Emma Salokoski joulukiertueelle UMOn kanssa

1304
lukukertaa

UMO ja laulajatar Emma Salokoski tekevät yhteisen, kuuden konsertin joulukiertueen, joka ulottuu Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi Porvooseen ja Tampereelle. Kiertue alkaa Tampereen tuomiokirkosta perjantaina 7. joulukuuta.

Emma Salokosken valitsemasta ohjelmistosta löytyy jouluklassikoiden lisäksi solistin omia, epätavallisempia suosikkeja. Konserteissa kuullaan myös aivan uusia joululauluja, kuten Olavi Louhivuoren säveltämä ja Salokosken sanoittama Jouluaamu sekä uutta joulumusiikkia Seppo Kantoselta. Monet kappaleista ovat saaneet värikkäät ja kirkkokonserteissa herkän vivahteikkaasti soivat uudet sovitukset kapellimestari Mikko Hassisen käsissä.

– Ei varmaankaan ole sattumaa, että juuri joulun ympärille on sävelletty niin paljon musiikkia. Talven pimeyden keskellä musiikki on paras tapa nostaa mielialaa. Joulu on otollista aikaa palata vanhoihin klassikoihin, joiden tenho ei koskaan vähene. Samalla se antaa tilaisuuden luoda täysin uutta musiikkia ja uusia traditioita. Konsertin nimi ’Muuttuvat joulut’ kuvastaakin elämän ikuista muutosta: jouluna on hyvä tehdä tilannekatsaus, mitä kulunut vuosi on vienyt mennessään ja tuonut tullessaan, Emma Salokoski tunnelmoi.

Laulaja-lauluntekijä Emma Salokoski on pitkällä urallaan tehnyt laajasti töitä musiikin saralla. Hän on esiintynyt maamme eturivin muusikoiden kanssa niin sinfoniaorkesterien solistina kuin rockfestivaalien päälavoilla. Salokoski on julkaissut yhteensä kahdeksan albumia, joista kolme omaa nimeään kantavan Ensemblen kanssa. Hänen ensimmäinen soololevynsä Kiellettyjä asioita julkaistiin 2015. Salokoski on vaikuttanut myös yhtyeissä Quintessence, Q-Continuum, Don Johnson Big Band ja Ilmiliekki ja tehnyt yhteistyötä mm. Jukka Perkon, Avantin ja Palefacen kanssa sekä julkaissut yhteisen levyn Omani uni Maria Ylipään kanssa. Hän voitti vuoden kotimaisen naissolistin Emma-palkinnon v. 2006.

UMO Jazz Orchestra on jazzin ja uuden rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva big band -orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO on julkaissut noin 50 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti vanhaa ja uutta ennen kokemattomalla tavalla. Musiikkimme tavoittaa vuosittain noin miljoona kuulijaa konserttien ja konserttitaltiointien kautta. UMO on Helsingin kaupungin omistama säätiö. www.umo.fi

Emma Salokoski & UMO: Muuttuvat joulut
Pe 7.12.2018 klo 18.00 Tampereen tuomiokirkko
La 8.12.2018 klo 18.00 Pyhän Laurin kirkko, Vantaa
Ma 10.12.2018 klo 18.00 Porvoon tuomiokirkko
Ti 11.12.2018 klo 18.00 Espoon tuomiokirkko
Pe 14.12.2018 klo 18.00 Temppeliaukion kirkko, Helsinki
Ma 17.12.2018 klo 18.00 Kallion kirkko, Helsinki

Liput Ticketmasterista palvelumaksuineen:
Normaalihinta 34 €
Eläkeläiset 30 €
Opiskelijat, työttömät ja lapset 18 €
S-Etukortilla 30 €

Lisätiedot: http://umo.fi/fi/konsertti/emma-salokoski-umo-joulukiertue/