Lina Nyberg avaa Flame Jazzin syyskauden

138
lukukertaa

Ruotsalainen huippukokoonpano Lina Nyberg Band juhlii kymmenvuotista yhteistyötään tunnelmallisessa Café Tiljanissa Flame Jazzin syyskauden avauskonsertissa. Naapurimaamme jazzlaulajattarien kärkikaartiin jo pitkään kuulunut Nyberg on paitsi taitava tulkitsija myös etevä ja kunnianhimoinen säveltäjä.

Upeat ruotsalaislaulajat valloittavat Åbo Svenska Teaterin Café Tiljanin lavan Flame Jazzin syyskauden aikana. Heistä ensimmäisenä Turkuun saapuu tinkimättömänä säveltäjänäkin tunnettu Lina Nyberg, joka on ihastuttanut eurooppalaista jazzyleisöä 1990-luvun alusta lähtien. Nyberg on yllättävä ja vangitseva esiintyjä, joka rikkoo konventioita eikä myönny kaupallisiin ratkaisuihin, vaan pitää kiinni ainutlaatuisesta taiteellisesta visiostaan ja tekee juuri sitä mitä haluaa. Laulaja-säveltäjän musiikki on runollista ja kantaaottavaa ja siinä kuuluu usein myös naisnäkökulma.

Lina Nyberg on esiintynyt ikonisten ruotsalaistähtien kuten Esbjörn Svenssonin and Palle Danielssonin yhtyeissä. Tänä vuonna hänen oma vakioyhtyeensä juhlii kymmenvuotista taivaltaan. Nybergin rohkeita sovituksia bändissä toteuttavat pianisti Cecilia Persson, kitaristi David Stackenäs, basisti Josef Kallerdahl ja rumpali Peter Danemo.

Kvintetin viime vuonna julkaistu albumi Terrestrial viimeisteli Sirenades- ja Aerials-albumeista alkaneen huikean kunnianhimoisen levytrilogian, jonka aiheina on käsitelty ihmisyyttä, maailmaa, olevaisuuden mysteerejä ja musiikkia itsessään. Trilogian ensimmäisessä osassa mukana oli big band, toisessa jousikvartetti ja uusimmalla levyllä kvintetin voimat yhdistyvät NorrlandsOperan -sinfoniaorkesterin kanssa. Terrestrial voitti Ruotsissa arvostetun ”Gyllene skivan” -palkinnon.

Konsertti on osa Nordisk Kulturfondin tukemaa Puls-hanketta.

Lina Nyberg – laulu
Cecilia Persson – piano
David Stackenäs – kitara
Josef Kallerdahl – basso
Peter Danemo – rummut

Flame Jazz: Lina Nyberg Band (SE)
Pe 7.9.2018 klo 22.00 (ovet klo 21)
Café Tiljan, Åbo Svenska Teater
Eerikinkatu 13, Turku

Sisäänkäynti Eerikinkadun ovesta, portaat 2. kerrokseen.
Esteetön pääsy kauppakeskuksen kautta, ilmoita tulostasi etukäteen ÅST:n lipunmyyntiin, puh. 02 237 7377.

Ennakkoliput: Ticketmaster (+palvelumaksu 2,50€)
Åbo Svenska Teaterin lippukassa, Hansakortteli
Normaali 15 €
Eläkeläiset ja opiskelijat 12 €
OP Turun Seudun omistaja-asiakasetu 13,50 € (max 2 etua / asiakas)

Lipunmyynti myös ovella klo 21 alkaen.