Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana julkaisee kolmannen levynsä

86
lukukertaa
Kuva: Ville Juurikkala.

Kaksi arvostelumenestykseksi noussutta albumia julkaissut Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana julkaisee uutta musiikkia kolmen vuoden tauon jälkeen. Jazzin ja hip hopin suurkokoonpano julkaisee uuden Pidä valot päällä -albuminsa perjantaina 28.9.2018.

Levyn biisit ovat syntyneet tuttuun tapaan Valtteri Laurell Pöyhösen, Palefacen, Redraman ja Tommy Lindgrenin yhteistyönä. Tällä kertaa rajoja rikkovan kollektiivin tuotantotiimissä on ollut mukana urbaanin popmusiikin monitoiminainen Minna Koivisto. Lopputuloksena on aiempaa sähköisempää ja modernimpaa soundia Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana -yhtyeen perusolemusta unohtamatta.  Tuleva kolmas albumi ilmestyy yhtyeen rumpalin Jaska Lukkarisenomalla JASKAA-levymerkillä.

Jatkuvasti uusia musiikillisia suuntia etsivä kokoonpano on uuteen albumiinsa poikkeuksellisen tyytyväinen: ”RTBB & JS on käsittääksemme edelleen globaalisti ainoa kokoonpano, joka yhdistää täysmittaista big bandiä hip-hoppiin ja urbaaniin pop-musiikkiin. Nyt kolmannen albumimme kohdalla koin, että mulla oli tämä uniikki kokonaisuus aiempaa vahvemmin hallussa alusta lähtien. Lopputuloksena on vielä aiempaa selkeämmin genrerajat rikkovaa modernia pop-musaa, jossa on vahva hip-hop-pohja. Näissä biiseissä Karri, Tommy ja Lasse eivät ainoastaan räppää, vaan myös laulavat ja big band soi hetkittäin kuin valtava synamatto. Halusin myös uudistaa soundiamme elektronisempaan suuntaan ja tässä superlahjakas Minna Koivisto oli suureksi avuksi. Mun mielestä tää on meidän väkevintä musiikkia tähän asti”, summaa Valtteri Laurell Pöyhönen juuri valmiiksi saatua albumia.

Myös räppärit ovat silmin nähden innoissaan uudesta levystä:

”Tämä levy on kansainvälistä tasoa, vaikka onkin suurimmaksi osaksi suomenkielistä genrerajoja rikkovaa musaa. Jälleen kerran Valtteri sai meidät haastamaan itseämme ja lopputuloksena on tiukka paketti ajatonta mutta silti 2020-kuuloista soundia. Parasta mitä ollaan tähän mennessä tehty. ” Redrama

”Kolmas kerta toden sanoo, kuuluu vanha klisee! Tällä kierroksella todella tiedettiin mitä oltiin tekemässä, ja biisimateriaali on minusta parasta Ricky-Tickiä toistaiseksi. Bändi on hirveessä iskussa! Kundit räppää paremmin kuin koskaan ja Valtteri on edelleen vienyt bändin saundia uusiin kiinnostaviin paikkoihin. Tällä levyllä perinteinen bigband-saundi kohtaa modernin niin, että kipinät lentää ja helmapellit kolisee!” Paleface

”Tämän orkesterin sekä Valtterin, Karrin ja Lassen kanssa työskentely on jazzia rakastavalle räppärille unelmaduuni. Olen tajuttoman iloinen, että sen seurauksena maailmaan tulee jo kolmas albumillinen uutta musaa. Uusi levy kuulostaa vain ja ainoastaan tältä ryhmältä, mutta muuttaa myös sopivasti kurssia aiempiin verrattuna. Terveisiä lähetetään mm. herra pääministerille, eikä millään hyvällä.” Tommy Lindgren

Loppuunmyydyissä konserttisaleissa ja isojen festivaalien päälavoilla esiintynyt kokoonpano lähtee uuden levyn myötä kiertueelle lokakuussa. Yhdeksän konserttia käsittävä kiertue käynnistyy Turusta lokakuun 12. päivä.

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana
Konserttisalikiertue 2018

12.10. Logomo, Turku klo 19
13.10. Sellosali, Espoo klo 15
13.10. Sellosali, Espoo klo 19
18.10. Jyväskylän Paviljonki klo 19
19.10. Kuopion Musiikkikeskus klo 19
20.10. Tampere-talo klo 19
26.10. Savoy-teatteri, Helsinki klo 19
27.10. Savoy-teatteri, Helsinki klo 15
27.10. Savoy-teatteri, Helsinki klo 19

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana diskografia:
Burnaa (2013)
Korottaa panoksii (2015)

facebook.com/rtbbjulkinensana
instagram.com/rtbbjulkinensana
youtube.com/rtbbjulkinensana
spotify.com/rtbbjulkinensana