Kesäkuun Summer Jazz Clubilla leikittelevää jazzperinteiden hallintaa

227
lukukertaa
Bowman Trio.

Kesäkuun Summer Jazz Clubin ohjelmassa on kahden hyvin erilaisen trion tunnelmointia. Kummatkin yhtyeet koostuvat vahvoista persoonista, joilla jokaisella on jo hyvin mittava ura jazzmusiikin saralla takanaan. Jos ensimmäisellä klubilla nojattiin fuusiojazziin, on nyt luvassa enemmän perinteestä ammentavaa jazzsoundia.

Ulkomaillakin noteerattu Bowman Trio valmistautuu parhaillaan uuden albuminsa julkaisuun ja soittaa uusia kappaleita myös Jyväskylässä. Trio kurottaa yhä omaleimaisempaan suuntaan – unohtamatta kokoonpanolle ominaista minimalistisuutta ja akustisuutta.

Yhtyettä on kuvailtu yhdeksi suomalaisen jazzkentän mielenkiintoisimmaksi kokoonpanoksi ja heidät on palkittu We Jazz rising Star -palkinnolla vuonna 2015.

“Der Spiegelin toimittaja Tobias Rapp kuvailee arviossaan suomalaisessa jazzpiireissä tapahtuvaa liikehdintää “pieneksi ihmeeksi” ja kehuu Bowman Trion soittoa samanaikaisesti vapaudessaan ja kurinalaisuudessaan poikkeukselliseksi.”

Tomi Nikku – trumpetti
Joonas Tuuri – kontrabasso
Sami Nummela – lyömäsoittimet

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Gröntz on uusi kokoonpano, joka keskittyy tekemisissään jazzmusiikin iloluonteisempiin puoliin.

Kitaran, Hammond-urkujen ja kevyesti rullaavien rumpukomppien siivittämänä yhtye seikkailee hilpeästi jazzin, bluesin ja groovemusiikin tunnelmissa. Gröntziä yhdistää vahvasti myös Jyväskylä ja Poppari: junnujameissa aikoinaan kannuksensa ansainneet herrat kuuluvatkin Jazz Barin palkitsemiin muusikoihin.

Tuomas Paukku on Jyväskylässä vaikuttava kitaristi ja säveltäjä. Hän on Tukholman Kungliga Musikhögskolanin ja paikallisen konservatorion kasvatti, ja julkaisee tänä keväänä toisen levynsä Scription -yhtyeensä kanssa.

Antti Kujanpää tunnetaan Yonan ja Tuomon luottokosketinsoittajana sekä mm. Big Blue ja Kvalda -yhtyeiden pianistina. Viime vuosina Kujanpää on syventynyt myös Hammond-urkujen käsittelyyn ja perinteeseen.

Mikko Arlin on helsinkiläinen monipuolinen ja energinen nuoren jazzsukupolven rumpali. Hänen useista bändeistään mainittakoon esimerkiksi Aili Ikosen yhtye ja William Suvanne Chess’n Jazz.

Summer Jazz Club Popparissa tiistaina 19.6. klo 20
Liput 10/6 €
Poppari
Puistokatu 2 – 4 (Aren aukio, käynti Ilmarisenkadun puolelta)
40100 Jyväskylä

Kesän muut Summer Jazz Clubit Popparissa:
ti 24.7. LST³⁺¹ ja Selma Savolainen Quartet
ti 28.6. Adele Sauros Quartet ja Taiga
Kaikki klubit alkavat klo 20

www.summerjazzclub.com