2006 Rockadillo Records ZENCD 2110
Cover art by Marja Konttinen.
1.Dark water (introitus)
2.A new hope
3.Balcony scene
4.Ultrasharp-supercool
5.Don’t break me
6.Le fille curieux
7.Neveragain
8.Evening song
9.Tango idioteque
10.Why can’t this summer be over?
11.Never let me go
12.Time to say goodbye
All music composed by Arttu Takalo.
Arttu Takalo (vib, p, synt, glockenspiel, sampler, programming, voice), Marzi Nyman (g. voice), Harri Rantanen (b), Anssi Nykänen (dr), Speedy Saarinen (pro tools, samples), Patrik Stenström (cl), Mikko Kuustonen (hca)
Recorded by Speedy Saarinen , Helsinki, 1-6/2006
Mixed by Speedy Saarinen with Arttu Takalo
Mastered by Svante Forsbäck at Chartmakers Oy
Produced by Arttu Takalo
Tämähän on Husband-yhtye, kunhan vain vaihdetaan bändinjohtaja Varre Vartiainen Arttu Takaloon.
Ja silti musiikkia määrittää selvästi enemmän se liideri kuin yhtyeiden yhteiset kolme soittajaa eli Marzi Nyman, Harri Rantanen ja Anssi Nykänen.
Vaikka Dark on enemmän bändilevy kuin Takalon aiemmat soolot, silti Takalo on se joka määrää tahdin. Levy kantaa mukanaan täysin tunnistettavaa Takalo-stailia, sitä joka määritti pitkälti XL-yhtyeen progejazzia ja oman soolotuotannon instrumentaalimusiikkia.
Takalo on edelleen tunnistettavasti Pekka Pohjolan perillinen, ja Anssi Tikanmäkeäkin voi jossain määrin pitää sukulaisena.
Takalo on mieltynyt mukaviin, helppoihin ja vähän naiivinoloisiin melodioihin, joista rakennetaan toiston, sekvenssien, kerrostamisen ja paisuttamisen kautta jyhkeitäkin teoksia. Näin saadaan pienistä elementeistä aikaan isosti soivaa tavaraa.
Metodi toimii nyt yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta mitään radikaalisti uutta Takalon taiteilijakuvaan levy ei tuo. Tiivis bändihenki merkitsee ehkä soolotuotannossa uusia sävyjä, mutta toisaalta se on vain lähentymistä XL:n aikoihin.
Soinnin kannalta Takalon vibrafoni ja syntikat ovat yhtyeen tärkeimpiä elementtejä, mutta myös Marzi Nymanin vaihteleva sähkökitaratyöstö on olennainen värittäjä.
Dark.dark.dark. on pätevää ja nimenomaan pikkuteemoista juontuvasta minimalismistaan johtuen persoonallista elektronista nykyinstrumentalismia. Silloinkin kun jonkun kappaleen anti ei sävellyksenä jaksa innostaa (toisteisuus voi käydä hermoille), soivaa lopputulosta voi ihailla näytteenä erinomaisesta käsityöstä.
Kuten usein ennenkin Takalon musiikissa huomio kiinnittyy sovitukselliseen osaamiseen, tarkoin harkittuihin kokonaisuuksiin. Tarjolla on siis levyllinen taitavasti veistettyjä sähköisiä miniatyyrejä.
