Talambo oli upea päätös Jazz Jkl:n konserttisarjalle

280
lukukertaa
Kuva: Kalevi Plattonen.

Jyväskyläläislähtöinen basisti Jori Huhtala palasi hetkiseksi vanhaan kotikaupunkiinsa Jazzliiton kiertueen merkeissä. Tarkoitus oli tulla Delusions of grandeur -levyn julkaisua juhlistamaan jo toista vuotta aiemmin, mutta koronanpahus lykkäsi näihin asti. Onneksi sentään lopulta saatiin Huhtalan kokoama huima ryhmä näytille myös Keski-Suomeen.

Jos katselee jazzin kehityskulkuja vähän taaksepäin, voisi arvella, että kovin montaa kertaa yksittäinen muusikko ei yleensä pysty näin kunnianhimoisia yhtyevirityksiä uransa aikana kasaamaan. Talambossa on sentään seitsemän jazzimme ehdottomiin huippuihin kuuluvaa muusikkoa, ja tällaisen ryhmän aikatauluttaminen ja ennen kaikkea taloudellisen vastuun kantaminen ei niin vain onnistu.

Levyn Huhtala kasasi pitkälle omin voimin, soittaen monenmoisia instrumentteja, äänittämisen ja tuottamisen salojakin matkan varrella opiskellen. Koskapa rumpujensoitto ei kuulu Huhtalan repertuaariin, levyn ja myöhemmin livebändin rumpaliksi tuli Tuomas Timonen. Vierailevia solisteja Huhtala hyödynsi myös, ja nytpä he kaikki olivatkin mukana kiertuebändissä, ja lisäyksenä oli vielä levyllä soittamaton perkussionisti Jaska Lukkarinen.

Jyväskylän keikalla kuultiin vähäsen ihan uuttakin musiikkia, mutta runkona oli nimenomaan Delusions of grandeur. Kuultiin samaa musiikkia, joka olikin nyt ihan eri. Jos oli albumi kaikessa runsaudessaan upea näyte Huhtalan taidoista ja peräänantamattomuudesta musiikinkasaajana, konsertti oli vielä vaikuttavampi elämys, ja nimenomaan siinä miten hienosti jo ”valmiista” biiseista kasvoi uudella tapaa orgaanisia kokonaisuuksia, energisiä kameleontteja, joissa värien ja tunnelmien alati vaihtuessa yksilöiden huimat solistiset kyvyt asettuivat luontevasti ja vaikuttavasti tiukan ja äärienergisen grooven keskelle.

Jussi Kannasteen tenori ja Joakim Berghällin altto rakensivat yhdessä pienistä palasista taidokasta mosaiikkia, ja samalla tavalla Berghällin ja Sigurdur Rögnvaldssonin kitarat pariutuivat avantgardistisiin funk-orgioihinsa. Rögnvaldsson latasi pari kertakaikkisen huikeaa sooloa, jotka saivat puhaltajilta keikan aikana mainiot, milloin verevät, milloin tunteisiin menevät improvastineet.

Solisteista neljäs oli Huhtala itse, silloin kun komppiryhmän turbokekkereistä kerkesi. Huhtalan sähköinen basso oli efektoitu progehenkeen (no ainakin lähemmäksi Chris Squirea kuin Lemmyä), eikä ruuvia olisi energian puolesta pystynyt vääntämään enää yhtään isommalleen.

Tiheätä, tiivistä, täyttä oli yhtyeen sointi, ja siitä kantoivat suuret vastuunsa myös Timosen rummut, Lukkarisen runsas perkussiokioski ja kosketinsoittaja Antti Kujanpää, joka operoi yhtyeessä ikään kuin pinnan alla, muiden työn täydentäen ja yhteissoinnin täydellistäen.

Kova oli keikka, yksi niitä kovimpia. Yhtye tuuttasi lavalta niin paljon musiikillista informaatiota, että kertakuulema ei riitä mihinkään. Useitakaan keikkoja kuuntelemalla tähän ei voi kyllästyä, aina löytyy uutta seurattavaa yksittäisten muusikoiden osuuksissa.Tässä on selkeästi projekti, jota kannattaa pitää elossa pitkään.

Jos niin sattuisi käymään, säveltäjä-Huhtalalla olisi käytössään kullanarvoinen musiikillinen koekenttä.

Talambo Popparissa 16.12.2021. Jazzliiton kiertue. Jazz Jkl Live.