Peirani ja Parisien: Belle époque -levyltä pohjustusta Suomen-kiertueelle

1047
lukukertaa

 

Charles Gilin luotsaama Vapaat Äänet juhlistaa 20-vuotista toimintaansa vahvalla syystarjonnalla. Marraskuun juhlakonserteissa (joissa samalla myös Suomen Jazzliitto viettää viisikymppisiään) esiintyvät mm. ranskalainen Andy Emler sekä soolona että trion kera, Mikko Innanen 10+ sekä Gourmet.

Vapaiden Äänten sesongin ehtii kuitenkin aloittamaan jo lokakuussa harmonikkataiteilija Vincent Peiranin ja sopraanosaksofonisti Emile Parisienin kiertue. Peirani ja Parisien hurmasivat jo huhtikuussa April Jazzin yleisön ja esiintyivät heinäkuussa Satahäme Soi -tapahtumassa.

Hyvän kuvan duon kevyesti genrerajoja ylittävästä musiikista saa vuonna 2014 ACT-merkillä julkaistulta albumilta Belle époque. Kumpaisenkin soittajan taidemusiikillinen pohjakoulutus kuuluu vahvasti, mutta ensisijaisesti duo on pieni jazzyhtye, joka sulauttaa rikkaan vaikutekirjon musiikkiinsa. Maailmanmusiikillisia häivähdyksiä kuullaan tiheään, jossakin pulahtaa pintaan chanson-henkinen tyylittely, ja toisaalla Peirani saattaa yltyä jopa raskaan rockin poljentoon.

Monilähteisyydessään duo on selkeästi tätä aikaa, mutta oivaltavasti se kantaa myös ranskalaisen jazzin perimää pitkältä matkalta. Ja erikoispiirteenä mainittakoon vielä ihastus amerikkalaisen saksofonistin Sidney Bechetin tyyliin, joka oli 50-luvulla Ranskassa kovassa huudossa. Belle époquella on mukana kaksi Bechetin sävellystä.

Kotimaassaan ranskalaisduo on putsannut palkintopöytiä. Ranskan arvostetuimmassa Victoires du Jazz -gaalassa Parisien palkittiin vuoden artistina vuonna 2014, Peirani heti vuotta myöhemmin. Saksalaisetkin ymmärsivät: vuonna 2015 duo palkittiin parhaana yhtyeenä ECHO Jazz Awards -gaalassa.

Tältä pohjalta on itsestään selvää, että duo on taidoiltaan ykkösluokkaa. Yllätys ei ole sekään, että sen musiikki on kauttaaltaan moniaalla ihaillun ranskalaisen tyylitajun silaamaa. Se viimeinen, ja ehkä ratkaisevakin syy, miksi kiertueen konsertteihin kannattaa ehdottomasti suunnata, on duon vaikutus tunnetasolla. Peirani & Parisien -musiikki ihmetyttää, ihastuttaa, liikuttaa ja ylevöittää. Kuuntele vakuudeksi ja samalla houkuttimeksi vaikkapa Peiranin säveltämä Le cirque des mirages tai Parisienin hypnoottinen Hysm.

Siis tervemenoa Malmitalolle, Keravan kirjastoon, Tampereen taidemuseoon, Turun seudun musiikkiopistolle, Oulaisten Kulmajazzeille tai Mikkelin teatteriklubille!

Pe 07.10. klo 19:00 Helsinki, Malmitalo
La 08.10. klo 13:00 Kerava, Keravan kirjasto
Su 09.10. klo 16:00 Tampere, Tampereen taidemuseo
Ma 10.10. klo 19:00 Turku, Turun seudun musiikkiopisto
Ti 11.10. klo 19:00 Oulainen, Kulmajazz
Ke 12.10. klo 19:00 Mikkeli, Mikkelin teatteriklubi