tai muuten intiimi kietoutuminen yhteen, tilan järjestäminen improvisoinnille, kaikissa näissä ei ole sinänsä mitään ihmeellisen erikoista. Muotojen pirstomisen sijasta Magnetia keskittyy täydelliseen hallintaan, yhteispelin hiomiseen viimeiseen asti, nyansseihin. Magnetian juju on siinä, miten se lähes huomaamatta ujuttaa free jazzin maistumia sävellettyihin ja hyvin hallussa oleviin teoskokonaisuuksiin.

Kallio saa kunnian aloittaa levyn ihan yksinään, ja sen jälkeen Feeniksin yhtyeosuutta hallitsee Lyytisen tunnekylläinen sopraano. Teknojazz on hyvinkin vaihteleva maisemiltaan, Tikkasen basson alustama puhallinteema on poukkoileva ja lopulta reteä, mutta biisiin mahtuu myös rauhallista puhallinkudosta, Pohjolan räväkkä soolo, Kallion itsepintaista kolausta ja Lyytisen tunteikkaan pehmeätä tenori-improa.

Polynesian prayer on upea biisi. Kallion gongit pohjustavat kappaleen äänimaiseman, kaikuisa tenorisaksofoni saa mukaansa trumpetin, ja PLUS-pedaalin tuomaa ylimääräistä sustainia kuuluisi olevan molemmilla puhaltajilla kyllin. Tikkasen lämmin basso luo pohjavirettä, Pohjolan solistinen lepatus ihastuttaa, likiorientaali tunnelma luodaan mestarillisesti.

Multidimensional banquet on hauskasti kehitelty juttu: rauhallisessa alussa soivat ääriyksinkertainen basso ja puhaltimien hitaat unisonot, mutta kiihdytyksen jälkeen teema alkaakin kuulostaa vitsikkäältä, basso ja rummut ovat aivan tohkeissaan, duunia riittää. Tulee aika Pohjolan irrota villiin sooloon, Lyytinen kuittaa tenorillaan pehmeämmin, ja lopulta löytyy kutakuinkin täydellinen yhteisymmärrys.

Nimikappale käynnistyy puhaltajien hitaalla yhteisyydellä, tunnetta on taas kosolti pelissä. Lyytisen tenorisoolo on yksi levyn avainhetkiä, niin syvälle siinä mennään. Pohjola ei voi sen jälkeen kuin aloittaa tyhjästä, trumpettisoolo starttaa ihan matalalta itseään kuulostellen, vähitellen tyhjä taulu alkaa täyttyä. Upeat ylärekisterin välähdykset eivät nekään lopulta riko syvämietteistä tunnelmaa.

Rhodiola rosea eli Ruusujuuri jatkaa samassa rauhallisessa moodissa, mutta melodia onkin melkoisen vinkeä. Sen esittelyn jälkeen Tikkasen basso ottaa komennon, ja saa myös kahdenkeskisen hetken Kallion kanssa. Teematoistojen kanssa käyvät vuorottelemaan puhallinsoolot, verevinä soivat sopraano ja trumpetti.

Message from Utopia on aluksi vapaamielistä rauhaisaa maalailua, tenorin pohdiskelua, trumpetin turinaa, basson harvoja säveliä, Kallion loimuavia lautasia. Tikkasen voimallisen jousisoiton myötä irrotaan todella vapaisiin sfääreihin, ja sehän kuulosta älyttömän hyvälle. Lopulta löytyy yhteinen hymnivire, sekoilu seestyy, ja näin täydellistyy levyn hyvin painokas lopetus.

Selväksi lienee tullut, että Magnetia menee tunne edellä. Sekä Lyytinen että Pohjola ovat hakeneet soittoonsa elämältä maistuvia soundeja, rosoa ja säröä, kaikkinaisen kirkastetun, kiillotetun ja puunatun vastakohdaksi. Musiikin kulussa pysähdytään usein fundeeraamaan, mietiskelemäänkin ihan, mutta oikea elämä ja sen vaatimat energiat voittavat introspektion, ja kaikesta kuullusta kasvaa voimaannuttava kokemus.