Mariana Zwarg & Antti Lähdesmäki Quartet kiertueella Suomessa heinäkuussa

698
lukukertaa
Mariana Zwarg.

Mariana Zwarg & Antti Lähdesmäki Quartet on uusi, suomalais-brasilialainen kokoonpano, joka soittaa jäsentensä originaalisävellyksiä. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät brasilialaisten rytmien riehakas ilo sekä pohjoismaisten melodioiden kuulas melankolia. Ryhmälle sävelletyt ja sovitetut kappaleet kokevat päivänvalon heinäkuussa, kun bändi soittaa ensimmäisen kiertueensa Suomessa.

Keikoilla nähdään ja kuullaan, kuinka kulttuurit fuusoituvat yhteen muusikoiden kommunikoidessa niin pitkälle sovitetun, läpikirjoitetun musiikin, kuin myös vapaaksikin äityvän improvisaation puitteissa.

Kvartetti sai alkunsa, kun Mariana Zwarg Sexteto Universal (MZSU) soitti Suomessa keväällä 2018. Jäsenet tutustuivat, ja kiertueen välipäivinä Zwarg, Lähdesmäki, MZSU:n basisti Ricardo Sá Reston sekä rumpali Teemu Mustonen pitivät session, jonne muusikot toivat omia sävellyksiään. Uniikin yhdistelmän syntyi myös musiikillinen yhteys, ja tästä sessiosta alkoi mannertenvälinen suunnittelutyö, joka vihdoin vuonna 2019 realisoituu uuden musiikin lisäksi myös kiertueina ensin kesällä Suomessa, ja myöhemmin syksyllä Brasiliassa.

Mariana Zwarg on huilisti, saksofonisti sekä säveltäjä, joka jo kolmannessa polvessa jatkaa kummisetänsä Hermeto Pascoalin luoman universaalin musiikin perinnettä. Zwarg on kiertänyt viimeiset 15 vuotta festivaaleilla sekä konserttisaleissa ympäri Latinalaista Amerikkaa ja Eurooppaa muun muassa Itibere Zwarg & Grupon, sekä oman yhtyeensä MZSU:n kanssa.

Antti Lähdesmäki on Äänekoskelta kotoisin oleva pianisti ja säveltäjä, joka työskentelee
muusikkona monipuolisesti eri tyylien välillä liikkuen. Kööpenhaminassa asuva Lähdesmäki toimii aktiivisesti myös Göteborgissa, Oslossa sekä Suomessa. Sekä soitossaan että sävellyksissään Lähdesmäki etsii kauniita, melodisia hetkiä kontrastien keskeltä.

Kiertueaikataulu:
10.7. Suisto, Hämeenlinna
12.7. Tenho Restobar, Helsinki
13.7. Elephantasy – Funky Family Picnic, Helsinki
16.7. Willen olohuone – Äänekoski
17.7. Poppari, Jyväskylä

Nähtävää ja kuunneltavaa:

https://www.marianazwargsexteto.com/
https://www.youtube.com/channel/UCtrM6DGd5SybgwvUaD4YSqg
https://anttilahdesmaki.wixsite.com/anttilahdesmaki