Benoît Delbecq 3 Vapaat äänet -kiertueella huhtikuussa

1130
lukukertaa

Ranskalais-kanadalais-kongolainen trio on pianisti Benoît Delbecqin, basisti Miles Perkinin ja lyömäsoittaja Emilie Bayiendan muodostama huippukokoonpano, joka on hioutunut lukuisten keikkavuosiensa aikana ainutlaatuiseksi timantiksi. Yhtye esiintyy Suomessa kahdeksalla paikkakunnalla 13.4. alkaen.

Arvostettu ranskalaispianisti Benoît Delbecq tuo huippukokoonpanonsa Benoît Delbecq 3 laajalle Vapaat äänet -kiertueelle Suomeen huhtikuussa. Aiemmilla Suomen-vierailuillaan hurmioituneen vastaanoton saanut yhtye esittää uutta musiikkiaan ja lisäksi musiikkia Clean Feed -levymerkin julkaisemalta kehutulta vuoden 2014 levyltään Ink. Delbecqin ohella yhtyeessä mukana ovat kanadalainen basisti Miles Perkin ja kongolainen lyömäsoittaja-perkussionisti Emilie Bayienda. Kiertue alkaa Loviisasta 13.4. ja Helsingissä yhtye esiintyy Koko Jazz Clubilla 15.4.

Benoît Delbecq on kerännyt runsaasti kehuja sekä kotimaassaan että kansainvälisesti ja vuonna 2010 ilmestynyt triolevy The Sixth Jump sekä Delbecqin sooloalbumi Circles and Calligrams ovat molemmat saaneet arvostetun Prix de l’Académie Charles Cros -palkinnon Ranskassa. Nyt kuultavan trion albumi pääsi myös vuoden 2010 parhaiden levyjen joukkoon The New York Timesin kriitikoiden vuosikatsauksessa ja 2014 maineikkaalla Clean Feed -levymerkillä julkaistu Ink osoitti trion pystyvän kehittämään soundiaan edelleen jatkuvasti. Kokoonpanon musiikissa rytminen innovaatio kohtaa vahvan sävellystyön ja tuloksena on paikoin jopa hypnoottiseksi kasvavaa, omaleimaista nykyjazzia. Benoît Delbecq 3:n harvinaislaatuinen kudos synnyttää tunnetilan, jonka pianisti määrittelee itse ”lempeäksi huimaukseksi” ja ajoittain musiikin afrikkalainen syke lähentelee musiikillista transsia.

”On hienoa palata Suomeen, jossa saimme viimeksi loistavan vastaanoton”, Delbecq sanoo. Vuonna 1966 syntynyt pariisilainen pianisti lukeutuu instrumenttinsa keskeisiin innovaattoreihin nykyjazzin saralla. New York Timesin ”ainutlaatuiseksi ja epäkonventionaaliseksi” pianistiksi luonnehtiman Delbecqin ura lähti nousukiitoon 1990-luvun alkupuolella, jolloin hän esiintyi säännöllisesti Pariisin maineikkaalla Les Instants Chavirés -klubilla. Myös Benoît Delbecq 3:n muut jäsenet operoivat uuden jazzmusiikin keskiössä. Kanadalaisbasisti Miles Perkin (s. 1980) tunnetaan omaperäisesti perinteitä ja uutta innovaatiotaan yhdistelevästä soittotyylistään. Perkin toimii kahden oman yhtyeensä liiderinä ja soittaa lisäksi useissa kansainvälisesti arvostetuissa yhtyeissä. Rumpali Emile Biayenda puolestaan kuuluu Kongon arvostetuimpiin jazzmuusikoihin. Hän on taituroinut jazzin, soulin ja ngoma-rumpuperinteen luovana yhdistäjänä johtamassaan Les tambours de Brazza –ryhmässä 1990-luvun alusta lähtien. Baiyendan yhteistyö Benoît Delbecqin kanssa alkoi vuonna 1994 pianistin kiertäessä Keski-Afrikassa. Sekä Perkin että Bayienda tunnetaan paitsi instrumentalisteina, myös taitavina säveltäjinä, jotka tuovat vahvan lisänsä Delbecqin triokokoonpanon sointiin.

Benoît Delbecq 3:n Ink-albumin videoteaser

Albumi kuunneltavissa Spotifyssä

Benoît Delbecq 3
Benoît Delbecq, piano / Miles Perkin, basso / Emilie Bayienda, rummut ja lyömäsoittimet

Benoît Delbecq 3 Vapaat äänet -kiertueella Suomessa
pe 13.4. klo 19 Loviisa, Degerby Musik Room*
la 14.4. klo 18 Mänttä, Kivijärvisali, Serlachius Göstä Art Museum
su 15.4. klo 16 Helsinki, Koko Jazz Club*
ma 16.4. klo 19 Turku, Turun seudun musiikkiopisto
ti 17.4. klo 19 Salo, Salon taidemuseon Veturitalli
to 19.4. klo 19 Pori, Palmgren konservatorio (Validi Karkia -klubi)
pe 20.4. klo 19 Jyväskylä, Siltasali
su 22.4. klo 17 Joensuu, konservatorio

*keikalla mukana myös PLOP

Kiertueen tuotanto: Vapaat äänet ja Bureau de Son.

www.vapaataanet.fi