Joona Toivaselta toinen soolopianolevy

916
lukukertaa

loneroom

 

Italialainen levy-yhtiö Cam Jazz julkaisee kotimaisen jazzpianisti Joona Toivasen soolopianolevyn 23. syyskuuta. Lone Room -albumi on Toivasen toinen soolopianolevy vuonna 2013 ilmestyneen Polarities-albumin jälkeen ja järjestyksessään kolmas levytys Cam Jazzilla. Kolme vuotta sitten julkaistu Polarities keräsi julkaisunsa aikaan runsaasti kiitettäviä arvioita medialta, ja uudella albumilla kuullaan lisää Toivasen kiitoksia keränneitä tunnistettavia, lähes klassisia melodioita sekä hengittävää, mutta tyylikästä modernia pianojazzia. Italialainen Cam Jazz on 16-vuotias itsenäinen levy-yhtiö, joka on Toivasen uutukaisen lisäksi julkaissut aiemmin musiikkia myös muilta nimekkäiltä suomalaisilta jazzyhtyeiltä kuten SUN Triolta ja Big Bluelta.

Suomen tällä hetkellä kansainvälisesti tunnetuimpiin jazzpianisteihin lukeutuva Joona Toivanen (s. 1981) on tullut monelle tutuksi oman trionsa kautta, joka on aktiivisesti keikkaillut ja julkaissut materiaalia jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Toivasen triossa vaikuttaa hänen itsensä lisäksi rumpali Olavi Louhivuori sekä kontrabasisti Tapani Toivanen, ja triolta on ilmestynyt tähän mennessä viisi albumia. Toivanen vaikuttaa parhaillaan Göteborgissa, Ruotsissa ja oman trionsa sekä useiden muiden yhtyeprojektiensa lisäksi toimii osana perhokalastusta sekä jazzia yhdistävää Jazz & Fly Fishing -yhtyettä ja -konseptia, jonka musiikkia on julkaistu niin DVD- kuin äänitemuodossa.

Lone Roomin sävellyksissä ja Toivasen soitossa yhdistyvät pohjoismaisesta jazzista tuttu melankolisuus ja kaiho, lyyrisyys sekä vahvat, tunnistettavat melodialinjat. Levy koostuu kahdeksasta kappaleesta, joista osa on pidemmälle sävellettyjä ja osa jättää enemmän tilaa vapaalle improvisaatiolle. Albumin sävellykset muodostavat pitkiä kaaria, joissa korostuu läsnäoleva tunnelma, matkan alku sekä päämäärä. ”Kyseessä ei ole kuitenkaan täysin vapaasti improvisoitu musiikki, vaan kappaleilla on rakenteet ja raamit, jotka ohjaavat improvisaatiota”, Toivanen kertoo itse uutukaisestaan. ”En halunnut päättää kappaleiden kestoa, vaan soitin ja improvisoin niiden ympärillä sen verran kuin tuntui luontevalta.” Kun ensimmäisellä soolopianolevyllään Toivanen kehitti teemoja preparoidun pianon sekä päällekkäisäänitysten ympärille, kuullaan Lone Roomissa jälleen uusia tapoja preparoida flyygeliä, mutta myös orgaanisempaa ja puhtaampaa jazzpianismia, tällä kertaa ilman päällekkäisäänityksiä.

Joona Toivanen: Lone Room
Cam Jazz 2016 (CAMJ 7904-2, julkaisupäivä 23.9.2016)
Jakelu: Supersounds / Eclipse Music

1. Impromptu / 2. Lowlands / 3. Lone Room / 4. Moon Illusion / 5. Kafka / 6. Elder / 7. Highlands / 8. Whale Song

Joona Toivanen, piano & sävellykset

Joona Toivanen live

18.9. klo 18 Lerumin kirkko, Lerum, Ruotsi
22.9. klo 18 Festsalen, Folkets hus, Vänersborg, Ruotsi
26.9. klo 18 Metso Live, Pääkirjasto Metso, Tampere
27.9. klo 19 JazzAnti, Ravintola Laulumiehet, Helsinki
29.9. klo 18 Kuokkalan Kirkko, Jyväskylä
15.10. klo 18 Floda, Öijared, Ruotsi
24.10. klo 19 Nefertiti, Göteborg, Ruotsi

http://joonatoivanen.com