Tuomas Paukku Scription levynjulkaisukiertueella

1581
lukukertaa
Kuva: Antti Kujanpää.

Kitaristi Tuomas Paukku julkaisee toisen levynsä, joka on samalla ensimmäisen Scription -yhtyeen kanssa. Tuomas Paukku Scription ilmestyy Eclipse Music levymerkillä 4.5.2018. Yhtye kiertää kotimaassa levyn julkaisun merkeissä toukokuussa.

Keväällä 2016 perustettu Tuomas Paukku Scription on jatkanut siitä mihin Paukun suomalais-ruotsalainen Description-kokoonpano jäi. Ruotsalaisten kanssa tehty levy julkaistiin marraskuussa 2016, mutta levynjulkaisukiertueella oli valokeilassa jo uusi kotimainen kokoonpano. Scription -yhtyeen uudessa musiikissa saavat erityisesti sijaa läpisävelletyt osiot ja rakenteet.

Tuomas Paukku Scriptionin levyä voi ennakkotilata yhteisörahoituskampanjan kautta.

https://mesenaatti.me/campaign/?id=919#single/view

Tuomas Paukku – kitara
Artturi Rönkä – piano
Janne Tuovinen – basso
Tomi Saikkonen – rummut

Tuomas Paukku Scription edustaa nuoren suomalaisen jazzsoittajiston aktiivista kärkiryhmää ja se tulkitsee liiderinsä omaleimaista ja tiivistunnelmaista musiikkia vastustamattomalla palolla. Tyylillisesti Scriptionin musiikki nojaa vahvasti moderniin jazzimpressionismiin ja postbopiin, mutta se etsii uusia maisemia ja ulottuvuuksia venyttämällä rohkeasti traditioiden karsinoivia raja-aitoja.

Tuomas Paukku (s. 1984) on ollut 15-vuotisen muusikkouransa aikana erityisen aktiivinen säveltäjä ja yhtyeenjohtaja. Lukuisten omien yhtyeiden joukosta viime vuosina tärkeimmäksi nousi ruotsalaisten opiskelutovereiden kanssa perustettu Tuomas Paukku Description, jonka kehuttu debyyttilevy julkaistiin loppuvuodesta 2016. Sittemmin Paukun omimman musiikin viestikapula on siirtynyt uudelle Tuomas Paukku Scription -kokoonpanolle, joka uhkuu nuorta kotimaista jazzosaamista.

Omien musiikkiprojektiensa lisäksi Paukku on viime aikoina nostanut voimakkaasti Jyväskylän profiilia jazzkaupunkina järjestämällä korkeatasoista Jazz Jkl Live -konserttisarjaa. Kotimaan kiinnostavinta ja ajankohtaisinta huippujazzia esittelevä sarja on vakiinnuttanut paikkansa kaupungin vilkkaassa kulttuuritarjonnassa. Toiminta on kerännyt runsaasti kiitosta ja kiinnostusta niin yleisön kuin esiintyjien puolelta, mikä kielii selvästi vastaavien tapahtumien organisoinnissa vallinneesta tyhjiöstä.

Pianisti Artturi Rönkä (s.1990) on monipuolinen säveltäjä ja sovittaja, jonka töitä ovat esittäneet niin UMO Jazz Orchestra, hollantilainen Metropol Orkest, Espoo Big Band, Turku Jazz Orchestra kuin Turun filmharmoninen orkesteri. Rönkä on voittanut Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailun 2011 ja Ruotsissa järjestetyn Jazzverk -sävellyskilpailun 2012. Röngän oma AR Quartet on menestynyt Belgialaisessa Jazz Hoeilaart -kilpailussa sijoittuen toiseksi sekä palkittu debyyttilevynsä julkaisun saatteena kotimaisen We Jazz -kollektiivin We Jazz Raising Star -tunnustuksella.

Helsingissä asuva basisti Janne Tuovinen (s. 1986) on alunperin kotoisin Iisalmesta. Kuopion musiikkilukion kasvatti viimeistelee parhaillaan opintojaan Sibelius-Akatemian jazzosastolla. Vuonna 2013 Suomen Young Nordic Jazz Comets -kilpailun solistipalkinnon napannut Tuovinen lukeutuu kotimaan kontrabasistien kärkikaartiin. Tuovinen johtaa omaa Jean Erik -yhtyettään, ja keikkailee säännöllisesti myös Nossa Bossa -yhtyeen riveissä sekä avopuolisonsa Carolina Wendelinin singer-songwriter -henkisessä kokoonpanossa. Tuovinen on esiintynyt mm. Ricky-Tick Big Bandin, UMO Jazz Orchestran ja Jukka Perkon kanssa.

Rumpali Tomi Saikkonen (s. 1982) on kysytty rumpali ja rumpujensoiton opettaja. Säynätsalossa varttunut Saikkonen on valmistunut Helsingin Metropolia -ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi vuonna 2010. Helsingissä asuva muusikko keikkailee nykyään ahkerasti Samuli Edelmannin ja Orkestra Suora Lähetys -yhtyeen kanssa. Saikkosen lukuisista muista kokoonpanoista mainittakoon Aapo Heinonen Quintet, Soul Valpio Band, Kadi Quartet ja Antti Utriainen Trio.

TUOMAS PAUKKU SCRIPTION LIVE:

Ke 2.5. Petäjävesi, Miilu klo 13. Koululaiskonsertti.
Ke 2.5. Petäjävesi, Miilu klo 18. Liput 8 €.
To 3.5. Jyväskylä, Jazz Jkl Live, Poppari klo 20. Liput 12/8 €.
Pe 4.5. Viitasaari, Miekkaniemi klo 19. Liput 15 €.
La 5.5. Laukaa, Taidekeskus Järvilinna klo 17. Liput 15 €.
Su 6.5. Helsinki, Tenho klo 20. Vapaa pääsy
Ti 29.5. Tampere, Eclipse Jazz Club, Kulttuuriravintola Kivi klo 19.30. Liput 15 €.

Levy-yhtiö: Eclipse Music

Tuomas Paukku Scription : Baselisk (Youtube)