Toukokuun Summer Jazz Club on fuusiojazzin juhlaa

1365
lukukertaa
Odd Brew.

Summer Jazz Club jatkaa tänäkin kesänä aikaisemmilta vuosilta tutuksi tulleella linjalla. Kerran kuussa Jyväskylää hemmotellaan nuorella jazzenergialla. Jokaisena klubi-iltana lavalla nähdään kaksi nuorten suomalaisten jazzmuusikoiden johtamaa yhtyettä, jotka esittävät omaa musiikkiaan.

Kesä 2018 tullaan avaamaan näyttävästi ja vauhdilla. Toukokuun klubille 29.5. saapuvat helsinkiläinen Peela ja Jyväskylässä perustettu Odd Brew. Yhdessä yhtyeet pitävät huolta siitä, että kesäiset lämpötilat saavutetaan viimeistään tämän klubin aikana.

Peela on fuusiojazzbändi, joka esittää pääasiassa kitaristi/säveltäjä Johannes Granrothin energisiä kappaleita.

Heidän musiikissaan on vaikutteita jazzista, funkrokista ja neo-soulista, jotka muodostavan pohjan, jolla muusikot saavat leikkiä ja improvisoida.

Peelan tuore debyyttialbumi ”Layers” tulee myös olemaan saatavilla. Odd Brew on Jyväskylässä vuonna 2015 perustettu instrumentaaliyhtye, joka keräilee raaka-aineita musiikkiinsa laajalta skaalalta, mm. progesta, listahittipopista, klassisesta musiikista, kansanmusiikista sekä länsiafrikkalaisista perinteistä, ja lätkii ne kaikki jazz-entsyymien marinoitavaksi. Omat sävellykset sekä lainakappaleiden uudelleensovitukset ovat kosketinsoittaja Santeri Kaipiaisen käsialaa. Kvintetin voimin tarjoiltavat lopulliset käymistuotteet on tarkoitettu nautittavaksi raikkain korvin.

Peela
Johannes Granroth – kitara
Johan Dahlbo – rummut
Maja Mannila – kosketinsoittimet, laulu
Sami Leponiemi – saksofoni
Antti Ahoniemi – basso
Jani Lehtioksa – perkussiot
www.peelamusic.com

Odd Brew
Santeri Kaipiainen – kosketinsoittimet
Vili Kallonen – rummut
Jere Mäntykangas – kitara
Aki Saira – saksofoni
Hanna Turunen – basso
https://soundcloud.com/oddbrew/

Summer Jazz Club tiistaina 29.5. klo 20 Popparissa. Liput 6/10 €.

Kesän muut klubit:
ti 19.6. Bowman Trio ja Gröntz
ti 24.7. LST³⁺¹ ja Selma Savolainen Quartet
ti 28.6. Adele Sauros Quartet ja Taiga

Kaikki klubit alkavat klo 20, paikkana Poppari,
Puistokatu 2 – 4, Jyväskylä (Aren aukio, käynti Ilmarisenkadun puolelta).