Sointi Jazz Orchestralle hopeaa kansainvälisessä big band -kilpailussa

209
lukukertaa

Sointi Jazz Orchestra sijoittui toiseksi kansainvälisessä Corendon International Big Band-kilpailussa. Perusteluissaan tuomaristo kiitteli mm. bändin erinomaista yhteissoittoa, vahvoja solisteja sekä värikylläistä ja persoonallista soundia. Yhtyeen soittajille myönnettiin molemmat sarjansa solistipalkinnot: paras solisti (Tomi Nikku, flyygelitorvi / Taivaan merkit) sekä paras saksofoni-/vaskisoittaja (Ville Lähteenmäki, baritonisaksofoni / Tor).

Kilpailu oli kaksivaiheinen: ensimmäisessä vaiheessa kaikki yhtyeet soittivat 40 minuutin konsertin. Esitysten perusteella finaaliin valittiin kaksi yhtyettä, jossa yhtyeet soittivat uuden 30 minuutin konsertin. Finaalin tuomariston muodostivat pianisti-kapellimestariDave Berkman, basisti Joris Teepe ja pasunisti Bart van Lier.

Sointi Jazz Orchestran ohjelmisto koostui Rasmus Soinin yhtyeelle säveltämistä kappaleista, joita on julkaistu mm. Syntymä-albumilla (2016).

22. Corendon International Big Band –kilpailu järjestettiin 2.6.2018 Hoofddorpissa Alankomaissa. Levykarsinnalla kilpailuun valittiin eri puolilta Eurooppaa yhteensä 20 big bandiä, jotka kilpailivat kahdessa sarjassa: TOP Class ja First Class. Korkeammassa TOP Class –sarjassa Sointi Jazz Orchestran lisäksi soittivat Big Band GveriLLaz Sloveniasta,Berlin Jazz Composers Orchestra Saksasta, JugendJazzOrchester NRW Saksasta sekä West Coast Big Band Alankomaista.

Kilpailukokoonpanossa soittivat: Rasmus Soini / Petteri Hietamäki / Pekka Seppänen / Frans Thomsson / Janne Saarinen / Ville Lähteenmäki / Tommi Kolunen / Tomi Nikku / Ilkka Arola / Jasmin Afaneh / Hannes Kaukoranta / Heikki Tuhkanen / Panu Luukkonen / Miika Hyttinen / Kenneth Ojutkangas / Aleksis Liukko / Oskari Siirtola / Siiri Partanen.

Suomen Benelux-instituutti tuki yhtyeen konserttimatkaa.